alihankintasopimus

Jos robotti pystyy viemään jonkun asianajajan työn, sellainen asianajaja ansaitseekin tulla korvatuksi.

Richard Suskind kirjoissaan ja muut ennustajat ovat esittäneet, että tekoäly ja ”robotit” tulevat korvaamaan suuren osan lakimiesten työstä. Suomeenkin on tullut muutama ”räätälöityjä” sopimuksia tietokoneohjelman avulla laativa yritys, jotka sanovat, että he pystyvät laatimaan yritysten välisiä sopimuksia murto-osaan siitä hinnasta, mitä asianajotoimistot laskuttavat.

Näistä asioista olen eri mieltä. Tarkastelen tätä teemaa yritysten välisten sopimusten (esim. tuotantolinjan toimitussopimus) laatimisen kautta, jota on ennustettu korvattavaksi tekoälyllä ja joka on minulle ns. leipälaji.

Asiakkaan liiketoimintaan ja sopimuksen tarpeeseen perehtyminen

Minulle on keskeistä perehtyä ennen sopimuksen laatimista asiakkaan liiketoimintaan ja toimintaympäristöön sekä sopimuksen kohteeseen (tuotantohyödyke, kone, tuotantolinja, tietokoneohjelma tms.) perusteellisesti. Vain näin toimien voin olla varma, että ymmärrän asiakkaan tarpeet ja tavoitteet ja voin sitten lähteä sopimusneuvotteluihin ja laatimaan sopimusta.

Jos tästä vaiheesta laistaa, ei tehtävästä sopimuksesta välttämättä ole asiakkaalle toivottua hyötyä, eikä se turvaa asiakkaan asemaa mahdollisimman hyvin. Tätä kohtaa ei robotti tai tekoäly voi käsittääkseni koskaan korvata.

Sopimusneuvottelut

Sopimusneuvottelut edeltävät yleensä sopimuksen syntymistä. Yleensä osapuolet selvittävät edellytyksiä molemminpuolisesti tyydyttävän sopimuksen solmimiselle neuvottelemalla. Yleensä osapuolet, jotka kyllä hallitsevat teknisen ja taloudellisen puolen, pystyvät osapuolet ilman juristin apua itsekin neuvottelemaan hinnasta ja sopimuksen kohteen teknisistä yksityiskohdista.

Minun työni alkaa yleensä siinä vaiheessa, kun osapuolet ovat päässeet lähelle yhteisymmärrystä sopimuksen teknisistä yksityiskohdista ja hinnasta. Tämän jälkeen käyn uuden asiakkaan kanssa lävitse asiakkaan liiketoiminnan ja sopimuksen tarpeen. Vanhojen asiakkaiden kanssa tämä vaihe on lyhyempi kuin uusien kanssa.

Tässä vaiheessa asianajaja on asiakkaan tukena ja tuo esiin mahdollisia ongelmia suunnitellun kaupan/sopimuksen rakenteessa ja ehdottaa muutoksia näihin. Toimeksiannosta riippuen osallistun sopimusneuvotteluihin tai toimin taustalla neuvonantajana. Tässä vaiheessa yleensä aloitetaan sopimuksen luonnostelu. Tätä kohtaa ei robotti tai tekoäly voi käsittääkseni koskaan korvata.

Sopimusluonnoksen laatiminen

Ensimmäisen sopimusluonnoksen laatii yleensä yhden sopimusosapuolen lakimies. Asiakkaan etuna on, että tämän luonnoksen laatii hänen oma asianajajansa. Tähän ei aina päästä esim. isojen yritysten alihankintasopimuksissa tulee sopimusehdotus käytännössä aina hankkijalta. Alihankintasopimusten erityispiirteistä on kotisivuillani oma artikkeli kohdassa kirjoituksia.

Ensimmäisen sopimusluonnoksen laatimisen yhteydessä on mahdollista hyödyntää tekoälyn tai tietokoneohjelman apua. Suomessa markkinoilla olevissa uusissa palveluissa sopimus kootaan käytettävissä olevista sopimuslausekkeista ja jos edellä mainitut kohdat ovat laiminlyödyt, ei tulos välttämättä vastaa tarkoitustaan. Valmiit sopimuslausekkeet aiheuttavat helposti vastaavia ongelmia kuin mallisopimusten käyttäminen. Mallisopimuksista ja niiden käyttökelpoisuudesta on kotisivuillani oma artikkeli kohdassa kirjoituksia.

Valmiiden sopimusehtojen tai lausekkeiden käyttäminen saattaakin aiheuttaa ongelmia. Ne on tavanomaisesti tehty standarditilanteisiin, jolloin niissä ei oteta huomioon kunkin yksittäistapauksen erityispiirteitä. Yksittäistapauksissa käytettyihin sopimusehtoihin perustuvat mallisopimukset puolestaan saattavat sisältää erityisehtoja, jotka eivät laisinkaan sovellu käytettäväksi joissakin muissa yhteyksissä. Niiden soveltuvuus kulloinkin kyseessä olevaan tapaukseen voi olla ja yleensä onkin puutteellinen.

Suhtaudun hyvin skeptisesti siihen, että osapuolet yhdessä tässä vaiheessa valitsisivat tekoälyn tai tietokoneohjelman avulla sopimuksen laatimista tarjoavan lakitoimiston, joka sitten yrittäisi tehdä ”ulkopuolisena” molempia osapuolia tyydyttävän sopimuksen. Asianajajana tehtäväni on valvoa päämieheni etua ja varmistaa maksimaalisen hyödyn saaminen ja riskien minimoiminen. Jos ”ulkopuolinen” laatii sopimuksen, niin kuka silloin valvoo asiakkaan etua?

Neuvottelut sopimuksen sisällöstä ja yksityiskohdista

Ensimmäisen sopimusluonnoksen jälkeen alkaa yleensä sopimuksen yksityiskohdista sopiminen, joka on usein juristeille se eniten aikaa vievä vaihe. Tässä vaiheessa sopimusehtoja viilataan mm. takuiden, myöhästymissakkojen, vahingonkorvausten ja niiden määrien, sopimussakkojen, kilpailukieltojen, salassapidon, riidanratkaisumenettelyjen (lainvalinta, oikeuspaikka ja menettelyt) ja monien muiden yksityiskohtien osalta, jotka ovat erittäin keskeisiä siinä tapauksessa, että sopimuksen toteuttamisen yhteydessä tulee ongelmia.

Tässä vaiheessa sopimusluonnoksen sopimuskohtia muutetaan ja kirjoitetaan uudelleen ja uudelleen kunnes löydetään molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Tässä kohdassa ei tekoälystä ole paljoakaan apua.

Yhteenveto

Ammatikseen yritysten välisiä sopimuksia laativilla asianajotoimistoilla on käytössään satoja erillisiä vahoja sopimuksia ja mallisopimuksia sekä käytettävissään erilaisia sopimuskirjastoja. Näistä voidaan käyttää yksittäisiä sopimuslausekkeita ja ottaa mallia siihen mistä asioista ja miten vastaavissa sopimuksissa on aiemmin sovittu. Tämä on käytännössä sama asia, mitä uudet palveluntarjoajat tarjoavat uutena innovaationa, mutta asianajaja yleensä tietää paremmin asiakkaan tarpeet ja toiminnan erityispiirteet, kuin ulkopuolinen palveluntarjoaja.

Näen myös näissä uusissa palveluissa merkittävän riskin asiakkaalle, kun ”ulkopuolinen” tulee laatimaan sopimuksen halvalla, niin sopimus ei välttämättä turvaa asiakkaan etuja riittävästi. Olen nähnyt näistä sopimusmalleista erään ison lakitoimiston edullisesti laatimia sopimuksia, joista sitten on riidelty pitkään. Eräässä oli kyse suomalaisen IT-yrityksen alihankinnasta Puolasta, jossa sopimus oli erittäin hyvä puolalaisen alihankkijan kannalta, mutta ei maksavan asiakkaan kannalta.

Asianajotoimistossa asianajaja on myös henkilökohtaisesti vastuussa asiakkaalle aiheutetusta vahingosta, jos sopimuksen laadinnassa on tapahtunut virheitä. Tästä me asianajajat emme voi sopimusehdoilla itseämme vapauttaa. Asianajajilla on oltava korvausmäärältään vähintään 200.000 euron suuruinen vastuuvakuutus kattamaan asiakkaalle mahdollisesti aiheutetut taloudelliset vahingot. Käytännössä liikejuridiikkaa tekevillä asianajotoimistolla tämä korvausmäärä on huomattavasti suurempi.

Näen tällaiset tietokoneohjelmat ja ”tekoälyn” lähinnä uutena työkaluna, jolla voidaan yhtä sopimuksen laatimisen vaihetta nopeuttaa, mutta minään mullistavana keksintönä en tätä pidä.

 

Jari Sotka
OTM, MBA

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa asianajotoimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Jari Sotka hoitaa yritysten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista suomen, ruotsin ja englannin kielillä.

Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.

 

Välimiesoikeus käräjöinnin vaihtoehtona

KÄRÄJÄOIKEUS ERIMIELISYYKSIEN RATKAISUPAIKKANA

Normaali sopimusriitojen ratkaisupaikka, eli käräjäoikeus, ei mielestäni ole monipolvisten liike-elämän sopimusten erimielisyyksien ratkaisuun läheskään aina sopiva. Syynä tähän on se, että käräjäoikeus – hovioikeus käsittely kestää lähes poikkeuksetta näissä asioissa vähintään kolme vuotta. Välimiesmenettely on tuomioistuinmenettelyn vaihtoehto liike-elämän riita-asioissa. Toimistomme hoitaa oikeudenkäyntejä ja muita vaihtoehtoisia riidanratkaisumenettelyjä.

Vaihtoehtona pakkosopiminen

Yleensä esimerkiksi IT‐alan riidat sovitaan ennen niiden joutumista käräjäoikeuskäsittelyyn. Näin varsinkin silloin kun riidan osapuolilla on käytössään juristiasiamiehet, jotka pystyvät arvioimaan riidan mahdollisen tuloksen päämiehensä kannalta. Asiamiehet eivät yleensä halua viedä näitä riitoja käräjäoikeuteen, koska sieltä puuttuu kokemus ja tietotaito näiden riitojen ratkaisemiseen ja asioiden toteennäyttäminen on usein hankalaa. Tässä tilanteessa sovinnossa on niskan päällä se osapuolista, jolla on enemmän neuvotteluvoimaa. Pienempi tai muutoin heikompi osapuoli joutuu usein tyytymään ratkaisuun, joka ei vastaa sen käsitystä oikeudenmukaisuudesta.

VÄLIMIESOIKEUS VAIHTOEHTONA

Olenkin päätynyt suosittelemaan kaupallisissa sopimuksissa riitojen ja erimielisyyksien ratkaisupaikaksi yhä useammin välimiesmenettelyä normaalin tuomioistuinmenettelyn sijaan. Usein esitetään, että välimiesmenettely on kallista ja soveltuu vain isojen yritysten isoihin riitoihin. Tästä olen eri mieltä ja alla esitetty koskee Keskuskauppakamarin välitysmenettelyä Suomessa.

Asianosaiset voivat sopia esimerkiksi kirjallisessa välityssopimuksessa tai yhtiöjärjestyksessä siitä, että niiden välillä mahdollisesti syntyvät riidat ratkaistaan välimiesme-nettelyssä. Sopimuksissa määriteltyjä välityslausekkeita käytetään yleisesti esimerkiksi konsultti‐, jakelu‐, edustus-, osakassopimuksissa ja toimitusjohtajasopimuksissa. Nyt myös IT2010 ja IT2015 sopimusehdoissa riidanratkaisumenettelyksi on valittu lähtökohtaisesti välimiesmenettely.

Välimiesmenettelyn nopeudesta ja luottamuksellisuudesta

Välimiesmenettely on tehokas ja nopea yritysten välisten riitojen ratkaisukeino vaihtoehtona tuomioistuinmenettelylle. Välimiesoikeus ratkaisee riidan lopullisesti. Välitystuomio on heti täytäntöön pantavissa samaan tapaan kuin yleisen tuomioistuimen lainvoimainen tuomio. Välimiesmenettely ei ole julkista toisin kuin tuomioistuinkäsittely ja myös ratkaisu annetaan ainoastaan asianosaisten tietoon. Myös koko välimiesmenettelyprosessin kattava asianosaisiinkin ulottuva salassapitovelvollisuus on nyt kirjattu uusiin vuonna 2013 tulleisiin sääntöihin.

Luottamuksellisen käsittelyn lisäksi välimiesmenettelyn etuna on se, että välimiehillä on riitakysymysten ratkaisemiseksi tarvittavaa erityistä asiantuntemusta. Keskuskauppakamarin välityslautakunta pyrkii valitsemaan välimieheksi sellaisia henkilöitä, joilla on erityistä asiantuntemusta riidan kohteena olevasta asiasta. Välimiehinä toimivat käytännössä pitkän ammatillisen kokemuksen omaavat asianajajat, ylimpien tuomioistuinten jäsenet tai yliopiston professorit.

Keskuskauppakamarin välityslautakunnan sääntöjen mukaan, määräaika välitystuomion antamiselle on 9 kuukautta ja nopeutettua välimiesmenettelyä koskevien sääntöjen mukaan välitystuomio tulee antaa 3 kuukaudessa.

Kuinka kallista välimiesmenettely oikeastaan on?

Suurin osa oikeudenkäynnin kustannuksista asianosaisille muodostuu asiamiesten palkkioista niin normaalissa tuomioistuin menettelyssä kuin välimiesoikeudessakin. Puuttumatta sen enempää ammattikuntani palkkioihin totean, että asiamiespalkkiot välimiesoikeudessa ovat samaa luokkaa kuin käräjäoikeuskäsittelyssäkin. Mikäli asia käsitellään jäljempänä esitetyssä nopeutetussa menettelyssä, ne jäänevät tätä huomattavasti pienemmiksi.

Välitystuomiosta ei voi valittaa, joten toisen oikeudenkäyntikierroksen (hovioikeus) asiamiespalkkiot jäävät syntymättä. Toisella kierroksella asiamiespalkkiot ovat yleensä lähes saman suuruiset, kuin käräjäoikeuskäsittelyssä. Keskuskauppakamarin välityslautakunta on antanut välimiesten palkkio-ohjeet ja uusien välimiesmenettelysääntöjen mukaan välityslautakunta vahvistaa välimiesten palkkiot. Välitysmenettelyn palkkiolaskuri löytyy välityslautakunnan sivuilta osoitteesta www.arbitration.fi

KESKUSKAUPPAMARIN UUDET VÄLIMIESMENETTELYSÄÄNNÖT

Vuonna 2013 voimaan tulleet Keskuskauppakamarin uudet välimiesmenettelysäännöt ovat myös parantaneet kustannustehokkuutta ja joutuisuutta yritysten riidanratkaisukeinona. Lisäksi uusissa säännöissä on painotettu asianosaisten päätäntävallan merkitystä välimiesmenettelyn käytännön järjestämiseen liittyvissä kysymyksissä.

Uudet säännökset välimiesmenettelyn kustannusten määräämisestä ja siitä, että välimiehet ja asianosaiset ovat velvollisia välttämään tarpeettomia kustannuksia antavat yrityksille aiempaa paremmat edellytykset arvioida välimiesmenettelyn kokonaiskustannukset etukäteen. Olennaisia ovat myös vaatimukset prosessiaikataulusta ja asian joutuisasta käsittelystä.

