Kuukausittainen arkisto: huhtikuu 2016

Yritysten sopimuksista VII – Osakassopimuksista

Tässä artikkelissa käsittelen osakeyhtiön ja sen osakkaiden osakassopimusta ja yleisimpiä tilanteita, joita varten osakassopimus kannattaa laatia sekä yleensä osakassopimukseen otettavia sopimusehtoja. Osakassopimus kannattaa yleensä laatia, kun osakeyhtiössä on useampia kuin yksi osakkeenomistaja. Osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestykseen otetut määräykset eivät yleensä ole riittäviä kattamaan tai säätelemään yrityksen ja sen omistajien välisiä suhteita tai omistajien keskinäisiä suhteita.

Tämä on sopimuksia koskevan artikkelisarjan 7. kirjoitus. Seuraava ja viimeinen kirjoitus käsittelee toimitusjohtajasopimuksia. Aiemmat kirjoitukset ovat käsitelleet, sopimusrikkomuksia, sopimusten pätemättömyyttä, sopimusten vakioehtoja ja mallisopimuksia sekä alihankkijoiden sopimuksia, jotka ovat myös luettavissa Uuden Suomen Yrityskanavan sivuillani. Toimistomme hoitaa yritysten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista  suomen, ruotsin ja englannin kielillä.

Miksi osakassopimus yleensä laaditaan

Osakassopimus kannattaa yleensä laatia, kun osakeyhtiössä on useampia kuin yksi osakkeenomistaja. Osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestykseen otetut määräykset eivät yleensä ole riittäviä kattamaan tai säätelemään yrityksen ja sen omistajien välisiä suhteita tai omistajien keskinäisiä suhteita. Myös ulkopuoliset rahoittajat tai (pääoma)sijoittajat edellyttävät usein rahoituksen tai pääomasijoituksen ehtona, että yhtiöllä ja sen osakkailla on osakassopimus.

Osakassopimuksella sovitaan yleensä osapuolten välisestä yhteistyöstä yhtiön hallinnoimisessa ja johtamisessa sekä liiketoiminnan harjoittamisesta ja kehittämisestä. Tämä yleensä selkeyttää sopijapuolille toisten sopijapuolten näkemyksiä siitä, mihin ollaan sitoutuneita ja miten liiketoimintaa halutaan kehittää. Osakassopimuksella pyritään yleensä myös turvaamaan yhtiön vähemmistöosakkaiden vaikutusmahdollisuuksia yhtiön toiminnassa. Osakassopimuksella ei voida kuitenkaan rajoittaa osakkaan tai yhtiön vastuuta ulkopuolisiin nähden.

Osakassopimuksen keskeiset elementit

Alla on esitelty keskeisimpiä osakassopimusten elementtejä, joiden käyttö ja sisältö vaihtelevat merkittävästi riippuen yhtiön kehitysvaiheesta ja omistuspohjasta. Osakassopimus laaditaan aina tiettyä yritystä ja sen osakkaita varten, joten alla esitettyjen kohtien lisäksi sovitaan yleensä myös muista asioista.

Sopimuksen osapuolina ovat yleensä kaikki osakkeenomistajat tai osa heistä. Myös yhtiö on syytä ottaa sopimuksen osapuoleksi, jos kaikki osakkeenomistajat ovat mukana sopimuksessa. Muutoin yhtiö ei itse tule sidotuksi sopimusjärjestelyyn, mikä voi jatkossa aiheuttaa ongelmia.

Sopimuksen päämäärä ja tavoitteet kannattaa määritellä sopimuksen alkuun sillä se auttaa erimielisyystilanteessa sopimuksen tulkinnassa. Sopimuksen liitteeksi kannattaa myös ottaa yhtiön liiketoimintasuunnitelma. Tämä selventää yhtiön liikeideaa ja sitouttaa osakkaat myös noudattamaan sitä.

Osakkeiden panttauskiellosta tulee myös ottaa määräys osakassopimukseen, jotta näin estettäisiin osakkaiden siirtyminen tarkoitetun omistajapiirin ulkopuolelle. Vaikka osakassopimuksen määräys ei sidokaan vilpittömässä mielessä olevaa panttauksen saajaa, osakkeet pantannut osakkeenomistaja syyllistyy sopimusrikkomukseen ja on näin vahingonkorvausvelvollinen aiheutuneesta vahingosta.