Joutuisuuteen ja kustannustehokkuuteen tähtäävät sääntöuudistukset asettavat välimiesmenettelyn aikaisempaa selkeämpään raamiin;

  • Menettelyn kulun ja aikataulun pitäisi olla jatkossa asianosaisten tiedossa heti järjestäytymisistunnon ja prosessiaikataulun vahvistamisen jälkeen.
  • Käsittelyn aikaisempaa ripeämpään etenemiseen on pyritty myös nimenomaisella asianosaisten tehokkuusvelvollisuutta koskevalla säännöllä.
  • Todistajan ei välttämättä tarvitse aina olla läsnä suullisessa käsittelyssä, vaan todistajaa voidaan kuulla puhelimitse, videon välityksellä tai muulla vastaavalla tavalla.
  • Välimiesoikeuden mahdollisuus asettaa määräpäivä uusien vaatimusten, väitteiden ja todisteiden esittämiselle ehkäisee menettelyn pitkittymistä ja tarpeettomia lisäkustannuksia sekä lisää menettelyn ennakoitavuutta ja oikeusvarmuutta.
  • Samoihin päämäärin on pyritty myös välimiesoikeuden velvollisuudella antaa tuomio yhdeksän kuukauden kuluessa.

Uudistusten voi katsoa lisäävän Keskuskauppakamarin välimiesmenettelysääntöjen mukaisen välimiesmenettelyn houkuttelevuutta riidanratkaisukeinona verrattuna tuomioistuinmenettelyyn.

Nopeutettu välimiesmenettely

Keskuskauppakamarin välityslautakunta on laatinut myös nopeutettua välimiesmenettelyä koskevat säännöt. Nopeutettu välimiesmenettely vaihtoehtona tavanomaisella välimiesmenettelylle on parhaimmillaan kustannustehokas ja nopea riitojenratkaisukeino. Nopeutetulle menettelylle on tunnusomaista yksi välimies, lyhyet kirjelmät, joiden määrä on rajoitettu ja lyhyt määräaika kirjelmien antamiselle. Nopeutetussa välimiesmenettelyssä välitystuomio tulee antaa kolmessa kuukaudessa.

Nopeutetussa menettelyssä ratkaistavaksi soveltuvat parhaiten riidat, jotka eivät ole kovin laajoja eivätkä monimutkaisia. Riidan rahallinen arvo ei sinänsä ole ratkaiseva tekijä arvioitaessa sitä, voidaanko riita ratkaista nopeutetussa menettelyssä. Nopeutettua välimiesmenettelyä koskevia sääntöjä voidaan soveltaa sekä kansallisiin että kansainvälisiin välimiesmenettelyihin.

Jari Sotka
OTM, MBA

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa asianajotoimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.

Yritysten sopimuksista VI - Alihankkijoiden sopimuksista

Toimistoamme työllistävät mm. ja pk‐yritysten alihankintasopimukset isompien yritysten kanssa sekä näiden alihankkijayritysten keskinäiset sopimukset. Verkostoitumisesta puhutaan uutena tapana vastata markkinoiden  vaatimukseen. Tämä verkostoituminen tai alihankinta toisilta samalla tai läheisellä toimialalla toimivalta yritykseltä ei ole mitään uutta Suomessa. Sen  sijaan hankintayksiöiden kasvaminen, kansainvälistyminen ja uudet vaatimukset alihankkijoille sekä anglo‐amerikkalainen sopimuskulttuuri, jossa kaikista mahdollisista asioista sovitaan hyvin yksityiskohtaisilla sopimuksilla, on.

Tämä on sopimuksia koskevan artikkelisarjan 6. kirjoitus. Seuraavat kirjoitukset käsittelevät osakassopimuksia ja toimitusjohtajasopimuksia. Aiemmat kirjoitukset ovat käsitelleet mm. sopimusrikkomuksia, sopimusten pätemättömyyttä sekä sopimusten vakioehtoja ja mallisopimuksia, jotka ovat myös luettavissa Uuden Suomen Yrityskanavan sivuillani. Toimistomme hoitaa yritysten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista  suomen, ruotsin että englannin kielellä.

Isot konepaja‐ ja teknologiateollisuuden yritykset ovat keskittäneet valmistuksessa alihankintojaan yhä suuremmille alihankkijoille ja keskimääräiset hankinnat ovat kooltaan kasvaneet. Tämä sama trendi on nyt käynnissä myös suunnittelu‐ ja kehitystyön alihankinnoissa. Tämä tuo alihankinnassa toimiville yrityksille paineita kahdellakin tavalla. Ensinnäkin riippuvuus yhdestä tai muutamista asiakkaasta kasvaa ja riskit sitä myötä. Toisaalta näiden alihankkijoiden on pakko hakea kumppaneita toisista alihankkijoista, jotta nämä yhdessä voisivat tarjota yhä suurempia suunnittelu‐ ja kehitystöitä alan isoille yrityksille.

Tälle alihankkijoiden yhteistyölle on monia muotoja. Yritykset voivat fuusioitua keskenään tai ostaa toisensa ja saavuttaa näin  riittävät resurssit. Toinen yleisempi tapa on alihankkijoiden keskinäinen alihankinta tai erilaiset yhteenliittymät, esimerkiksi perustamalla yhteisyritys tarjoamaan isommista projekteista, joka ostaa omistajiltaan alihankintana tarvittavan työn ja osaamisen. Jäljempänä en keskity omistukselliseen yhteistyöhön vaan alihankintaan.

Alihankintasopimus varsinaisen tilaajan kanssa

Keskustelussa verkostoista unohtuu yleensä se tosiasia, että isot yritykset haluavat tehdä sopimuksia vain yhden yrityksen, eivät yhteenliittymän tai verkoston kanssa. Näin ollen joku verkoston yrityksistä joutuu toimimaan ns. Verkostoveturina ja ottamaan päävastuun sopimuksen toteuttamisesta ja kantamaan riskin siitä, jos toimitus ei ole sovitunlainen tai tapahdu oikeassa ajassa.

Isot yritykset vaativat sopimuksissaan usein kohtuuttomilta tuntuvia sitoumuksia alihankkijoiltaan. Tällä en tarkoita perinteisiä kaupallisia ehtoja, kuten hintaa, toimitusaikaa tai laatuvaatimuksia, vaan alihankkijoiden toimintamahdollisuuksia rajoittavia ehtoja, eli kilpailukieltoa, oikeuksien siirtämistä hankkijalle, salassapitoa ja rajoituksia käyttää tehdyn työn tuloksia ja kertynyttä tietotaitoa myöhemmin.

Useasti näitä hankintoja tekevät insinöörit insinööreiltä, jotka kyllä hallitsevat teknisen ja taloudellisen puolen ja näistä asioista pystyvät osapuolet itsekin neuvottelemaan. Mutta alihankintasopimuksien muut kohdat ovat kilpailukiellon ja muilta alihankkijan toimintavapautta rajoittavilta osin yleensä hankintayrityksen lakiasiainosaston laatimia ja ne on laadittu siten, että hankkija saa varmasti kaikki oikeudet työhön ja että tietotaito ei leviä alihankkijalta mihinkään. Tätä varmistetaan vielä huomattavilla sopimussakko‐ ja vahingonkorvausklausuuleilla. Nämä sopimuskohdat ovat yleensä laadittu maksimaalinen omien etujen varmistaminen mielessä, eikä suinkaan ajatellen yksittäistä hankintaa ja sen erityispiirteitä. Karrikoidusti sanoen alihankkija ei saisi koskaan tehdä mitään suunnittelutyötä hankkijan kilpailijalle tai käyttää mitään projektissa kehitettyjä ratkaisuja, käytettyjä taustaoikeuksia tai tietoa kellekään muulle tehtävässä työssä, koskaan.

Alihankkijalla on mahdollisuus neuvotella näistä ja sen tuleekin sopimusneuvotteluissa keskittyä myös näihin ei‐kaupallisiin kohtiin ja käyttää tässä apunaan ulkopuolista juristia. Nämä eivät aina ole kiveen hakattuja, vaan näistäkin voidaan usein neuvotella. Kilpailukieltoa on esimerkiksi mahdollisuus usein rajata se koskemaan vain tiettyä toimialaa, eikä sen sijaan kieltää suunnittelun tulosten ja kertyneen tietotaidon kategorinen käyttö kaikkialla. Esimerkiksi hankkija saattaa hyväksyä sen että kilpailukielto koskee metsäteollisuutta, mutta ei konepajateollisuutta tai kemianteollisuutta.

Alihankkijoiden keskinäisista sopimuksista

Yritysten verkostoituessa keskenään ja jakamalla myös suunnittelu‐ ja kehitystyötä keskenään tulisi näiden myös laatia keskinäiset sopimukset, joissa sovitaan vastuista, velvollisuuksista ja riskien jaosta. Tämä on erityisesti Verkostoveturin etujen mukaista.

Jos tutkimus‐ ja kehityshankkeeseen tai toimitukseen osallistuu useita yrityksiä, on tavanomaista laatia konsortiosopimus, jossa näistäkin asioista sovitaan. Yleensä hankkiva yritys tuo oman ehdotuksensa konsortiosopimuspohjaksi. Konsortiosopimukset ovat projektin sisällöstä ja osallistujista riippuen hyvin erilaisia, mutta niissäkin tulee voida neuvotella myös alihankkijan toimintavapautta tulevaisuudessa rajoittavista kohdista.

Jo projektin tarjoamis‐ ja suunnitteluvaiheessa tulisi miettiä em. kysymyksiä, esimerkiksi ottamalla pohjaksi hankkijoiden yleisesti käyttämät sopimusehdot ja miettimällä sitten alihankkijoiden keskinäistä työnjakoa ja sopimisen tarvetta. Tässä vaiheessa on usein hyödyllistä laatia verkoston kesken puitesopimus keskinäisestä työnjaosta. Tämä senkin vuoksi, etteivät nämä asiat sitten tulisi yllättäen vastaan kun  sopimuksen saanut Verkostoveturi sopii ”aliurakoista” toisten alihankkijoiden kanssa.

Verkostoveturin oma alihankinta‐ tai projektisopimus määrittää lopullisesti verkoston välisen sopimisen tarpeen. Verkostoveturin tulisi ”vierittää” sopimusvelvollisuudet myös sen alihankkijoille. Näissä sopimuksissa, tulisi ottaa huomioon myös edellä mainitut ei‐kaupalliset sopimusehdot. Tämä yksityiskohtaisuuden vaatimus pienten yritysten keskinäisille sopimuksille tuntuu usein kohtuuttomalta ottaen huomioon myös alihankinnan arvon, mutta se on tarpeen jos Verkostoveturi haluaa turvata oman asemansa. Alihankintasopimuksen tekevä yritys kun yleensä vastaa myös omien alihankkijoidensa töistä kuin omastaan.

Tämä yksityiskohtaisuus vaatii ensimmäisissä sopimuksissa huomattavasti yritysten johdon aikaa ja kuluja aiheutuu usein ulkopuolisen juristin käytöstä. Tämä työ tulisi kuitenkin nähdä olennaisena osana liiketoiminnan tavanomaista kehittämistä. Pk‐yrityksen kannalta sopimusasiat ja niihin liittyvät yksityiskohdat tuntuvat usein ylivoimaisen vaikeilta selvitettäviksi. Erityisesti teknologiahankkeissa näiden kysymysten käsittelyä ei ole syytä vältellä. Kun oikeudellisten kysymysten huolellisesta suunnittelusta muodostuu käytäntö, myös suhteelliset kustannukset pienevät ja yrityksen oma asema sekä varsinainen suunnittelutyö on varmemmalla pohjalla.

Asioiden suunnittelu ja sopiminen myös eri verkostoyritysten oikeuksien ja velvollisuuksien näkökulmasta antaa tarpeellista ryhtiä ja painokkuutta koko projektille sekä sitouttaa siihen osallistuvia tahoja aivan toisella tavoin kuin löysät ”kahvipöytäpuheet”.

Jari Sotka
OTM, MBA

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa toimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.

Yritysten sopimuksista V - Mallisopimuksista ja vakioehdoista

Sekä vakioehtoihin että mallisopimuksiin liittyy useita ongelmia. Ne on yleensä laadittu  jonkin osapuolen näkökulmaa erityisesti ajatellen. Tällöin sopimusteksti on muotoiltu kyseisen osapuolen kannalta edulliseksi ja taas vastaavasti muiden osapuolten kannalta mahdollisesti vähemmän edulliseksi. Siksi on aina syytä kiinnittää huomiota siihen, kuka vakioehdot tai mallisopimuksen on laatinut ja mihin tarkoitukseen. Laatijasta voi pyrkiä päättelemään, kenen kannalta edulliseksi sopimusehdot on pyritty laatimaan.

Toimistomme hoitaa yritysten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista  suomen, ruotsin ja englannin kielillä. Tämä sopimuksia koskevan artikkelisarjan 5. kirjoitus. Tulevat kirjoitukset käsittelevät alihankkijoiden sopimuksia ja osakassopimuksia sekä toimitusjohtajasopimuksia.

Kansallinen, Eurooppalainen ja kansainvälinen lainsäädäntö asettaa monenlaisia rajoituksia sille, mistä asioista voidaan sopia, millä tavoin niistä voidaan sopia, mitä tietyllä tavalla sovittu asia tarkoittaa ja mitä seuraa siitä, jos jotakin asiaa ei ole sovittu laisinkaan. Sopimuksia voidaan tulkita sopimustekstin kirjaimen perusteella tai arvioiden sitä, mitä sopijoiden katsotaan tarkoittaneen sopimuksellaan.

Vakioehdoista

Tavanomaista on osapuolten välillä sopimusta kirjattaessa viitata sopimuksessa joihinkin vakioehtoihin osana sopimusta: ”Tähän sopimukseen sovelletaan…” tai muulla vastaavalla tavalla. Tällöin sopimuksessa mainituista vakioehdoista tulee osa sopimusta osapuolten välillä.

Vakioehdot ovat jonkin yrityksen omaan käyttöönsä tai järjestön jäsentensä tai yleiseen käyttöön laatimia sopimustekstejä. Niissä on pyritty laatimaan usein toistuviin sopimuksiin yleispätevät ehdot, joita tarvittaessa muutetaan tai täydennetään osapuolten välillä neuvotellulla sopimusasiakirjalla.

Vakioehtoja on aiheellista käyttää lähinnä usein toistuvissa, standardimaisissa sopimuksissa. Sopimuksia laadittaessa on usein turvallisinta käyttää apuna siihen erityistä koulutusta saaneita ja kokemusta omaavia henkilöitä eli lakimiehiä. Nyrkkisääntö on, että mitä merkittävämmästä hankkeesta yrityksen kannalta on kysymys, sen todennäköisemmin asiantuntijan käyttö on tarpeellista.

Laajimmin asiakkaani ovat käyttäneet IT2010 sopimusehtoja ja uusia IT2015 sopimusehtoja sekä Konsulttitoiminnan Yleisiä Sopimusehtoja KSE 1995.

IT2010 tai IT2015 sopimusehtoja voidaan mielestäni hyvin käyttää sopimisen pohjana IT-alan palvelu- ja ohjelmisto sekä järjestelmätoimituksista sovittaessa. Sekä IT-toimittajayrityksiä että niiden asiakkaita edustavien järjestöjen yhdessä laatimat sopimusehdot ovat hyvä pohja sopimusneuvotteluille.  On kuitenkin hyvä muistaa, että yksittäiset toimitukset ja palvelut eroavat merkittävästi toisistaan. IT2015 ehdot eivät välttämättä kuitenkaan sellaisenaan sovellu kaikkiin sopimuksiin ja niistä voi ja eräissä tapauksissa pitääkin poiketa.

Jos osapuolet päätyvät käyttämään esim. IT2015 ehtoja sellaisenaan, tulee asioista sovittua noudattaen alalla vakiintuneita käytäntöjä ja yleensä kaikista toimituksen keskeisistä ehdoista tulee jollain tavalla sovittua näinkin. Toisaalta osapuolille ei näin tule yllättäviä tai kohtuuttomia ehtoja sopimukseen. Näinkin voidaan toimia, mutta jos sopimus on arvoltaan suuri tai sen kohde monimutkainen esim. järjestelmätoimitus, tulisi osapuolten miettiä tarkasti mitä niiden tulisi sopia vakioehdoista poiketen tai niitä täydentäen.

Konsulttitoiminnan Yleiset Sopimusehdot KSE1995 ovat hyvin ”konsulttiystävällisesti” laadittu ja siten konsultit pyrkivät mahdollisimman usein saamaan ne sopimuksen osaksi. Jos olet myymässä konsulttina tai suunnittelijana palveluitasi niin nämä kannattaa yrittää saada sopimuksen osaksi. Toisaalta, jos olet ostamassa palveluita, niin silloin kannattaa käydä huolella läpi KSE 1995 ehdot ainakin viivästysseuraamusten ja vahingonkorvausrajoitusten osalta ja katsoa pitääkö näistä ehdoista poiketa sopimuksessa.

Lisäksi julkisen sektorin toimijat vaativat yleensä omien toimitusehtojensa (esim. JHS2007) käyttämistä. Myös jotkut suuryritykset ovat suhtautuneet kielteisesti IT2010 ehtojen ja erityisesti KSE 1995 ehtojen käyttämiseen. Nämä poikkeukset eivät kuitenkaan vähennä näiden ehtojen käyttökelpoisuutta.

Mallisopimuksista

Mallisopimus on jonkin tahon laatima esimerkkisopimus. Mallisopimuksia käytetään usein pohjana kirjoitettaessa yksilöllisesti suunniteltuja ja neuvoteltuja sopimuksia. Mallisopimuksia löytyy erilaisista asiakirjamallikokoelmista, etujärjestöiltä, neuvontaorganisaatioilta ym. Internetistäkin löytyy myös monenlaisia mallisopimuksia ja sopimusmalleja, joiden alkuperästä on joskus vaikeaa saada selkoa.

Muistilista on tyypillisesti lista tärkeimmistä sopimukseen sisällytettävistä asioista. Tällaista muistilistaa voi verrata mallisopimuksen eri kohtien otsikoiden listaan.

Valmiiden mallisopimusten ja sopimusehtojen käyttäminen saattaakin aiheuttaa ongelmia. Ne on tavanomaisesti tehty standarditilanteisiin, jolloin niissä ei oteta huomioon kunkin yksittäistapauksen erityisongelmia. Yksittäistapauksissa käytettyihin sopimusehtoihin perustuvat mallisopimukset puolestaan saattavat sisältää erityisehtoja, jotka eivät laisinkaan sovellu käytettäväksi joissakin muissa yhteyksissä. Valmiiden mallisopimusten käyttö itse laadittujen sopimusten pohjana saattaa näistä syistä johtuen olla monesti jopa vaarallista.

Edes itselle läheisen tahon laatimiin sopimusehtoihin ei kuitenkaan ole syytä luottaa sokeasti. Niiden soveltuvuus kulloinkin kyseessä olevaan erityistapaukseen voi olla puutteellinen. Nyrkkisääntö on, että mallisopimus ei sinänsä kelpaa  allekirjoitettavaksi. Yleensä sopimuksentekotilanteeseen liittyy aina erityisseikkoja, jotka on otettava sopimuksessa huomioon.

Hyödyllisimmillään mallisopimukset ovat silloin, kun ne on laadittu yrityksen omiin tarpeisiin huomioiden sen toimintaan ja tavoitteisiin liittyvät yksityiskohdat. Tähän ei varsinkaan pk-yrityksillä kuitenkaan ole useinkaan varaa.

Mallisopimuksen suurin hyöty on, että se tarjoaa lähtökohdan neuvotteluille ja toimii muistilistana siitä, mistä asioista olisi sovittava. Mallisopimuksia ja muistilistoja voi käyttää erityisesti muistin tukena sopimuksessa sovittavia asioita suunniteltaessa ja neuvoteltaessa sekä esimerkkeinä neuvottelun mahdollisesta lopputuloksesta.

Jari Sotka
OTM, MBA

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa asianajotoimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.

Yritysten sopimuksista IV - Sopimusneuvottelut ja neuvotteluvaiheen sopimukset

Sopimusneuvottelut edeltävät yleensä sopimuksen syntymistä. Osapuolilla on neuvotteluvapaus, eli sopimuksesta neuvotteleminen ei  sellaisenaan perusta velvollisuutta sopimuksen päättämiseen eikä pelkkä neuvottelu synnytä vastuuta toiselle aiheutuneista kustannuksista. Osapuolten välille syntyy sopimus lähtökohtaisesti vasta silloin, kun annettuun tarjoukseen saadaan hyväksyvä vastaus. Neuvotteluosapuoli voi kieltäytyä sopimuksen päättämisestä ilman seurauksia, ellei muuta ole sovittu

Neuvottelukulujen korvaaminen

Joissain tapauksissa neuvotteluista aiheutuneiden kulujen korvaaminen loukatulle osapuolelle tulla kysymykseen. Tämä edellyttää, että toinen osapuoli kuitenkin syyllistyy hyvän tavan vastaiseen tai muuten sopimattomaan neuvottelukäyttäytymiseen. Vahingonkorvausvelvollisuus voi syntyä tapauksessa, jossa toisella osapuolella ei ole ollut todellista tarkoitusta päättää sopimusta, vaan vastapuolen tarkoituksena on ollut saada tietoja toisen osapuolen hinnoittelusta tai saada kustannusarvio omasta hankkeestaan. Myös harhaanjohtavien tietojen antaminen tai neuvottelujen jatkaminen ilman sopimuksentekotarkoitusta saattaa synnyttää neuvottelukuluihin liittyvän vastuun.

Neuvotteluvaiheen sopimukset

Ennen varsinaisen sopimuksen tekemistä osapuolet voivat laatia erilaisia neuvotteluvaihetta koskevia sopimuksia. Neuvotteluvaiheen sopimusten laatiminen voi olla aiheellista esimerkiksi silloin, kun osapuolille aiheutuu jo valmisteluvaiheessa merkittäviä kustannuksia ja siihen liittyvää riskiä halutaan pienentää. Nimenomainen sopiminen neuvottelukustannusten jakautumisesta, sitovan pääsopimuksen muotovaatimuksista sekä liike- ja yrityssalaisuuksien suojaamisesta on hyvä keino hallita vastuu- ja kustannusriskejä neuvoteltaessa taloudelliselta arvoltaan merkittävistä sopimuksesta. Neuvotteluissa esitetyt mielipiteet ja karkeat sopimusehtojen hahmotelmat voidaan kirjata neuvottelupöytäkirjaan tai aiesopimukseen, vaikka hankkeeseen ei vielä haluta sitoutua. Osapuolet voivat sopia myös eksluviteetista, eli neuvottelurauhasta niin, että neuvottelujen jatkuessa samasta sopimuksesta ei saa neuvotella muiden ehdokkaiden kanssa.

Aiesopimus; letter of intent tai memorandun of understanding

Aiesopimuksella tarkoitetaan sopimusneuvottelujen aikana laadittavaa asiakirjaa, johon kirjataan osapuolten neuvotteluissa toistaiseksi saavuttama yksimielisyys ja se, miten tullaan etenemään avoinna olevien kysymysten osalta. Aiesopimus ei ole lopullinen sopimus, eikä se lähtökohtaisesti velvoita osapuolia pääsopimuksen tekemiseen. Aiesopimuksessa voidaan kuitenkin sopia sitovistakin asioista, kuten esimerkiksi neuvottelurauhasta. Tavallisesti aiesopimuksessa sovitaan epäselvyyksien välttämiseksi siitä, että kumpikin neuvotteluosapuoli kantaa omat neuvotteluihin liittyvät kuluriskinsä ja kumpikaan osapuoli ei vielä ole sitoutunut lopulliseen sopimukseen.

Esisopimus; precontract tai preliminary contract

Esisopimus sitoo osapuolia merkittävästi enemmän kuin aiesopimus. Se on sidonnaisuudeltaan normaaliin sopimukseen verrattavissa. Esisopimus voidaan laatia ehdollisena: velvollisuus pääsopimuksen tekemiseen lakkaa, jos esimerkiksi kilpailuviranomainen estää sopimuksen täyttämisen tai sopimuksen edellyttämää rahoitusta ei saada järjestettyä. Esisopimuksia käytetään myös silloin, kun osapuolet eivät ole vielä päässeet yhteisymmärrykseen sopimuksen kaikista yksityiskohdista mutta ovat valmiita sitoutumaan sopimukseen. Osapuolet sitoutuvat esisopimuksella tekemään pääsopimuksen myöhempänä ajankohtana esisopimuksessa sovittujen asioiden pohjalta. Esisopimuksella on samat laissa määrätyt muotovaatimukset kuin varsinaisella pääsopimuksella esimerkiksi kiinteistökaupassa.

Aie- ja esisopimuksen sitovuudesta

Neuvotteluvaiheen sopimusten sitovuus vaihtelee. Sopimuksen oikeus-vaikutukset riippuvat ensi sijassa siitä, mitä  niissä on sovittu. Asiakirjan sisältö on kuitenkin ensisijainen suhteessa sopimuksen otsikointiin. Näin ollen aiesopimukseksi nimetty asiakirja saatetaan myöhemmin katsoa esisopimukseksi, jos sen sisältö viittaa siihen, että pääsopimuksen tekemiseen on jo sitouduttu. Sopimustyyppeinä aiesopimus ja esisopimus ovat käytännössä vakiintuneita ja antavat viitteitä sitovuuden asteesta, mutta asiakirjan sisältö ratkaisee viime kädessä sopimusinstrumentin sitovuuden. Oikeudellisten epäselvyyksien välttämiseksi olisi asiakirjassa hyvä nimenomaisesti yksilöidä sen sitomattomuus tai tarkoitettu sitovuusaste. Tämän lisäksi on suositeltavaa sopia neuvotteluvaiheen sopimuksen voimassaolosta ja siitä irtaantumisesta.

Toimistomme hoitaa yritysten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista sekä suomen että englannin kielellä. Tämä sopimuksia koskevan artikkelisarjan 4. kirjoitus. Tulevat kirjoitukset käsittelevät mallisopimuksia ja vakioehtoja, alihankkijoiden sopimuksia ja osakassopimuksia sekä toimitusjohtajasopimuksia.

Jari Sotka
OTM, MBA

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa toimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.

Yritysten sopimuksista III - Sopimusten pätemättömyydestä

Sopimuksen pätemättömyys johtaa lähtökohtaisesti siihen, ettei osapuolta voida velvoittaa sopimuksen mukaiseen suoritukseen. Pätemättömyydestä siis seuraa suoritusvelvollisuuden syntymättä jääminen ja samalla suoritusta vastaavan korvausvelvollisuuden estyminen, pätemättömyys oikeudellisesti katsoen estää velvoitteiden täytäntöönpanon vaatimisen oikeusteitse. Jos sopimuksen edellyttämät suoritukset on jo kokonaan tai osittain ehditty tehdä, synnyttää sopimuksen pätemättömäksi toteaminen osapuolille palautusvelvollisuuden. Voidaan myös sanoa, että tältä osin sopimuksen pätemättömäksi toteaminen vastaa sopimuksen purkamista. Joskus suoritusten palauttaminen voi olla osapuolille hankalaa tai jopa mahdotonta, näissä tapauksissa kyseeseen voi pätemättömyyden sijasta tulla hinnanalennus tai vahingonkorvaus.

Lähtökohtaisesti sopimuksen pätemättömyys tulee saattaa voimaan siihen vetoamalla ja tämä oikeus on kaikilla niillä joiden oikeuksia sopimus koskee sekä korostetusti väärinkäytösten kohteeksi joutuneella osapuolella. Pätemättömyys voi myös korjaantua, ja tämä on mahdollista tilanteissa joissa toinen osapuoli jälkikäteen hyväksyy sopimuksen itseään sitovaksi, joko nimenomaisesti tai passiivisesti.

Sopimuksia koskevat pätemättömyysperusteet voidaan jakaa korjaantumattomiin sekä korjaantumismahdollisuuden omaaviin pätemättömyysperusteisiin. Korjaantumattomia perusteita ovat muotovirheet, jotka johtuvat lakisääteisistä muotovaatimuksista, oikeustoimen hyvän tavan tai lain vastaisuus, sopimuksen valeoikeustoimiluonne sekä tiettyjen erityissäännösten vastaisuus. Suurin osa pätemättömyysperusteita on kuitenkin korjaantumiskelpoisia. Onkin huomattava, että osapuolella, jolla on oikeus vedota pätemättömyysperusteeseen, on myös mahdollisuus omasta tahdostaan jättää tämä mahdollisuus käyttämättä.

Sopimus voi olla pätemätön paitsi kokonaan, myös vain osittain. Tällainen osapätemättömyys voi monissa tapauksissa olla edullista molemmille sopimusosapuolille. Tämä tarkoittaa sitä, että osa sopimuksesta katsotaan pätemättömäksi, mutta sopimus muilta osin jätetään voimaan, kuten on sovittu. Tällöin on kuitenkin syytä sopia uudestaan niistä sopimuksen ehdoista, jotka ovat esimerkiksi pakottavan lainsäädännön vastaisina todettu pätemättömiksi.

Tämä sopimuksia koskevan artikkelisarjan 3. kirjoitus. Tulevat kirjoitukset käsittelevät sopimusten vakioehtoja ja mallisopimuksia, yritysverkostojen sopimuksia sekä osakassopimuksia.

Pätemättömyysperusteista

Pätemättömyysperusteet voidaan lähtökohtaisesti jaotella sen mukaan, johtuuko pätemättömyys sopimusosapuolista ja heidän ominaisuuksistaan, sopimuksen syntyyn liittyvistä olosuhteista vai itse sopimuksen sisällöstä.

Ensinnäkin, yksityishenkilön tekemä sopimus voi olla pätemätön silloin kun henkilö on vajaavaltainen (alle 18-vuotiaat sekä vajaavaltaiseksi julistetut), hänen toimintakelpoisuuttaan on rajoitettu tai silloin, kun täysivaltainen henkilö ei ole ymmärryskykynsä heikkouden vuoksi kyennyt riittävästi arvioimaan tekemänsä oikeustoimen merkitystä. Oikeushenkilön tekemä sopimus voi olla pätemätön silloin, kun tämän edustajalla ei ole ollut oikeustoimen tekemiseen vaadittavaa kelpoisuutta.

Tällainen edustusvallan puuttuminen on käytännössä varsin tärkeä ja huomioon otettava pätemättömyysperuste. Lisäksi pätemättömyys voi tulla kyseeseen tilanteissa, joissa edustajalla sinänsä on kelpoisuus sopimuksen tekemiseen, mutta hän ylittää toimivaltansa. Tällaisissa tilanteissa pätemättömyys kuitenkin edellyttää toisen osapuolen tietämystä siitä, että edustaja ylittää toimivaltansa.

Toiseksi, sopimuksen pätemättömyys voi johtua sopimuksen syntyyn liittyvistä olosuhteista. Tällaisia pätemättömyysperusteita voidaan kutsua myös väärinkäytösperusteiksi, joita koskeva sääntely ilmenee laissa varallisuusoikeudellisista oikeustoimista (oikeustoimilaki).

Pakko

Oikeustoimilaki säätää kahdesta eri pakon muodosta, törkeästä ja lievästä pakosta. Näistä törkeä pakko johtaa lähtökohtaisesti aina sopimuksen pätemättömyyteen, riippumatta siitä kuka sopimusosapuolen on kyseiseen oikeustoimeen pakottanut. Lievän pakon kohdalla pätemättömyyteen voi vedota vain sellaista sopimuskumppania vastaan, joka on itse käyttänyt pakkoa tai tiennyt sen käyttämisestä.

Törkeästä pakosta voidaan katsoa olevan kyse silloin, kun pakko on kohdistettu henkeen tai terveyteen, lievän pakon taas voidaan katsoa kohdistuvan sellaiseen intressiin, joka ei välittömästi uhkaa toisen terveyttä, kuten vapauteen, kunniaan tai omaisuuteen. Pakosta johtuvaa pätemättömyys tulee esille vain osapuolen itsensä esittämän väitteen kautta, eikä pakon aiheuttama pätemättömyys ole lopullista, vaan se voi korjaantua, jos pakotettu osapuoli antaa hyväksyntänsä sopimukselle. Lisäksi pakkoon sopimuksen pätemättömyyden perustana voi vedota vain väärinkäytöksen kohteeksi joutunut osapuoli, ei pakottaja tai pakottamisesta tiennyt osapuoli.