Yhtiön hallinnosta ja toimielinten valinnasta on syytä sopia osakassopimuksessa, sillä yhtiöjärjestyksen määräykset yleensä jättävät suurimpien osakkeenomistajien armoille yhtiön hallituksen ja toimitusjohtajan valinnan. Yleensä sovitaan siitä, että osakkailla on oikeus hallituspaikkaan ja sovitaan tarkemmin mihin hallituksen päätöksiin tarvitaan kaikkien osakkaiden suostumus ja mihin riittää määräenemmistö. Usein sovitaan myös osakkaiden vastuualueet yhtiön toiminnasta. Toisaalta myös toimitusjohtajan ja hallituksen välisiä toimivaltasuhteita voidaan määritellä osakassopimuksessa osakeyhtiölain sallimissa puitteissa. Osakkaiden työpanos yhtiössä ja osakkaiden työpanoksestaan saama kompensaatio kannattaa sopia osakassopimuksessa, jotta kaikille sopijapuolille on selvää, ketkä työskentelevät täyspäiväisesti yhtiössä ja ketkä ovat enemmänkin sijoittajia.

Immateriaalioikeudet (IPR) ja tietotaito ja näiden siirtämisestä yritykselle kannattaa sopia esim. seuraavasti.Yhtiön toiminnan yhteydessä syntyneet tai syntyvät immateriaalioikeudet (ml. patentit, hyödyllisyysmallit, tekijänoikeudet ja muut aineettomat oikeudet) sekä tekninen osaaminen ja tietämys (taitotieto) on syntynyt ja syntyy Yhtiölle ja kaikki siihen liittyvät oikeudet säilytetään Yhtiön oikeuksina ja suojataan parhaalla mahdollisella tavalla sovellettavan lain osoittamissa rajoissa. Kaikista Yhtiön projekteista ja toimeksiannoista tulevat mahdolliset immateriaalioikeudet, joita ei ole sovittu siirrettäväksi Yhtiön asiakkaalle tulee jättää Yhtiön käyttöön ja omaisuudeksi, mikäli voimassa oleva lainsäädäntö tämän mahdollistaa. Vastaavat määräykset kannattaa ja tulee ottaa myös työsopimuksiin. Tämän kohdan sisältö vaihtelee huomattavasti yrityksen toimialan ja toiminnan mukaan.

Yhtiön rahoituksesta ja osakepääoman muutoksista sovitaan yleensä osakassopimuksessa. Aloittavien yhtiöiden ja yhtiöiden, joihin tehdään pääomasijoituksia, rahoitusjärjestelyistä sovitaan hyvinkin yksityiskohtaisesti osakassopimuksessa. Vähintään kannattaa sopia siitä, missä määrin osakkeenomistajat ovat velvollisia sijoittamaan yhtiöön pääomaa tai lainaamaan yhtiölle tai antamaan vakuuksia yhtiön puolesta.

Osingonjaosta ja osingonjakopolitiikasta kannattaa sopia osakassopimuksessa. Varsinkin aloittavissa yhtiöissä on tavanomaista sopia, että yhtiö ei jaa osinkona ensimmäisinä toimintavuosinaan ja että jatkossa osinkoa jaetaan tietty osuus vuotuisesta voitosta tai jaettavissa olevista voittovaroista.

Uusien osakkaiden liittymisestä yhtiöön ja ehdoista sekä menettelytavoista, joilla se on mahdollista voidaan sopia osakassopimuksessa. Mikäli osakassopimus laaditaan tilanteessa, jossa yhtiöön on liittymässä uusia osakkaita, tulee järjestelyssä ottaa huomioon uusien osakkaiden ja vanhojen osakkaiden väliset suhteet ja toisaalta molempien tahojen suhteet itse yhtiöön.

Kilpailukielto ja salassapitovelvollisuus. Yleensä osakkaat sitoutuvat olemaan kilpailematta yhtiön kanssa ja että he eivät mene osakkaaksi tai muutoin toimi yhtiön kanssa kilpailevassa yrityksessä. Salassapitositoumus yhtiöön ja sen toimintaan iittyvistä tiedoista otetaan yleensä osakassopimukseen. Nämä tulee vahvistaa sopimussakolla.

Osakkaan yhtiöstä eroaminen ja sen vaatimat menettelytavat on syytä sopia osakassopimuksessa. Yleensä rajoitetaan myös mahdollisuutta luovuttaa yhtiön osakkeita muille kuin nykyisille osakkeenomistajille.

Osakkeiden myynti. Menettelytavoista silloin kun yhtiön osakekanta tai määräysvalta on tarkoitus siirtää ulkopuoliselle ostajalle tulee myös sopia osakassopimuksessa. Yleensä sovitaan, että hallitus tai jotkut osakkaat voivat neuvotella yhtiön koko osakaskannan myynnistä ja jos tietty määräosa (2/3 tai 4/5 tms.) osakkaista kannattaa osakkeiden myyntiä, on muilla osakkailla myötämyyntivelvollisuus samaan osakekohtaiseen hintaan ja samoilla ehdoilla. Vastaavasti vähemmistöosakkaita turvataan yleensä myötämyyntioikeudella, eli näillä on oikeus myydä omat osakkeensa ostajalle samaan hintaan ja vastaavilla ehdoilla, kuin määräysvallan myyneillä osakkailla.