Petollinen viettely

Toinen oikeustoimilaista ilmenevä pätemättömyysperuste on niin kutsuttu petollinen viettely. Petollisen viettelyn voidaan katsoa tarkoittavan vilpillistä väärän tiedon antamista sekä vaikenemista sellaisista seikoista, joilla olisi merkitystä toiselle osapuolelle sekä tämä sopimukseen sitoutumiselle. Petollinen viettely tähtää siis toisen osapuolen erehdyttämiseen ja tämän erehdyksen hyväksikäyttämiseen.

Petollisen viettelyn kohdalla on kuitenkin huomattava, ettei ole kiellettyä esittää omaa suoritustaan positiivisessa valossa tai vähätellä sopimuskumppanin kannalta epäedullisia seikkoja. Virheellisen tiedon antaminen on kuitenkin aina kiellettyä. Myös petolliseen viettelyyn on osapuolen itse vedottava ja sen aiheuttama pätemättömyys voi korjaantua aivan kuten pakonkin kohdalla.

Kiskonta

Kiskomista on lain mukaan menettely, jossa osapuoli käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä, kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaa asemaa, on ottanut itselleen sellaista aineellista etua, joka on selvässä epäsuhdassa siihen, mitä hän on itse antanut. Olennaista kiskomistapauksissa on kiinnittää huomiota suoritusten keskinäiseen suhteeseen, jos näillä on ilmeinen epäsuhta, voidaan kiskomisen katsoa olevan käsillä. Kiskomiseen voi vedota vain sen kohteeksi joutunut osapuoli ja pätemättömyys voi korjaantua osapuolen hyväksynnän tai passiivisuuden perusteella.

Kunnianvastainen ja arvoton menettely

Kunnianvastainen ja arvoton menettely on pätemättömyysperusteena yleisluontoinen ja usein siihen voidaankin vedota myös yhdessä jonkun muun oikeustoimilaista ilmenevän pätemättömyysperusteen, kuten petollisen viettelyn kanssa. Lain mukaan sellaista oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä tietäneen.

Tilanteita, joissa sopimuksen pätemättömyys voitaisiin perustaa kunnianvastaiseen ja arvottomaan menettelyyn on useita ja arviointi onkin suoritettava aina tilannekohtaisesti. Pätemättömyys voi tulla kyseeseen, jos sopimuksen päättämistapa tai sisältö poikkeaa alalla vallitsevasta käytännöstä. Näissäkin tapauksissa on kuitenkin muistettava se, ettei markkinataloudessa ole kiellettyä myydä samanlaisia tuotteita eri hinnoin / ehdoin eri asiakkaille. Myös sopimusosapuolten keskinäiselle suhteelle on annettava merkitystä arvioinnissa.

Usein kunnianvastainen ja arvoton menettely tulee pohdittavaksi tapauksissa, joissa sopimusosapuoli on erehtynyt sopimuksen olennaisista seikoista. Kysymys voi olla siitä, että toisella osapuolella on paremmat tiedot tai siitä, että toinen osapuoli erehtyy esimerkiksi kauppahinnan laskemisessa. Yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että erehdyksen tulee vaikuttaa pääsuoritusvelvollisuuksien tasapainoon, jotta oikeustoimeen vetoaminen olisi kunnianvastaista ja arvotonta. Kuten muidenkin oikeustoimilain pätemättömyysperusteiden kohdalla, myös kunnianvastaiseen ja arvottomaan menettelyyn on loukatun osapuolen vedottava ja pätemättömyys voi korjaantua, joko osapuolen aktiivisen hyväksymisen tai passiivisuuden perusteella.

Toimistomme hoitaa yritysten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista sekä suomen että englannin kielellä.

Jari Sotka
OTM, MBA

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa asianajotoimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.

Yritysten sopimuksista II – Sopimusrikkomuksista

Sopimusta ei tarvita niinkään silloin, kun asiat menevät hyvin, vaan silloin kun kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaan. Jos asioita ei ole sovittu riittävän tarkasti, riidan lopputulos voi olla hyvinkin yllättävä.  Toimistomme hoitaa yritysten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista sekä suomen että englannin kielellä.

Tämä sopimuksia koskevan artikkelisarjan 2. kirjoitus. Tulevat kirjoitukset käsittelevät sopimuksen pätemättömyyttä, mallisopimuksia ja vakioehtoja, yritysverkostojen sopimuksia sekä osakassopimuksia ja toimitusjohtajasopimusta.

Sopimusrikkomuksista

Sopimuksen perusteella sopimusosapuolille syntyy velvollisuus suorittaa se, mihin sopimuksessa on sitouduttu. Yleisesti voidaan sanoa, että sopimus sitoo osapuolia ja se on tarkoitettu pysymään voimassa sovitun ajan, sovitulla tavalla. Myyjän puolella tämä yleisesti tarkoittaa oikean tuotteen tai palvelun toimittamista oikeaan aikaan, ostajan velvollisuutena taas on kauppahinnan maksaminen sekä myötävaikuttaminen myyjän velvoitteiden täyttämiseen. Jos osapuolen suoritus ei vastaa sovittua tai tapahtuu väärään aikaan, on kyseessä tällöin usein sopimusrikkomus.

Sopimusrikkomuksen seurauksena on usein ostajan näkökulmasta virheen korjaamisen, uuden toimituksen tai hinnanalennuksen vaatiminen, sekä vahingonkorvaus ja omasta suorituksesta pidättäytyminen. Myyjällä taas on ostajan sopimusrikkomuksen seurauksena oikeus vaatia kauppahinnan maksamista sekä pidättäytyä omasta suorituksestaan. Tämän lisäksi sopimusrikkomus voi johtaa myös sopimuksen purkamiseen.

Purkaminen on kuitenkin jyrkin mahdollinen keino reagoida sopimusrikkomukseen, koska se päättää sopimuksen heti ja johtaa jo tehtyjen suoritusten palauttamiseen. Purkamismahdollisuus on käsillä vain silloin, kun toisen osapuolen sopimusrikkomus on olennainen. Yksinkertaisinta sopimusrikkomusten seurausten määrääminen ja tulkinta on silloin, kun niistä on nimenomaisesti sopimuksessa sovittu.

Suorituksen viivästyminen

Viivästys on kysymyksessä silloin, kun osapuoli ei täytä suoritusvelvollisuuttaan oikeaan aikaan. Tämä oikea‐aikaisuus on syytä määritellä osapuolten välisessä sopimuksessa, ellei tällaista määrittelyä ole tehty, voidaan katsoa, että suoritusvelvollisuus tulisi täyttää niin kutsutun kohtuullisen ajan kuluessa. Mikäli viivästys on olennainen, on toinen sopimusosapuoli oikeutettu purkamaan sopimuksen. Usein on syytä kuitenkin ennen purkamista asettaa sopimuskumppanille purku‐uhkainen lisäaika suorituksen tekemiseen.

Viivästykseen voidaan vedota senkin jälkeen, kun osapuoli on jo tehnyt suorituksensa. Tällöin on kuitenkin syytä reagoida mahdollisimman nopeasti sen jälkeen, kun suoritus on tapahtunut, jotta oikeus vahingonkorvaukseen viivästyksen johdosta säilyisi.

Eräänä viivästyksen muotona voidaan nähdä niin kutsuttu ennakkoviivästys. Tämä ennakoitu sopimusrikkomus on käsillä silloin, osapuoli voi jo ennen suoritusajankohtaa päätellä, ettei sopimuksenmukaista suoritusta tule tapahtumaan, pohjautuen esimerkiksi tietoihin sopimuskumppanin toiminnasta tai taloudellisesta tilanteesta.

Myös ennakkoviivästyksen ollessa käsillä, voi purkamisoikeus tulla kyseeseen. On kuitenkin huomattava, että esimerkiksi kauppalaki asettaa purkuoikeuden käyttämiselle rajoituksia, eikä osapuolella ole oikeutta purkaa sopimusta, jos sopimuskumppani asettaa vakuuden suorituksensa täyttämisestä. Ennakkoviivästyksen kohdalla voidaan usein myös pidättäytyä omasta suorituksesta. Tätä ei kuitenkaan voida tulkita sopimusosapuolen omaksi viivästykseksi.

Suorituksessa oleva virhe

Laatuvirhe

Virhe suorituksessa voi ilmetä hyvin monella ja erilaisella tavalla. Usein sopimuksen kohde voi olla vioittunut fyysisesti, jolloin puhutaan laatuvirheestä. Tämän lisäksi virhe voi ilmetä oikeudellisena virheenä, tarkoittaen jonkun kolmannen oikeutta sopimuksen kohteeseen tai vallintavirheenä, jolloin lainsäädäntö tai viranomaismääräykset estävät sopimuksen kohteen käytön tavalla, josta on sopimuksessa sovittu.

Virhettä ja sen laatua arvioitaessa on ensimmäisenä kiinnitettävä huomio osapuolten väliseen sopimukseen. Virhettä arvioidaan siis lähtökohtaisesti nimenomaan sen mukaisesti, mistä alun perin on sovittu. On kuitenkin huomattava, ettei läheskään aina sopimuksen kohteesta ja sen sisällöstä ole täysin tarkasti sovittu, jolloin huomioon on otettava yleisiä virheellisyyden arvioinnissa käytettäviä periaatteita ja normeja.

Muissa sopimuksissa kuin kuluttajasopimuksessa virhesääntely on usein ns. tahdonvaltaista eli sääntely jättää osapuolille paljon varaa sopimuksen kohteen virheellisyyden määrittelyyn.

Mikäli virheellisyyden kriteereistä ei ole sovittu mitään, voidaan lähteä siitä, että tavaran on sovelluttava sellaiseen käyttötarkoitukseen, joihin tällaisia tavaroita yleisesti käytetään. Lisäksi tavaran on sovelluttava myös ostajan erityistarkoituksiin, jos myyjä on ollut näistä kaupantekohetkellä tietoinen. Lisäksi sopimuksen kohteen on vastattava myyjän ostajalle esittämää näytettä tai mallia ja olla pakattu asianmukaisesti, jos tällainen pakkaaminen on tarpeen.

Virhearvioinnin ajankohtaa mietittäessä on huomioon otettava sopimuksen suoritushetken lisäksi myös mahdolliset myöhemmät ajankohdat, jolloin virhe havaitaan. Virhevastuu voi syntyä sopimusosapuolelle joko sen vuoksi, että virhe on ollut sopimuksen kohteessa jos suoritushetkellä, mutta ilmennyt vasta myöhemmin tai tilanteessa, jossa sopimusosapuoli vastaa suorituksen laatuominaisuuksista tietyn vähimmäisajan, esimerkiksi laitteelle annetun takuun kestoajan. Takuun antaminen ei kuitenkaan ole edellytys virhevastuun syntymiselle, sillä sopimuksen kohteen on joka tapauksessa kestettävä niin sanottua tavallista käyttöä oli sille annettua myyjän puolesta takuuta tai ei.

Suorituksessa oleva virhe ei aina koske ainoastaan fyysisiä kohteita koskevia sopimuksia. Laatuvirheitä voidaan joutua punnitsemaan myös aineettomien suoritusten, kuten erilaisten palvelujen, erityisesti asiantuntijapalveluiden kohdalla.

Oikeudellinen virhe ja vallintavirhe

Sopimuksen kohteessa saattaa fyysisten laatuvirheiden lisäksi ilmetä myös oikeudellisia tai vallintavirheitä. Tällöin sopimuksen kohde on ulkoisesti moitteeton, mutta sopimusosapuoli ei kuitenkaan sopimuksen perusteella saavuta sellaista asemaa, johon hän olisi päässyt virheettömän suorituksen toteutuessa. Oikeudellisen virheen kohdalla sopimuksen kohdetta rasittaa jokin ulkopuolisen oikeus. Tämä oikeus voi olla esimerkiksi kolmannelle kuuluva omistusoikeus tai mahdollisesti myös omistuksenpidätysoikeus. On kuitenkin muistettava ettei esimerkiksi kolmannella oleva omistuksenpidätysoikeus aiheuta virhevastuuta, jos tästä oikeus on nimenomaisesti tuotu esiin sopimuksessa ja se on otettu huomioon. Jos sopimuksen mukainen suoritus tai sopimuksen kohteen käyttö estyy lainsäädännöstä tai viranomaismääräyksistä johtuvan kiellon / rajoituksen takia, on kyseessä vallintavirhe.

Irtaimen kauppa

Irtaimen kaupan piiriin voidaan katsoa kuuluvan kaikki muu omaisuus paitsi kiinteistöt ja niihin liittyvät oikeudet. Tämä siis jättää irtaimen kaupan piriin kaikenlaiset esineet sekä myös  osakkeet. Suomen sisällä käytävään irtaimen kauppaan sovelletaan elinkeinoharjoittajien välillä kauppalakia, kuluttajakaupassa kuluttajansuojalakia.

Virhearviointi irtaimen omaisuuden kaupassa lähtee sen arvioinnista, poikkeaako tavara ominaisuuksiltaan siitä, mitä on sovittu. Tämän lisäksi tavaran, ollakseen virheetön, on vastattava niitä tietoja, jotka myyjä on tavarasta antanut suullisesti, kirjallisesti tai muuten markkinoinnissaan.

Irtaimen kaupassa tavara on mahdollista myydä myös niin kutsutuin ”sellaisena kuin se on ehdoin”. Tällöin tavaran voidaan katsoa olevan virheellinen jos tavara ei:

  1. vastaa siitä annettuja tietoja,
  2. myyjä on jättänyt antamatta tiedon olennaisesta seikasta, josta ostaja saattoi olettaa saavansa tiedon tai
  3. tavara on olennaisesti huonommassa kunnossa kuin ostaja on voinut hinta ynnämuut seikat huomioon ottaen edellyttää.

Sellaisena kuin se on –ehdoin myyty tuote ei siten kokonaan vapauta myyjää virhevastuusta. Jos tavaran ominaisuuksista ei ole erityisesti sovittu, tulee sen kuitenkin soveltua tarkoitukseen, johon kyseisenlaista tavaraa yleensä käytetään tai soveltua ostajan erityiseen käyttötarkoitukseen, jos myyjä on ollut tästä kaupantekohetkellä tietoinen.

Takuun merkityksestä

Takuu on tavaran valmistajan, maahantuojan tai myyjäliikkeen vapaaehtoisesti myöntämä lisäetu, jonka antaminen ei perustu lakiin. Takuulla tarkoitetaan sitä, että sen antaja sitoutuu tietyn ajanjakson aikana vastaamaan tavaran käyttökelpoisuudesta tai sen muista ominaisuuksista. Jos tavara huonontuu takuuaikana ostajasta riippumattomasta syystä, katsotaan tavarassa olevan virhe, jonka takuun myöntäjän tulee korjata. Epäselvyystilanteissa takuun myöntäjällä on näyttövelvollisuus. Jos takuuajan myöntäminen perustuu maksuun, kysymyksessä on usein vakuutus. Tällaista suojaa ei saa kutsua takuuksi.

Kuluttajakaupassa tavaran valmistaja, maahantuoja ja myyjäliike ovat vastuussa virheestä, vaikka tavaralle ei anneta takuuta. Takuun myöntäminen ei rajoita muuta kuluttajan suojaksi säädettyä virhevastuuta, ja myyjällä säilyy vastuu tuotteen riittävästä kestoiästä takuuajan jälkeenkin. Tuotevirheiden tarkkoja vastuuaikoja ei ole määritelty kuluttajansuojalainsäädännössä. Myyjäliikkeellä on ensisijainen vastuu tavaran virheestä, vaikka valmistaja tai maahantuoja olisi myöntänyt tuotteelle takuun, ellei liike ole ennen sopimuksen syntymistä siitä erikseen irtisanoutunut.

Jari Sotka
OTM, MBA

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa asianajotoimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.

Yrityksen sopimuksista I - Kenellä on oikeus tehdä sopimus yrityksen puolesta?

Yksityishenkilö voi itse valita haluaako hän tehdä sopimukset itse vai valtuuttaako hän toimeen edustajan. Oikeushenkilö, kuten esimerkiksi osake-, avoin- ja kommandiittiyhtiö, joutuu toimimaan aina edustajiensa välityksellä. Oikeus tehdä yritystä sitova sopimus perustuu joko lakimääräiseen edustusoikeuteen tai valtuutukseen. Lakisääteisen edustajan kuten toimitusjohtajan tai hallituksen jäsenen kelpoisuus perustuu tämän asemaan. Valtuutuksen kohdalla tarvitaan päämiehen vapaaehtoinen tahdonilmaisu edustussuhteen syntymiseksi.

Toimistomme hoitaa yritysten ja yksityisten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista sekä suomen että englannin kielellä.Tyypilliset toimeksiannot liittyvät  yhtiöoikeuteen,  yritysjärjestelyihin,  sopimusneuvotteluihin,  riitojen ratkaisuun, rahoitukseen sekä teknologia- ja IT-alan oikeudellisiin kysymyksiin.

Tämä sopimuksia koskevan artikkelisarjan 1. kirjoitus. Tulevat kirjoitukset käsittelevät sopimusrikkomuksia, sopimuksen pätemättömyyttä, mallisopimuksia ja vakioehtoja, yritysverkostojen sopimuksia, osakassopimuksia ja toimitusjohtajasopimuksia.

Lakisääteiset edustajat ja näiden kelpoisuus sopimuksen tekemiseen

Osakeyhtiötä edustaa hallitus. Jos yhtiössä on toimitusjohtaja, on myös tällä kelpoisuus edustaa yhtiötä, mutta tämän kelpoisuus on rajattu juoksevan hallinnon hoitamiseen. Yhtiöjärjestykseen voidaan määrätä, että hallituksen puheenjohtajalla, hallituksen muulla jäsenellä yksin tai yhdessä taikka toimitusjohtajalla on oikeus asemansa puolesta edustaa yhtiötä. Tällainen edustusoikeus perustuu henkilön asemaan ja on riippumaton henkilöstä. Yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä myös siitä, että hallituksella on oikeus antaa edustamisoikeus tietyille nimetyille henkilöille. Yhtiötä voi edustaa myös valtuutuksen tai prokuran nojalla.

Avoimessa yhtiössä jokaisella yhtiömiehellä ja kommandiittiyhtiössä jokaisella vastuunalaisella yhtiömiehellä on lainmukainen oikeus yksin edustaa yhtiötä ja tehdä muita yhtiömiehiä sitovia sopimuksia yhtiön toimialaan kuuluvissa asioissa. Yhtiömiehet voivat poiketa tästä pääsäännöstä keskinäisellä sopimuksella, joka on kaupparekisteriin merkittynä kolmatta kohtaan tehokas. Kaupparekisteriin merkitsemättömätkin edustusvaltarajoitukset sitovat yhtiön sopimuskumppania, jos tämä on ollut tietoinen yhtiömiesten keskenään päättämistä rajoituksista. Jos toimenpide ei kuulu yhtiön toimialaan, tulee sopimuksen päättämiseen saada kaikkien yhtiömiesten suostumus. Äänettömällä yhtiömiehellä ei ole kommandiittiyhtiössä edustusvaltaa ilman erillistä valtuutusta. Jos henkilöyhtiössä on toimitusjohtaja, joka ei ole yhtiömies, on tällä oikeus edustaa yhtiötä juoksevien asioiden osalta.

Valtuutus, valtakirja tai prokura

Yhtiön edustamisoikeus voi lakimääräisen edustuksen lisäksi perustua nimenomaiseen valtuutukseen tai prokuraan. Valtuutuksella tarkoitetaan tahdonilmaisua, jonka perusteella valtuuttaja tulee sopimuksen osapuoleksi kolmannen kanssa. Valtuutuksen toimia yhtiön puolesta voi antaa hallitus, toimitusjohtaja tai muu yhtiön edustaja oman kelpoisuutensa rajoissa. Kolmas osapuoli voi todeta sopimuskumppaninsa edustajan kelpoisuuden valtakirjasta, valtuuttajan tiedonannosta tai valtuutetun aseman perusteella. Tämän lisäksi valtuutus voi perustua valtuuttajan valtuutetulle tekemään tiedonantoon. Valtuuttaja voi perua valtuutuksen halutessaan.

Prokura on kaupallinen valtakirja, jonka voi antaa kaupparekisteriin merkitty elinkeinonharjoittaja. Osakeyhtiössä prokuran voi antaa vain hallitus, kun taas henkilöyhtiöissä sen antamiseen tarvitaan kaikkien vastuunalaisten yhtiömiesten yhteinen päätös. Prokuristi saa toimia päämiehen puolesta ja kirjoittaa tämän toiminimen. Ilman erityistä valtuutusta prokuristi ei kuitenkaan saa luovuttaa päämiehen kiinteää omaisuutta, tontinvuokraoikeutta tai hakea kiinnitystä niihin. Prokuristin edustamisoikeutta voidaan halutessa kaventaa niin, että hänellä on oikeus edustaa yhtiötä yhdessä yhden tai useamman prokuristin tai muun yhtiön edustajan kanssa. Prokura voidaan merkitä kaupparekisteriin tai se voidaan antaa muulla todisteellisella tavalla.

Kaupparekisterimerkinnät

Sopimuskumppanin edustajan edustamisoikeus on aiheellista varmentaa tarvittaessa kaupparekisteriotteesta, koska edustajan kelpoisuuden puuttuminen saattaa johtaa siihen, ettei tehty sopimus sido yhtiötä. Myös edustusoikeuden rajoitukset voi olla hyvä selvittää. On syytä huomata, että toimitusjohtaja ei voi tehdä sitovaa sopimusta yhtiön juoksevan hallinnon alaan kuulumattomassa sopimuksessa ilman hallituksen päätöstä tai valtuutusta.

Jari Sotka
OTM, MBA

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa  asianajotoimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.

Yritysten sopimuksista VI - Alihankkijoiden sopimuksista

Toimistoamme työllistävät mm. ja pk‐yritysten alihankintasopimukset isompien yritysten kanssa sekä näiden alihankkijayritysten keskinäiset sopimukset. Verkostoitumisesta puhutaan uutena tapana vastata markkinoiden  vaatimukseen. Tämä verkostoituminen tai alihankinta toisilta samalla tai läheisellä toimialalla toimivalta yritykseltä ei ole mitään uutta Suomessa. Sen  sijaan hankintayksiöiden kasvaminen, kansainvälistyminen ja uudet vaatimukset alihankkijoille sekä anglo‐amerikkalainen sopimuskulttuuri, jossa kaikista mahdollisista asioista sovitaan hyvin yksityiskohtaisilla sopimuksilla, on.

Tämä on sopimuksia koskevan artikkelisarjan 6. kirjoitus. Seuraavat kirjoitukset käsittelevät osakassopimuksia ja toimitusjohtajasopimuksia. Aiemmat kirjoitukset ovat käsitelleet mm. sopimusrikkomuksia, sopimusten pätemättömyyttä sekä sopimusten vakioehtoja ja mallisopimuksia, jotka ovat myös luettavissa Uuden Suomen Yrityskanavan sivuillani. Toimistomme hoitaa yritysten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista sekä suomen että englannin kielellä.

Isot konepaja‐ ja teknologiateollisuuden yritykset ovat keskittäneet valmistuksessa alihankintojaan yhä suuremmille alihankkijoille ja keskimääräiset hankinnat ovat kooltaan kasvaneet. Tämä sama trendi on nyt käynnissä myös suunnittelu‐ ja kehitystyön alihankinnoissa. Tämä tuo alihankinnassa toimiville yrityksille paineita kahdellakin tavalla. Ensinnäkin riippuvuus yhdestä tai muutamista asiakkaasta kasvaa ja riskit sitä myötä. Toisaalta näiden alihankkijoiden on pakko hakea kumppaneita toisista alihankkijoista, jotta nämä yhdessä voisivat tarjota yhä suurempia suunnittelu‐ ja kehitystöitä alan isoille yrityksille.

Tälle alihankkijoiden yhteistyölle on monia muotoja. Yritykset voivat fuusioitua keskenään tai ostaa toisensa ja saavuttaa näin  riittävät resurssit. Toinen yleisempi tapa on alihankkijoiden keskinäinen alihankinta tai erilaiset yhteenliittymät, esimerkiksi perustamalla yhteisyritys tarjoamaan isommista projekteista, joka ostaa omistajiltaan alihankintana tarvittavan työn ja osaamisen. Jäljempänä en keskity omistukselliseen yhteistyöhön vaan alihankintaan.

Alihankintasopimus varsinaisen tilaajan kanssa

Keskustelussa verkostoista unohtuu yleensä se tosiasia, että isot yritykset haluavat tehdä sopimuksia vain yhden yrityksen, eivät yhteenliittymän tai verkoston kanssa. Näin ollen joku verkoston yrityksistä joutuu toimimaan ns. Verkostoveturina ja ottamaan päävastuun sopimuksen toteuttamisesta ja kantamaan riskin siitä, jos toimitus ei ole sovitunlainen tai tapahdu oikeassa ajassa.

Isot yritykset vaativat sopimuksissaan usein kohtuuttomilta tuntuvia sitoumuksia alihankkijoiltaan. Tällä en tarkoita perinteisiä kaupallisia ehtoja, kuten hintaa, toimitusaikaa tai laatuvaatimuksia, vaan alihankkijoiden toimintamahdollisuuksia rajoittavia ehtoja, eli kilpailukieltoa, oikeuksien siirtämistä hankkijalle, salassapitoa ja rajoituksia käyttää tehdyn työn tuloksia ja kertynyttä tietotaitoa myöhemmin.

Useasti näitä hankintoja tekevät insinöörit insinööreiltä, jotka kyllä hallitsevat teknisen ja taloudellisen puolen ja näistä asioista pystyvät osapuolet itsekin neuvottelemaan. Mutta alihankintasopimuksien muut kohdat ovat kilpailukiellon ja muilta alihankkijan toimintavapautta rajoittavilta osin yleensä hankintayrityksen lakiasiainosaston laatimia ja ne on laadittu siten, että hankkija saa varmasti kaikki oikeudet työhön ja että tietotaito ei leviä alihankkijalta mihinkään. Tätä varmistetaan vielä huomattavilla sopimussakko‐ ja vahingonkorvausklausuuleilla. Nämä sopimuskohdat ovat yleensä laadittu maksimaalinen omien etujen varmistaminen mielessä, eikä suinkaan ajatellen yksittäistä hankintaa ja sen erityispiirteitä. Karrikoidusti sanoen alihankkija ei saisi koskaan tehdä mitään suunnittelutyötä hankkijan kilpailijalle tai käyttää mitään projektissa kehitettyjä ratkaisuja, käytettyjä taustaoikeuksia tai tietoa kellekään muulle tehtävässä työssä, koskaan.

Alihankkijalla on mahdollisuus neuvotella näistä ja sen tuleekin sopimusneuvotteluissa keskittyä myös näihin ei‐kaupallisiin kohtiin ja käyttää tässä apunaan ulkopuolista juristia. Nämä eivät aina ole kiveen hakattuja, vaan näistäkin voidaan usein neuvotella. Kilpailukieltoa on esimerkiksi mahdollisuus usein rajata se koskemaan vain tiettyä toimialaa, eikä sen sijaan kieltää suunnittelun tulosten ja kertyneen tietotaidon kategorinen käyttö kaikkialla. Esimerkiksi hankkija saattaa hyväksyä sen että kilpailukielto koskee metsäteollisuutta, mutta ei konepajateollisuutta tai kemianteollisuutta.

Alihankkijoiden keskinäisista sopimuksista

Yritysten verkostoituessa keskenään ja jakamalla myös suunnittelu‐ ja kehitystyötä keskenään tulisi näiden myös laatia keskinäiset sopimukset, joissa sovitaan vastuista, velvollisuuksista ja riskien jaosta. Tämä on erityisesti Verkostoveturin etujen mukaista.

Jos tutkimus‐ ja kehityshankkeeseen tai toimitukseen osallistuu useita yrityksiä, on tavanomaista laatia konsortiosopimus, jossa näistäkin asioista sovitaan. Yleensä hankkiva yritys tuo oman ehdotuksensa konsortiosopimuspohjaksi. Konsortiosopimukset ovat projektin sisällöstä ja osallistujista riippuen hyvin erilaisia, mutta niissäkin tulee voida neuvotella myös alihankkijan toimintavapautta tulevaisuudessa rajoittavista kohdista.

Jo projektin tarjoamis‐ ja suunnitteluvaiheessa tulisi miettiä em. kysymyksiä, esimerkiksi ottamalla pohjaksi hankkijoiden yleisesti käyttämät sopimusehdot ja miettimällä sitten alihankkijoiden keskinäistä työnjakoa ja sopimisen tarvetta. Tässä vaiheessa on usein hyödyllistä laatia verkoston kesken puitesopimus keskinäisestä työnjaosta. Tämä senkin vuoksi, etteivät nämä asiat sitten tulisi yllättäen vastaan kun  sopimuksen saanut Verkostoveturi sopii ”aliurakoista” toisten alihankkijoiden kanssa.

Verkostoveturin oma alihankinta‐ tai projektisopimus määrittää lopullisesti verkoston välisen sopimisen tarpeen. Verkostoveturin tulisi ”vierittää” sopimusvelvollisuudet myös sen alihankkijoille. Näissä sopimuksissa, tulisi ottaa huomioon myös edellä mainitut ei‐kaupalliset sopimusehdot. Tämä yksityiskohtaisuuden vaatimus pienten yritysten keskinäisille sopimuksille tuntuu usein kohtuuttomalta ottaen huomioon myös alihankinnan arvon, mutta se on tarpeen jos Verkostoveturi haluaa turvata oman asemansa. Alihankintasopimuksen tekevä yritys kun yleensä vastaa myös omien alihankkijoidensa töistä kuin omastaan.

Tämä yksityiskohtaisuus vaatii ensimmäisissä sopimuksissa huomattavasti yritysten johdon aikaa ja kuluja aiheutuu usein ulkopuolisen juristin käytöstä. Tämä työ tulisi kuitenkin nähdä olennaisena osana liiketoiminnan tavanomaista kehittämistä. Pk‐yrityksen kannalta sopimusasiat ja niihin liittyvät yksityiskohdat tuntuvat usein ylivoimaisen vaikeilta selvitettäviksi. Erityisesti teknologiahankkeissa näiden kysymysten käsittelyä ei ole syytä vältellä. Kun oikeudellisten kysymysten huolellisesta suunnittelusta muodostuu käytäntö, myös suhteelliset kustannukset pienevät ja yrityksen oma asema sekä varsinainen suunnittelutyö on varmemmalla pohjalla.

Asioiden suunnittelu ja sopiminen myös eri verkostoyritysten oikeuksien ja velvollisuuksien näkökulmasta antaa tarpeellista ryhtiä ja painokkuutta koko projektille sekä sitouttaa siihen osallistuvia tahoja aivan toisella tavoin kuin löysät ”kahvipöytäpuheet”.

 

Jari Sotka
OTM, MBA

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa toimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.

Yritysten sopimuksista V - Mallisopimuksista ja vakioehdoista

Sekä vakioehtoihin että mallisopimuksiin liittyy useita ongelmia. Ne on yleensä laadittu  jonkin osapuolen näkökulmaa erityisesti ajatellen. Tällöin sopimusteksti on muotoiltu kyseisen osapuolen kannalta edulliseksi ja taas vastaavasti muiden osapuolten kannalta mahdollisesti vähemmän edulliseksi. Siksi on aina syytä kiinnittää huomiota siihen, kuka vakioehdot tai mallisopimuksen on laatinut ja mihin tarkoitukseen. Laatijasta voi pyrkiä päättelemään, kenen kannalta edulliseksi sopimusehdot on pyritty laatimaan.