Sopimussakko ja vahingonkorvaus. Kun esimerkiksi äänestyssopimuksen rikkomisesta mahdollisesti seuraavan vahingon määrän osoittaminen on erittäin vaikeaa, osapuolet sopivat  usein sopimussakosta, joka on luonteeltaan etukäteen sovittu vahingonkorvaus.  Sopimusta rikkoneen sopijapuolen on ainakin pääsääntöisesti suoritettava sovittu  sopimussakko, vaikka loukattu osapuoli ei voisikaan osoittaa tarkkaa vahingon  määrää. Voidaan myös sopia siitä, onko sopimussakko lopullinen korvaus vai  voidaanko normaaleilla vahingonkorvausta koskevilla perusteilla vaatia  sopimussakon lisäksi korvattavaksi muukin  vahinko.

Sopimussakkolausekkeella pyritään tyypillisesti  sopimusrikkomuksia ennalta ehkäisevään vaikutukseen, ja se toimiikin tällaisena  yleensä varsin hyvin. Lausekkeesta saattaa rikkomustilanteessa kuitenkin tulla  vaikeasti tulkittava riidan kohde. Riitelyn tarve voi vähentyä, jos  sopimussakkolausekkeen laukeaminen edellyttää sopimusrikkomuksen olennaisuutta  tai muuta kynnystä ja loukatun osapuolen tulee välittömästi huomauttaa  sopimusrikkomuksesta. Tässä voidaan antaa rikkoneelle myös lyhyt määräaika  korjata rikkomuksensa

Lunastuslauseke. Osakassopimuksessa tulee aina sopia osakkeiden lunastusmenettelystä ja lunastushinnasta. Näihin järjestelyihin liittyy yleensä myös yhtiöjärjestykseen otettava lunastuslauseke ja suostumuslauseke osakkeiden hankkimiseksi sekä mahdollinen yhtiön oikeus lunastaa omia osakkeitaan. Lunastettavien osakkeiden hinta tulee määritellä selkeästi tai määritellä selkeä laskentakaava, jolla lunastushinta lasketaan. Yleensä olen suositellut menettelyä, jossa sovitaan laskentaperusteista ja erimielisyystilanteessa riippumaton KHT tilintarkastaja määrittelee hinnan annetun laskentaperusteen mukaan ja osapuolet sitoutuvat tähän tulokseen. Pelkkä käyvän arvon käyttäminen johtaa varmasti pitkälliseen riitaan.

Erimielisyyksien ratkaisumekanismit ja vahingonkorvausvelvollisuus kannattaa sopia osakassopimuksessa esimerkiksi välimiesmenettelyä noudattaen tai muulla nopealla ja ei-julkisella menettelytavalla.

Mallisopimukset ja osakassopimuksen laatiminen 

Osakassopimuksen laatimiseksi on olemassa monia mallisopimuksia, ohjeita ja tarkistuslistoja. Osakassopimukset laaditaan kuitenkin aina yksittäisen yrityksen ja sen omistajien yksilöllisiä tarpeita varten, joten mallisopimukset eivät sellaisenaan koskaan sovellu allekirjoitettaviksi. Sen sijaan nämä ovat hyödyllisiä oikein käytettynä. Näistä näkee erilaisia vaihtoehtoja yhtiön ja osakkaiden välisten suhteiden järjestelemiseen ja ne myös auttavat sopimusta suunniteltaessa ja sopimusneuvotteluissa muistamaan, mitä kaikkea sopimuksessa tulisi huomioida.

Usein osakassopimusta laadittaessa joudutaan myös muuttamaan yhtiön yhtiöjärjestystä ja sovittamaan nämä asiakirjat vastaamaan toisiaan. Osakassopimuksella sovitaan aina merkittävistä taloudellisista arvoista ja ne on yleensä tarkoitettu pitkäkestoisiksi, joten niiden laatimiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota ja käyttää ainakin sopimuksen viimeistelyssä asiantuntevan lakimiehen apua.

Jari Sotka
OTM, MBA

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa asianajotoimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.