Toimistomme hoitaa yritysten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista sekä suomen että englannin kielellä. Tämä sopimuksia koskevan artikkelisarjan 5. kirjoitus. Tulevat kirjoitukset käsittelevät alihankkijoiden sopimuksia ja osakassopimuksia sekä toimitusjohtajasopimuksia.

Kansallinen, Eurooppalainen ja kansainvälinen lainsäädäntö asettaa monenlaisia rajoituksia sille, mistä asioista voidaan sopia, millä tavoin niistä voidaan sopia, mitä tietyllä tavalla sovittu asia tarkoittaa ja mitä seuraa siitä, jos jotakin asiaa ei ole sovittu laisinkaan. Sopimuksia voidaan tulkita sopimustekstin kirjaimen perusteella tai arvioiden sitä, mitä sopijoiden katsotaan tarkoittaneen sopimuksellaan.

Vakioehdoista

Tavanomaista on osapuolten välillä sopimusta kirjattaessa viitata sopimuksessa joihinkin vakioehtoihin osana sopimusta: ”Tähän sopimukseen sovelletaan…” tai muulla vastaavalla tavalla. Tällöin sopimuksessa mainituista vakioehdoista tulee osa sopimusta osapuolten välillä.

Vakioehdot ovat jonkin yrityksen omaan käyttöönsä tai järjestön jäsentensä tai yleiseen käyttöön laatimia sopimustekstejä. Niissä on pyritty laatimaan usein toistuviin sopimuksiin yleispätevät ehdot, joita tarvittaessa muutetaan tai täydennetään osapuolten välillä neuvotellulla sopimusasiakirjalla.

Vakioehtoja on aiheellista käyttää lähinnä usein toistuvissa, standardimaisissa sopimuksissa. Sopimuksia laadittaessa on usein turvallisinta käyttää apuna siihen erityistä koulutusta saaneita ja kokemusta omaavia henkilöitä eli lakimiehiä. Nyrkkisääntö on, että mitä merkittävämmästä hankkeesta yrityksen kannalta on kysymys, sen todennäköisemmin asiantuntijan käyttö on tarpeellista.

Laajimmin asiakkaani ovat käyttäneet IT2000 sopimusehtoja ja uusia IT2010 sopimusehdot sekä Konsulttitoiminnan Yleiseiä Sopimusehtoja KSE 1995.

IT2010 sopimusehtoja voidaan mielestäni hyvin käyttää sopimisen pohjana IT-alan palvelu- ja ohjelmisto sekä järjestelmätoimituksista sovittaessa. Sekä IT-toimittajayrityksiä että niiden asiakkaita edustavien järjestöjen yhdessä laatimat sopimusehdot ovat hyvä pohja sopimusneuvotteluille.  On kuitenkin hyvä muistaa, että yksittäiset toimitukset ja palvelut eroavat merkittävästi toisistaan. IT2010 ehdot eivät välttämättä kuitenkaan sellaisenaan sovellu kaikkiin sopimuksiin ja niistä voi ja eräissä tapauksissa pitääkin poiketa.

Jos osapuolet päätyvät käyttämään esim. IT2010 ehtoja sellaisenaan, tulee asioista sovittua noudattaen alalla vakiintuneita käytäntöjä ja yleensä kaikista toimituksen keskeisistä ehdoista tulee jollain tavalla sovittua näinkin. Toisaalta osapuolille ei näin tule yllättäviä tai kohtuuttomia ehtoja sopimukseen. Näinkin voidaan toimia, mutta jos sopimus on arvoltaan suuri tai sen kohde monimutkainen esim. järjestelmätoimitus, tulisi osapuolten miettiä tarkasti mitä niiden tulisi sopia vakioehdoista poiketen tai niitä täydentäen.

Konsulttitoiminnan Yleiset Sopimusehdot KSE1995 ovat hyvin ”konsulttiystävällisesti” laadittu ja siten konsultit pyrkivät mahdollisimman usein saamaan ne sopimuksen osaksi. Jos olet myymässä konsulttina tai suunnittelijana palveluitasi niin nämä kannattaa yrittää saada sopimuksen osaksi. Toisaalta, jos olet ostamassa palveluita, niin silloin kannattaa käydä huolella läpi KSE 1995 ehdot ainakin viivästysseuraamusten ja vahingonkorvausrajoitusten osalta ja katsoa pitääkö näistä ehdoista poiketa sopimuksessa.

Lisäksi julkisen sektorin toimijat vaativat yleensä omien toimitusehtojensa (esim. JHS2007) käyttämistä. Myös jotkut suuryritykset ovat suhtautuneet kielteisesti IT2000 ehtojen ja KSE 1995 ehtojen käyttämiseen. Nämä poikkeukset eivät kuitenkaan vähennä näiden ehtojen käyttökelpoisuutta.

Mallisopimuksista

Mallisopimus on jonkin tahon laatima esimerkkisopimus. Mallisopimuksia käytetään usein pohjana kirjoitettaessa yksilöllisesti suunniteltuja ja neuvoteltuja sopimuksia. Mallisopimuksia löytyy erilaisista asiakirjamalli-kokoelmista, etujärjestöiltä, neuvontaorganisaatioilta ym. Internetistäkin saattaa löytyä mallisopimuksia, joiden alkuperästä on joskus vaikeaa saada selkoa.

Muistilista on tyypillisesti lista tärkeimmistä sopimukseen sisällytettävistä asioista. Tällaista muistilistaa voi verrata mallisopimuksen eri kohtien otsikoiden listaan.

Valmiiden sopimusehtojen käyttäminen saattaakin aiheuttaa ongelmia. Ne on tavanomaisesti tehty standarditilanteisiin, jolloin niissä ei oteta huomioon kunkin yksittäistapauksen erityisongelmia. Yksittäistapauksissa käytettyihin sopimusehtoihin perustuvat mallisopimukset puolestaan saattavat sisältää erityisehtoja, jotka eivät laisinkaan sovellu käytettäväksi joissakin muissa yhteyksissä. Valmiiden mallisopimusten käyttö itse laadittujen sopimusten pohjana saattaa näistä syistä johtuen olla monesti jopa vaarallista.

Edes itselle läheisen tahon laatimiin sopimusehtoihin ei kuitenkaan ole syytä luottaa sokeasti. Niiden soveltuvuus kulloinkin kyseessä olevaan erityistapaukseen voi olla puutteellinen. Nyrkkisääntö on, että mallisopimus ei sinänsä kelpaa  allekirjoitettavaksi. Yleensä sopimuksentekotilanteeseen liittyy aina erityisseikkoja, jotka on otettava sopimuksessa huomioon.

Hyödyllisimmillään mallisopimukset ovat silloin, kun ne on laadittu yrityksen omiin tarpeisiin huomioiden sen toimintaan ja tavoitteisiin liittyvät yksityiskohdat. Tähän ei varsinkaan pk-yrityksillä kuitenkaan ole useinkaan varaa.

Mallisopimuksen suurin hyöty on, että se tarjoaa lähtökohdan neuvotteluille ja toimii muistilistana siitä, mistä asioista olisi sovittava. Mallisopimuksia ja muistilistoja voi käyttää erityisesti muistin tukena sopimuksessa sovittavia asioita suunniteltaessa ja neuvoteltaessa sekä esimerkkeinä neuvottelun mahdollisesta lopputuloksesta.

 

Jari Sotka
OTM, MBA

 

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa asianajotoimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.

Yritysten sopimuksista IV - Sopimusneuvottelut ja neuvotteluvaiheen sopimukset

Sopimusneuvottelut edeltävät yleensä sopimuksen syntymistä. Osapuolilla on neuvotteluvapaus, eli sopimuksesta neuvotteleminen ei  sellaisenaan perusta velvollisuutta sopimuksen päättämiseen eikä pelkkä neuvottelu synnytä vastuuta toiselle aiheutuneista kustannuksista. Osapuolten välille syntyy sopimus lähtökohtaisesti vasta silloin, kun annettuun tarjoukseen saadaan hyväksyvä vastaus. Neuvotteluosapuoli voi kieltäytyä sopimuksen päättämisestä ilman seurauksia, ellei muuta ole sovittu

Neuvottelukulujen korvaaminen

Joissain tapauksissa neuvotteluista aiheutuneiden kulujen korvaaminen loukatulle osapuolelle tulla kysymykseen. Tämä edellyttää, että toinen osapuoli kuitenkin syyllistyy hyvän tavan vastaiseen tai muuten sopimattomaan neuvottelukäyttäytymiseen. Vahingonkorvausvelvollisuus voi syntyä tapauksessa, jossa toisella osapuolella ei ole ollut todellista tarkoitusta päättää sopimusta, vaan vastapuolen tarkoituksena on ollut saada tietoja toisen osapuolen hinnoittelusta tai saada kustannusarvio omasta hankkeestaan. Myös harhaanjohtavien tietojen antaminen tai neuvottelujen jatkaminen ilman sopimuksentekotarkoitusta saattaa synnyttää neuvottelukuluihin liittyvän vastuun.

Neuvotteluvaiheen sopimukset

Ennen varsinaisen sopimuksen tekemistä osapuolet voivat laatia erilaisia neuvotteluvaihetta koskevia sopimuksia. Neuvotteluvaiheen sopimusten laatiminen voi olla aiheellista esimerkiksi silloin, kun osapuolille aiheutuu jo valmisteluvaiheessa merkittäviä kustannuksia ja siihen liittyvää riskiä halutaan pienentää. Nimenomainen sopiminen neuvottelukustannusten jakautumisesta, sitovan pääsopimuksen muotovaatimuksista sekä liike- ja yrityssalaisuuksien suojaamisesta on hyvä keino hallita vastuu- ja kustannusriskejä neuvoteltaessa taloudelliselta arvoltaan merkittävistä sopimuksesta. Neuvotteluissa esitetyt mielipiteet ja karkeat sopimusehtojen hahmotelmat voidaan kirjata neuvottelupöytäkirjaan tai aiesopimukseen, vaikka hankkeeseen ei vielä haluta sitoutua. Osapuolet voivat sopia myös eksluviteetista, eli neuvottelurauhasta niin, että neuvottelujen jatkuessa samasta sopimuksesta ei saa neuvotella muiden ehdokkaiden kanssa.

Aiesopimus; letter of intent tai memorandun of understanding

Aiesopimuksella tarkoitetaan sopimusneuvottelujen aikana laadittavaa asiakirjaa, johon kirjataan osapuolten neuvotteluissa toistaiseksi saavuttama yksimielisyys ja se, miten tullaan etenemään avoinna olevien kysymysten osalta. Aiesopimus ei ole lopullinen sopimus, eikä se lähtökohtaisesti velvoita osapuolia pääsopimuksen tekemiseen. Aiesopimuksessa voidaan kuitenkin sopia sitovistakin asioista, kuten esimerkiksi neuvottelurauhasta. Tavallisesti aiesopimuksessa sovitaan epäselvyyksien välttämiseksi siitä, että kumpikin neuvotteluosapuoli kantaa omat neuvotteluihin liittyvät kuluriskinsä ja kumpikaan osapuoli ei vielä ole sitoutunut lopulliseen sopimukseen.

Esisopimus; precontract tai preliminary contract

Esisopimus sitoo osapuolia merkittävästi enemmän kuin aiesopimus. Se on sidonnaisuudeltaan normaaliin sopimukseen verrattavissa. Esisopimus voidaan laatia ehdollisena: velvollisuus pääsopimuksen tekemiseen lakkaa, jos esimerkiksi kilpailuviranomainen estää sopimuksen täyttämisen tai sopimuksen edellyttämää rahoitusta ei saada järjestettyä. Esisopimuksia käytetään myös silloin, kun osapuolet eivät ole vielä päässeet yhteisymmärrykseen sopimuksen kaikista yksityiskohdista mutta ovat valmiita sitoutumaan sopimukseen. Osapuolet sitoutuvat esisopimuksella tekemään pääsopimuksen myöhempänä ajankohtana esisopimuksessa sovittujen asioiden pohjalta. Esisopimuksella on samat laissa määrätyt muotovaatimukset kuin varsinaisella pääsopimuksella esimerkiksi kiinteistökaupassa.

Aie- ja esisopimuksen sitovuudesta

Neuvotteluvaiheen sopimusten sitovuus vaihtelee. Sopimuksen oikeus-vaikutukset riippuvat ensi sijassa siitä, mitä  niissä on sovittu. Asiakirjan sisältö on kuitenkin ensisijainen suhteessa sopimuksen otsikointiin. Näin ollen aiesopimukseksi nimetty asiakirja saatetaan myöhemmin katsoa esisopimukseksi, jos sen sisältö viittaa siihen, että pääsopimuksen tekemiseen on jo sitouduttu. Sopimustyyppeinä aiesopimus ja esisopimus ovat käytännössä vakiintuneita ja antavat viitteitä sitovuuden asteesta, mutta asiakirjan sisältö ratkaisee viime kädessä sopimusinstrumentin sitovuuden. Oikeudellisten epäselvyyksien välttämiseksi olisi asiakirjassa hyvä nimenomaisesti yksilöidä sen sitomattomuus tai tarkoitettu sitovuusaste. Tämän lisäksi on suositeltavaa sopia neuvotteluvaiheen sopimuksen voimassaolosta ja siitä irtaantumisesta.

Toimistomme hoitaa yritysten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista sekä suomen että englannin kielellä. Tämä sopimuksia koskevan artikkelisarjan 4. kirjoitus. Tulevat kirjoitukset käsittelevät mallisopimuksia ja vakioehtoja, alihankkijoiden sopimuksia ja osakassopimuksia sekä toimitusjohtajasopimuksia.

 

Jari Sotka
OTM, MBA

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa toimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.

Yritysten sopimuksista III - Sopimusten pätemättömyydestä

Sopimuksen pätemättömyys johtaa lähtökohtaisesti siihen, ettei osapuolta voida velvoittaa sopimuksen mukaiseen suoritukseen. Pätemättömyydestä siis seuraa suoritusvelvollisuuden syntymättä jääminen ja samalla suoritusta vastaavan korvausvelvollisuuden estyminen, pätemättömyys oikeudellisesti katsoen estää velvoitteiden täytäntöönpanon vaatimisen oikeusteitse. Jos sopimuksen edellyttämät suoritukset on jo kokonaan tai osittain ehditty tehdä, synnyttää sopimuksen pätemättömäksi toteaminen osapuolille palautusvelvollisuuden. Voidaan myös sanoa, että tältä osin sopimuksen pätemättömäksi toteaminen vastaa sopimuksen purkamista. Joskus suoritusten palauttaminen voi olla osapuolille hankalaa tai jopa mahdotonta, näissä tapauksissa kyseeseen voi pätemättömyyden sijasta tulla hinnanalennus tai vahingonkorvaus.

Lähtökohtaisesti sopimuksen pätemättömyys tulee saattaa voimaan siihen vetoamalla ja tämä oikeus on kaikilla niillä joiden oikeuksia sopimus koskee sekä korostetusti väärinkäytösten kohteeksi joutuneella osapuolella. Pätemättömyys voi myös korjaantua, ja tämä on mahdollista tilanteissa joissa toinen osapuoli jälkikäteen hyväksyy sopimuksen itseään sitovaksi, joko nimenomaisesti tai passiivisesti.

Sopimuksia koskevat pätemättömyysperusteet voidaan jakaa korjaantumattomiin sekä korjaantumismahdollisuuden omaaviin pätemättömyysperusteisiin. Korjaantumattomia perusteita ovat muotovirheet, jotka johtuvat lakisääteisistä muotovaatimuksista, oikeustoimen hyvän tavan tai lain vastaisuus, sopimuksen valeoikeustoimiluonne sekä tiettyjen erityissäännösten vastaisuus. Suurin osa pätemättömyysperusteita on kuitenkin korjaantumiskelpoisia. Onkin huomattava, että osapuolella, jolla on oikeus vedota pätemättömyysperusteeseen, on myös mahdollisuus omasta tahdostaan jättää tämä mahdollisuus käyttämättä.

Sopimus voi olla pätemätön paitsi kokonaan, myös vain osittain. Tällainen osapätemättömyys voi monissa tapauksissa olla edullista molemmille sopimusosapuolille. Tämä tarkoittaa sitä, että osa sopimuksesta katsotaan pätemättömäksi, mutta sopimus muilta osin jätetään voimaan, kuten on sovittu. Tällöin on kuitenkin syytä sopia uudestaan niistä sopimuksen ehdoista, jotka ovat esimerkiksi pakottavan lainsäädännön vastaisina todettu pätemättömiksi.

Tämä sopimuksia koskevan artikkelisarjan 3. kirjoitus. Tulevat kirjoitukset käsittelevät sopimusten vakioehtoja ja mallisopimuksia, yritysverkostojen sopimuksia sekä osakassopimuksia.

Pätemättömyysperusteista

Pätemättömyysperusteet voidaan lähtökohtaisesti jaotella sen mukaan, johtuuko pätemättömyys sopimusosapuolista ja heidän ominaisuuksistaan, sopimuksen syntyyn liittyvistä olosuhteista vai itse sopimuksen sisällöstä.

Ensinnäkin, yksityishenkilön tekemä sopimus voi olla pätemätön silloin kun henkilö on vajaavaltainen (alle 18-vuotiaat sekä vajaavaltaiseksi julistetut), hänen toimintakelpoisuuttaan on rajoitettu tai silloin, kun täysivaltainen henkilö ei ole ymmärryskykynsä heikkouden vuoksi kyennyt riittävästi arvioimaan tekemänsä oikeustoimen merkitystä. Oikeushenkilön tekemä sopimus voi olla pätemätön silloin, kun tämän edustajalla ei ole ollut oikeustoimen tekemiseen vaadittavaa kelpoisuutta.

Tällainen edustusvallan puuttuminen on käytännössä varsin tärkeä ja huomioon otettava pätemättömyysperuste. Lisäksi pätemättömyys voi tulla kyseeseen tilanteissa, joissa edustajalla sinänsä on kelpoisuus sopimuksen tekemiseen, mutta hän ylittää toimivaltansa. Tällaisissa tilanteissa pätemättömyys kuitenkin edellyttää toisen osapuolen tietämystä siitä, että edustaja ylittää toimivaltansa.

Toiseksi, sopimuksen pätemättömyys voi johtua sopimuksen syntyyn liittyvistä olosuhteista. Tällaisia pätemättömyysperusteita voidaan kutsua myös väärinkäytösperusteiksi, joita koskeva sääntely ilmenee laissa varallisuusoikeudellisista oikeustoimista (oikeustoimilaki).

Pakko

Oikeustoimilaki säätää kahdesta eri pakon muodosta, törkeästä ja lievästä pakosta. Näistä törkeä pakko johtaa lähtökohtaisesti aina sopimuksen pätemättömyyteen, riippumatta siitä kuka sopimusosapuolen on kyseiseen oikeustoimeen pakottanut. Lievän pakon kohdalla pätemättömyyteen voi vedota vain sellaista sopimuskumppania vastaan, joka on itse käyttänyt pakkoa tai tiennyt sen käyttämisestä.

Törkeästä pakosta voidaan katsoa olevan kyse silloin, kun pakko on kohdistettu henkeen tai terveyteen, lievän pakon taas voidaan katsoa kohdistuvan sellaiseen intressiin, joka ei välittömästi uhkaa toisen terveyttä, kuten vapauteen, kunniaan tai omaisuuteen. Pakosta johtuvaa pätemättömyys tulee esille vain osapuolen itsensä esittämän väitteen kautta, eikä pakon aiheuttama pätemättömyys ole lopullista, vaan se voi korjaantua, jos pakotettu osapuoli antaa hyväksyntänsä sopimukselle. Lisäksi pakkoon sopimuksen pätemättömyyden perustana voi vedota vain väärinkäytöksen kohteeksi joutunut osapuoli, ei pakottaja tai pakottamisesta tiennyt osapuoli.

Petollinen viettely

Toinen oikeustoimilaista ilmenevä pätemättömyysperuste on niin kutsuttu petollinen viettely. Petollisen viettelyn voidaan katsoa tarkoittavan vilpillistä väärän tiedon antamista sekä vaikenemista sellaisista seikoista, joilla olisi merkitystä toiselle osapuolelle sekä tämä sopimukseen sitoutumiselle. Petollinen viettely tähtää siis toisen osapuolen erehdyttämiseen ja tämän erehdyksen hyväksikäyttämiseen.

Petollisen viettelyn kohdalla on kuitenkin huomattava, ettei ole kiellettyä esittää omaa suoritustaan positiivisessa valossa tai vähätellä sopimuskumppanin kannalta epäedullisia seikkoja. Virheellisen tiedon antaminen on kuitenkin aina kiellettyä. Myös petolliseen viettelyyn on osapuolen itse vedottava ja sen aiheuttama pätemättömyys voi korjaantua aivan kuten pakonkin kohdalla.

Kiskonta

Kiskomista on lain mukaan menettely, jossa osapuoli käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä, kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaa asemaa, on ottanut itselleen sellaista aineellista etua, joka on selvässä epäsuhdassa siihen, mitä hän on itse antanut. Olennaista kiskomistapauksissa on kiinnittää huomiota suoritusten keskinäiseen suhteeseen, jos näillä on ilmeinen epäsuhta, voidaan kiskomisen katsoa olevan käsillä. Kiskomiseen voi vedota vain sen kohteeksi joutunut osapuoli ja pätemättömyys voi korjaantua osapuolen hyväksynnän tai passiivisuuden perusteella.

Kunnianvastainen ja arvoton menettely

Kunnianvastainen ja arvoton menettely on pätemättömyysperusteena yleisluontoinen ja usein siihen voidaankin vedota myös yhdessä jonkun muun oikeustoimilaista ilmenevän pätemättömyysperusteen, kuten petollisen viettelyn kanssa. Lain mukaan sellaista oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä tietäneen.

Tilanteita, joissa sopimuksen pätemättömyys voitaisiin perustaa kunnianvastaiseen ja arvottomaan menettelyyn on useita ja arviointi onkin suoritettava aina tilannekohtaisesti. Pätemättömyys voi tulla kyseeseen, jos sopimuksen päättämistapa tai sisältö poikkeaa alalla vallitsevasta käytännöstä. Näissäkin tapauksissa on kuitenkin muistettava se, ettei markkinataloudessa ole kiellettyä myydä samanlaisia tuotteita eri hinnoin / ehdoin eri asiakkaille. Myös sopimusosapuolten keskinäiselle suhteelle on annettava merkitystä arvioinnissa.

Usein kunnianvastainen ja arvoton menettely tulee pohdittavaksi tapauksissa, joissa sopimusosapuoli on erehtynyt sopimuksen olennaisista seikoista. Kysymys voi olla siitä, että toisella osapuolella on paremmat tiedot tai siitä, että toinen osapuoli erehtyy esimerkiksi kauppahinnan laskemisessa. Yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että erehdyksen tulee vaikuttaa pääsuoritusvelvollisuuksien tasapainoon, jotta oikeustoimeen vetoaminen olisi kunnianvastaista ja arvotonta. Kuten muidenkin oikeustoimilain pätemättömyysperusteiden kohdalla, myös kunnianvastaiseen ja arvottomaan menettelyyn on loukatun osapuolen vedottava ja pätemättömyys voi korjaantua, joko osapuolen aktiivisen hyväksymisen tai passiivisuuden perusteella.

Toimistomme hoitaa yritysten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista sekä suomen että englannin kielellä.

 

Jari Sotka
OTM, MBA

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa asianajotoimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.

 

Yritysten sopimuksista II - Sopimusrikkomuksista

Sopimusta ei tarvita niinkään silloin, kun asiat menevät hyvin, vaan silloin kun kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaan. Jos asioita ei ole sovittu riittävän tarkasti, riidan lopputulos voi olla hyvinkin yllättävä.  Toimistomme hoitaa yritysten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista sekä suomen että englannin kielellä.

Tämä sopimuksia koskevan artikkelisarjan 2. kirjoitus. Tulevat kirjoitukset käsittelevät sopimuksen pätemättömyyttä, mallisopimuksia ja vakioehtoja, yritysverkostojen sopimuksia sekä osakassopimuksia ja toimitusjohtajasopimusta.

Sopimusrikkomuksista

Sopimuksen perusteella sopimusosapuolille syntyy velvollisuus suorittaa se, mihin sopimuksessa on sitouduttu. Yleisesti voidaan sanoa, että sopimus sitoo osapuolia ja se on tarkoitettu pysymään voimassa sovitun ajan, sovitulla tavalla. Myyjän puolella tämä yleisesti tarkoittaa oikean tuotteen tai palvelun toimittamista oikeaan aikaan, ostajan velvollisuutena taas on kauppahinnan maksaminen sekä myötävaikuttaminen myyjän velvoitteiden täyttämiseen. Jos osapuolen suoritus ei vastaa sovittua tai tapahtuu väärään aikaan, on kyseessä tällöin usein sopimusrikkomus.

Sopimusrikkomuksen seurauksena on usein ostajan näkökulmasta virheen korjaamisen, uuden toimituksen tai hinnanalennuksen vaatiminen, sekä vahingonkorvaus ja omasta suorituksesta pidättäytyminen. Myyjällä taas on ostajan sopimusrikkomuksen seurauksena oikeus vaatia kauppahinnan maksamista sekä pidättäytyä omasta suorituksestaan. Tämän lisäksi sopimusrikkomus voi johtaa myös sopimuksen purkamiseen.

Purkaminen on kuitenkin jyrkin mahdollinen keino reagoida sopimusrikkomukseen, koska se päättää sopimuksen heti ja johtaa jo tehtyjen suoritusten palauttamiseen. Purkamismahdollisuus on käsillä vain silloin, kun toisen osapuolen sopimusrikkomus on olennainen. Yksinkertaisinta sopimusrikkomusten seurausten määrääminen ja tulkinta on silloin, kun niistä on nimenomaisesti sopimuksessa sovittu.

Suorituksen viivästyminen

Viivästys on kysymyksessä silloin, kun osapuoli ei täytä suoritusvelvollisuuttaan oikeaan aikaan. Tämä oikea‐aikaisuus on syytä määritellä osapuolten välisessä sopimuksessa, ellei tällaista määrittelyä ole tehty, voidaan katsoa, että suoritusvelvollisuus tulisi täyttää niin kutsutun kohtuullisen ajan kuluessa. Mikäli viivästys on olennainen, on toinen sopimusosapuoli oikeutettu purkamaan sopimuksen. Usein on syytä kuitenkin ennen purkamista asettaa sopimuskumppanille purku‐uhkainen lisäaika suorituksen tekemiseen.

Viivästykseen voidaan vedota senkin jälkeen, kun osapuoli on jo tehnyt suorituksensa. Tällöin on kuitenkin syytä reagoida mahdollisimman nopeasti sen jälkeen, kun suoritus on tapahtunut, jotta oikeus vahingonkorvaukseen viivästyksen johdosta säilyisi.

Eräänä viivästyksen muotona voidaan nähdä niin kutsuttu ennakkoviivästys. Tämä ennakoitu sopimusrikkomus on käsillä silloin, osapuoli voi jo ennen suoritusajankohtaa päätellä, ettei sopimuksenmukaista suoritusta tule tapahtumaan, pohjautuen esimerkiksi tietoihin sopimuskumppanin toiminnasta tai taloudellisesta tilanteesta.

Myös ennakkoviivästyksen ollessa käsillä, voi purkamisoikeus tulla kyseeseen. On kuitenkin huomattava, että esimerkiksi kauppalaki asettaa purkuoikeuden käyttämiselle rajoituksia, eikä osapuolella ole oikeutta purkaa sopimusta, jos sopimuskumppani asettaa vakuuden suorituksensa täyttämisestä. Ennakkoviivästyksen kohdalla voidaan usein myös pidättäytyä omasta suorituksesta. Tätä ei kuitenkaan voida tulkita sopimusosapuolen omaksi viivästykseksi.

Suorituksessa oleva virhe

Laatuvirhe

Virhe suorituksessa voi ilmetä hyvin monella ja erilaisella tavalla. Usein sopimuksen kohde voi olla vioittunut fyysisesti, jolloin puhutaan laatuvirheestä. Tämän lisäksi virhe voi ilmetä oikeudellisena virheenä, tarkoittaen jonkun kolmannen oikeutta sopimuksen kohteeseen tai vallintavirheenä, jolloin lainsäädäntö tai viranomaismääräykset estävät sopimuksen kohteen käytön tavalla, josta on sopimuksessa sovittu.

Virhettä ja sen laatua arvioitaessa on ensimmäisenä kiinnitettävä huomio osapuolten väliseen sopimukseen. Virhettä arvioidaan siis lähtökohtaisesti nimenomaan sen mukaisesti, mistä alun perin on sovittu. On kuitenkin huomattava, ettei läheskään aina sopimuksen kohteesta ja sen sisällöstä ole täysin tarkasti sovittu, jolloin huomioon on otettava yleisiä virheellisyyden arvioinnissa käytettäviä periaatteita ja normeja.

Muissa sopimuksissa kuin kuluttajasopimuksessa virhesääntely on usein ns. tahdonvaltaista eli sääntely jättää osapuolille paljon varaa sopimuksen kohteen virheellisyyden määrittelyyn.

Mikäli virheellisyyden kriteereistä ei ole sovittu mitään, voidaan lähteä siitä, että tavaran on sovelluttava sellaiseen käyttötarkoitukseen, joihin tällaisia tavaroita yleisesti käytetään. Lisäksi tavaran on sovelluttava myös ostajan erityistarkoituksiin, jos myyjä on ollut näistä kaupantekohetkellä tietoinen. Lisäksi sopimuksen kohteen on vastattava myyjän ostajalle esittämää näytettä tai mallia ja olla pakattu asianmukaisesti, jos tällainen pakkaaminen on tarpeen.

Virhearvioinnin ajankohtaa mietittäessä on huomioon otettava sopimuksen suoritushetken lisäksi myös mahdolliset myöhemmät ajankohdat, jolloin virhe havaitaan. Virhevastuu voi syntyä sopimusosapuolelle joko sen vuoksi, että virhe on ollut sopimuksen kohteessa jos suoritushetkellä, mutta ilmennyt vasta myöhemmin tai tilanteessa, jossa sopimusosapuoli vastaa suorituksen laatuominaisuuksista tietyn vähimmäisajan, esimerkiksi laitteelle annetun takuun kestoajan. Takuun antaminen ei kuitenkaan ole edellytys virhevastuun syntymiselle, sillä sopimuksen kohteen on joka tapauksessa kestettävä niin sanottua tavallista käyttöä oli sille annettua myyjän puolesta takuuta tai ei.

Suorituksessa oleva virhe ei aina koske ainoastaan fyysisiä kohteita koskevia sopimuksia. Laatuvirheitä voidaan joutua punnitsemaan myös aineettomien suoritusten, kuten erilaisten palvelujen, erityisesti asiantuntijapalveluiden kohdalla.

Oikeudellinen virhe ja vallintavirhe

Sopimuksen kohteessa saattaa fyysisten laatuvirheiden lisäksi ilmetä myös oikeudellisia tai vallintavirheitä. Tällöin sopimuksen kohde on ulkoisesti moitteeton, mutta sopimusosapuoli ei kuitenkaan sopimuksen perusteella saavuta sellaista asemaa, johon hän olisi päässyt virheettömän suorituksen toteutuessa. Oikeudellisen virheen kohdalla sopimuksen kohdetta rasittaa jokin ulkopuolisen oikeus. Tämä oikeus voi olla esimerkiksi kolmannelle kuuluva omistusoikeus tai mahdollisesti myös omistuksenpidätysoikeus. On kuitenkin muistettava ettei esimerkiksi kolmannella oleva omistuksenpidätysoikeus aiheuta virhevastuuta, jos tästä oikeus on nimenomaisesti tuotu esiin sopimuksessa ja se on otettu huomioon. Jos sopimuksen mukainen suoritus tai sopimuksen kohteen käyttö estyy lainsäädännöstä tai viranomaismääräyksistä johtuvan kiellon / rajoituksen takia, on kyseessä vallintavirhe.

Irtaimen kauppa

Irtaimen kaupan piiriin voidaan katsoa kuuluvan kaikki muu omaisuus paitsi kiinteistöt ja niihin liittyvät oikeudet. Tämä siis jättää irtaimen kaupan piriin kaikenlaiset esineet sekä myös  osakkeet. Suomen sisällä käytävään irtaimen kauppaan sovelletaan elinkeinoharjoittajien välillä kauppalakia, kuluttajakaupassa kuluttajansuojalakia.

Virhearviointi irtaimen omaisuuden kaupassa lähtee sen arvioinnista, poikkeaako tavara ominaisuuksiltaan siitä, mitä on sovittu. Tämän lisäksi tavaran, ollakseen virheetön, on vastattava niitä tietoja, jotka myyjä on tavarasta antanut suullisesti, kirjallisesti tai muuten markkinoinnissaan.

Irtaimen kaupassa tavara on mahdollista myydä myös niin kutsutuin ”sellaisena kuin se on ehdoin”. Tällöin tavaran voidaan katsoa olevan virheellinen jos tavara ei:

  1. vastaa siitä annettuja tietoja,
  2. myyjä on jättänyt antamatta tiedon olennaisesta seikasta, josta ostaja saattoi olettaa saavansa tiedon tai
  3. tavara on olennaisesti huonommassa kunnossa kuin ostaja on voinut hinta ynnämuut seikat huomioon ottaen edellyttää.

Sellaisena kuin se on –ehdoin myyty tuote ei siten kokonaan vapauta myyjää virhevastuusta. Jos tavaran ominaisuuksista ei ole erityisesti sovittu, tulee sen kuitenkin soveltua tarkoitukseen, johon kyseisenlaista tavaraa yleensä käytetään tai soveltua ostajan erityiseen käyttötarkoitukseen, jos myyjä on ollut tästä kaupantekohetkellä tietoinen.

Takuun merkityksestä

Takuu on tavaran valmistajan, maahantuojan tai myyjäliikkeen vapaaehtoisesti myöntämä lisäetu, jonka antaminen ei perustu lakiin. Takuulla tarkoitetaan sitä, että sen antaja sitoutuu tietyn ajanjakson aikana vastaamaan tavaran käyttökelpoisuudesta tai sen muista ominaisuuksista. Jos tavara huonontuu takuuaikana ostajasta riippumattomasta syystä, katsotaan tavarassa olevan virhe, jonka takuun myöntäjän tulee korjata. Epäselvyystilanteissa takuun myöntäjällä on näyttövelvollisuus. Jos takuuajan myöntäminen perustuu maksuun, kysymyksessä on usein vakuutus. Tällaista suojaa ei saa kutsua takuuksi.

Kuluttajakaupassa tavaran valmistaja, maahantuoja ja myyjäliike ovat vastuussa virheestä, vaikka tavaralle ei anneta takuuta. Takuun myöntäminen ei rajoita muuta kuluttajan suojaksi säädettyä virhevastuuta, ja myyjällä säilyy vastuu tuotteen riittävästä kestoiästä takuuajan jälkeenkin. Tuotevirheiden tarkkoja vastuuaikoja ei ole määritelty kuluttajansuojalainsäädännössä. Myyjäliikkeellä on ensisijainen vastuu tavaran virheestä, vaikka valmistaja tai maahantuoja olisi myöntänyt tuotteelle takuun, ellei liike ole ennen sopimuksen syntymistä siitä erikseen irtisanoutunut.

 

Jari Sotka
OTM, MBA

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa asianajotoimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.

Yritysten sopimuksista I - Kenellä on oikeus tehdä sopimus yrityksen puolesta?

Yksityishenkilö voi itse valita haluaako hän tehdä sopimukset itse vai valtuuttaako hän toimeen edustajan. Oikeushenkilö, kuten esimerkiksi osake-, avoin- ja kommandiittiyhtiö, joutuu toimimaan aina edustajiensa välityksellä. Oikeus tehdä yritystä sitova sopimus perustuu joko lakimääräiseen edustusoikeuteen tai valtuutukseen. Lakisääteisen edustajan kuten toimitusjohtajan tai hallituksen jäsenen kelpoisuus perustuu tämän asemaan. Valtuutuksen kohdalla tarvitaan päämiehen vapaaehtoinen tahdonilmaisu edustussuhteen syntymiseksi.

Toimistomme hoitaa yritysten ja yksityisten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista sekä suomen että englannin kielellä.Tyypilliset toimeksiannot liittyvät  yhtiöoikeuteen,  yritysjärjestelyihin,  sopimusneuvotteluihin,  riitojen ratkaisuun, rahoitukseen sekä teknologia- ja IT-alan oikeudellisiin kysymyksiin.

Tämä sopimuksia koskevan artikkelisarjan 1. kirjoitus. Tulevat kirjoitukset käsittelevät sopimusrikkomuksia, sopimuksen pätemättömyyttä, mallisopimuksia ja vakioehtoja, yritysverkostojen sopimuksia, osakassopimuksia ja toimitusjohtajasopimuksia.

Lakisääteiset edustajat ja näiden kelpoisuus sopimuksen tekemiseen

Osakeyhtiötä edustaa hallitus. Jos yhtiössä on toimitusjohtaja, on myös tällä kelpoisuus edustaa yhtiötä, mutta tämän kelpoisuus on rajattu juoksevan hallinnon hoitamiseen. Yhtiöjärjestykseen voidaan määrätä, että hallituksen puheenjohtajalla, hallituksen muulla jäsenellä yksin tai yhdessä taikka toimitusjohtajalla on oikeus asemansa puolesta edustaa yhtiötä. Tällainen edustusoikeus perustuu henkilön asemaan ja on riippumaton henkilöstä. Yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä myös siitä, että hallituksella on oikeus antaa edustamisoikeus tietyille nimetyille henkilöille. Yhtiötä voi edustaa myös valtuutuksen tai prokuran nojalla.

Avoimessa yhtiössä jokaisella yhtiömiehellä ja kommandiittiyhtiössä jokaisella vastuunalaisella yhtiömiehellä on lainmukainen oikeus yksin edustaa yhtiötä ja tehdä muita yhtiömiehiä sitovia sopimuksia yhtiön toimialaan kuuluvissa asioissa. Yhtiömiehet voivat poiketa tästä pääsäännöstä keskinäisellä sopimuksella, joka on kaupparekisteriin merkittynä kolmatta kohtaan tehokas. Kaupparekisteriin merkitsemättömätkin edustusvaltarajoitukset sitovat yhtiön sopimuskumppania, jos tämä on ollut tietoinen yhtiömiesten keskenään päättämistä rajoituksista. Jos toimenpide ei kuulu yhtiön toimialaan, tulee sopimuksen päättämiseen saada kaikkien yhtiömiesten suostumus. Äänettömällä yhtiömiehellä ei ole kommandiittiyhtiössä edustusvaltaa ilman erillistä valtuutusta. Jos henkilöyhtiössä on toimitusjohtaja, joka ei ole yhtiömies, on tällä oikeus edustaa yhtiötä juoksevien asioiden osalta.

Valtuutus, valtakirja tai prokura

Yhtiön edustamisoikeus voi lakimääräisen edustuksen lisäksi perustua nimenomaiseen valtuutukseen tai prokuraan. Valtuutuksella tarkoitetaan tahdonilmaisua, jonka perusteella valtuuttaja tulee sopimuksen osapuoleksi kolmannen kanssa. Valtuutuksen toimia yhtiön puolesta voi antaa hallitus, toimitusjohtaja tai muu yhtiön edustaja oman kelpoisuutensa rajoissa. Kolmas osapuoli voi todeta sopimuskumppaninsa edustajan kelpoisuuden valtakirjasta, valtuuttajan tiedonannosta tai valtuutetun aseman perusteella. Tämän lisäksi valtuutus voi perustua valtuuttajan valtuutetulle tekemään tiedonantoon. Valtuuttaja voi perua valtuutuksen halutessaan.

Prokura on kaupallinen valtakirja, jonka voi antaa kaupparekisteriin merkitty elinkeinonharjoittaja. Osakeyhtiössä prokuran voi antaa vain hallitus, kun taas henkilöyhtiöissä sen antamiseen tarvitaan kaikkien vastuunalaisten yhtiömiesten yhteinen päätös. Prokuristi saa toimia päämiehen puolesta ja kirjoittaa tämän toiminimen. Ilman erityistä valtuutusta prokuristi ei kuitenkaan saa luovuttaa päämiehen kiinteää omaisuutta, tontinvuokraoikeutta tai hakea kiinnitystä niihin. Prokuristin edustamisoikeutta voidaan halutessa kaventaa niin, että hänellä on oikeus edustaa yhtiötä yhdessä yhden tai useamman prokuristin tai muun yhtiön edustajan kanssa. Prokura voidaan merkitä kaupparekisteriin tai se voidaan antaa muulla todisteellisella tavalla.

Kaupparekisterimerkinnät

Sopimuskumppanin edustajan edustamisoikeus on aiheellista varmentaa tarvittaessa kaupparekisteriotteesta, koska edustajan kelpoisuuden puuttuminen saattaa johtaa siihen, ettei tehty sopimus sido yhtiötä. Myös edustusoikeuden rajoitukset voi olla hyvä selvittää. On syytä huomata, että toimitusjohtaja ei voi tehdä sitovaa sopimusta yhtiön juoksevan hallinnon alaan kuulumattomassa sopimuksessa ilman hallituksen päätöstä tai valtuutusta.

 

Jari Sotka
OTM, MBA

 

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa  asianajotoimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.

Välimiesoikeus käräjöinnin vaihtoehtona

räjäoikeus erimielisyyksien ratkaisupaikkana

Riitojen ratkaisukeinoja ovat oikeudenkäynnit tuomioistuimissa ja vaihtoehtoiset keinot, kuten välimiesmenettely ja erityinen sovintomenettely.

Normaali sopimusriitojen ratkaisupaikka, eli käräjäoikeus, ei mielestäni ole monipolvisten sopimusten erimielisyyksien ratkaisuun läheskään aina sopiva. Näin on erityisesti IT-alan sopimusten kanssa, mutta alla esitetty pätee mielestäni myös muuhun yritystoimintaan. Syynä tähän on se, että käräjäoikeus – hovioikeus käsittely kestää lähes poikkeuksetta kolmisen vuotta. Toisaalta käräjäoikeuksissa ei välttämättä ole kokemusta näiden asioiden ratkaisemisesta, joten päätöksen ennakoitavuus on huono ja jompikumpi riidan osapuoli valittaa kuitenkin hovioikeuteen.

Vaihtoehtona pakkosopiminen

Yleensä esimerkiksi IT-alan riidat sovitaan ennen käräjäoikeuskäsittelyä tai asian ollessa vireillä käräjäoikeudessa. Näin varsinkin silloin kun riidan osapuolilla on käytössään juristiasiamiehet, jotka pystyvät arvioimaan riidan mahdollisen tuloksen päämiehensä kannalta. Asiamiehet eivät yleensä halua viedä näitä riitoja käräjäoikeuteen, koska sieltä puuttuu kokemus ja tietotaito näiden riitojen ratkaisemiseen ja riitaisten asioiden toteennäyttäminen on hankalaa. Tässä tilanteessa on niskan päällä se osapuolista, jolla on enemmän neuvotteluvoimaa. Alakynnessä oleva yritys joutuu usein tyytymään ratkaisuun, joka ei vastaa sen käsitystä oikeudenmukaisuudesta, kun vaihtoehtona olisi pitkä ja lopputulokseltaan epävarma oikeudenkäynti.

Välimiesoikeus vaihtoehtona

Olenkin päätynyt suosittelemaan yritysten sopimuksissa riitojen ja erimielisyyksien ratkaisutavaksi yhä useammin välimiesmenettelyä normaalin tuomioistuinmenettelyn sijaan. Usein esitetään, että välimiesmenettely on kallista ja soveltuu vain isojen yritysten isoihin riitoihin. Tästä olen eri mieltä ja alla esitetty koskee Keskuskauppakamarin välitysmenettelyä Suomessa.

Asianosaiset voivat sopia esimerkiksi kirjallisessa välityssopimuksessa tai yhtiöjärjestyksessä siitä, että niiden välillä mahdollisesti syntyvät riidat ratkaistaan välimiesmenettelyssä. Välityslausekkeita käytetään yleisesti esimerkiksi osakas-, konsultti-, jakelu- ja edustussopimuksissa. Myös uusissa IT2010 Yleisissä sopimusehdoissa riidanratkaisumenettelyksi on valittu lähtökohtaisesti välimiesmenettely.

Välimiesmenettelyn nopeudesta ja luottamuksellisuudesta

Välimiesoikeus ratkaisee riidan lopullisesti ja välitystuomio on heti täytäntöön pantavissa samaan tapaan kuin yleisen tuomioistuimen lainvoimainen tuomio, eli siitä ei voi valittaa. Välimiesmenettely ei ole julkista toisin kuin käräjäoikeus- ja hovioikeusmenettelyt ja myös ratkaisu annetaan ainoastaan asianosaisten tietoon. Välimiesten lukumäärä on asianosaisten sovittavissa. Välimiehiksi valitaan henkilöitä, joilla on erityistä asiantuntemista riidan kohteena olevasta asiasta. Välimiehinä toimivat käytännössä pitkän ammatillisen kokemuksen omaavat lakimiehet asianajajat, ylimpien tuomioistuinten jäsenet tai yliopiston professorit.

Keskuskauppakamarin välimiesmenettelyssä määräaika välitystuomion antamiselle on yksi vuosi.  Keskuskauppakamarin välimiesmenettelyiden mediaanikesto on noin 9 kuukautta.  Osapuolilla on mahdollisuus sopimuksessa myös valita nopeutettu välimiesmenettely, jolloin välimiesoikeutena toimii välityslautakunnan nimeämä yksi välimies ja välitystuomio tulee antaa kolmessa kuukaudessa.

Kuinka kallista välimiesmenettely oikeastaan on?

Suurin osa oikeudenkäynnin kustannuksista asianosaisille muodostuu asiamiesten palkkioista niin yleisissä tuomioistuimissa kuin välimiesoikeudessakin. Puuttumatta sen enempää ammattikuntani palkkioihin totean, että asiamiespalkkiot välimiesoikeudessa ovat samaa luokkaa kuin käräjäoikeuskäsittelyssäkin.

Välitystuomiosta ei voi valittaa, joten toisen oikeudenkäyntikierroksen (hovioikeus) asiamiespalkkiot jäävät syntymättä. Toisella kierroksella asiamiespalkkiot ovat yleensä saman suuruiset, kuin käräjäoikeuskäsittelyssä. Keskuskauppakamarin välityslautakunta on antanut ohjeellisen välimiesten palkkiosuosituksen, jota käytännössä myös noudatetaan. Lisätietoa välimismenettelystä ja keskuskauppamarin välimiesmenettelystä ja palkkioista on osoitteessa www.arbitration.fi.  Esimerkiksi 100.000 euron riidassa välimiesoikeuden kustannukset ovat noin 6.650 – 13.300 euroa. Tätä voi verrata kaksinkertaisiin asiamiespalkkioihin ja julkisen oikeudenkäynnin pitkään kestoon.

 

Jari Sotka

OTM, MBA

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa asianajoimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.