Yritysten sopimuksista VI - Alihankkijoiden sopimuksista

Toimistoamme työllistävät mm. ja pk‐yritysten alihankintasopimukset isompien yritysten kanssa sekä näiden alihankkijayritysten keskinäiset sopimukset. Verkostoitumisesta puhutaan uutena tapana vastata markkinoiden  vaatimukseen. Tämä verkostoituminen tai alihankinta toisilta samalla tai läheisellä toimialalla toimivalta yritykseltä ei ole mitään uutta Suomessa. Sen  sijaan hankintayksiöiden kasvaminen, kansainvälistyminen ja uudet vaatimukset alihankkijoille sekä anglo‐amerikkalainen sopimuskulttuuri, jossa kaikista mahdollisista asioista sovitaan hyvin yksityiskohtaisilla sopimuksilla, on.

Tämä on sopimuksia koskevan artikkelisarjan 6. kirjoitus. Seuraavat kirjoitukset käsittelevät osakassopimuksia ja toimitusjohtajasopimuksia. Aiemmat kirjoitukset ovat käsitelleet mm. sopimusrikkomuksia, sopimusten pätemättömyyttä sekä sopimusten vakioehtoja ja mallisopimuksia, jotka ovat myös luettavissa Uuden Suomen Yrityskanavan sivuillani. Toimistomme hoitaa yritysten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista  suomen, ruotsin että englannin kielellä.

Isot konepaja‐ ja teknologiateollisuuden yritykset ovat keskittäneet valmistuksessa alihankintojaan yhä suuremmille alihankkijoille ja keskimääräiset hankinnat ovat kooltaan kasvaneet. Tämä sama trendi on nyt käynnissä myös suunnittelu‐ ja kehitystyön alihankinnoissa. Tämä tuo alihankinnassa toimiville yrityksille paineita kahdellakin tavalla. Ensinnäkin riippuvuus yhdestä tai muutamista asiakkaasta kasvaa ja riskit sitä myötä. Toisaalta näiden alihankkijoiden on pakko hakea kumppaneita toisista alihankkijoista, jotta nämä yhdessä voisivat tarjota yhä suurempia suunnittelu‐ ja kehitystöitä alan isoille yrityksille.

Tälle alihankkijoiden yhteistyölle on monia muotoja. Yritykset voivat fuusioitua keskenään tai ostaa toisensa ja saavuttaa näin  riittävät resurssit. Toinen yleisempi tapa on alihankkijoiden keskinäinen alihankinta tai erilaiset yhteenliittymät, esimerkiksi perustamalla yhteisyritys tarjoamaan isommista projekteista, joka ostaa omistajiltaan alihankintana tarvittavan työn ja osaamisen. Jäljempänä en keskity omistukselliseen yhteistyöhön vaan alihankintaan.

Alihankintasopimus varsinaisen tilaajan kanssa

Keskustelussa verkostoista unohtuu yleensä se tosiasia, että isot yritykset haluavat tehdä sopimuksia vain yhden yrityksen, eivät yhteenliittymän tai verkoston kanssa. Näin ollen joku verkoston yrityksistä joutuu toimimaan ns. Verkostoveturina ja ottamaan päävastuun sopimuksen toteuttamisesta ja kantamaan riskin siitä, jos toimitus ei ole sovitunlainen tai tapahdu oikeassa ajassa.

Isot yritykset vaativat sopimuksissaan usein kohtuuttomilta tuntuvia sitoumuksia alihankkijoiltaan. Tällä en tarkoita perinteisiä kaupallisia ehtoja, kuten hintaa, toimitusaikaa tai laatuvaatimuksia, vaan alihankkijoiden toimintamahdollisuuksia rajoittavia ehtoja, eli kilpailukieltoa, oikeuksien siirtämistä hankkijalle, salassapitoa ja rajoituksia käyttää tehdyn työn tuloksia ja kertynyttä tietotaitoa myöhemmin.

Useasti näitä hankintoja tekevät insinöörit insinööreiltä, jotka kyllä hallitsevat teknisen ja taloudellisen puolen ja näistä asioista pystyvät osapuolet itsekin neuvottelemaan. Mutta alihankintasopimuksien muut kohdat ovat kilpailukiellon ja muilta alihankkijan toimintavapautta rajoittavilta osin yleensä hankintayrityksen lakiasiainosaston laatimia ja ne on laadittu siten, että hankkija saa varmasti kaikki oikeudet työhön ja että tietotaito ei leviä alihankkijalta mihinkään. Tätä varmistetaan vielä huomattavilla sopimussakko‐ ja vahingonkorvausklausuuleilla. Nämä sopimuskohdat ovat yleensä laadittu maksimaalinen omien etujen varmistaminen mielessä, eikä suinkaan ajatellen yksittäistä hankintaa ja sen erityispiirteitä. Karrikoidusti sanoen alihankkija ei saisi koskaan tehdä mitään suunnittelutyötä hankkijan kilpailijalle tai käyttää mitään projektissa kehitettyjä ratkaisuja, käytettyjä taustaoikeuksia tai tietoa kellekään muulle tehtävässä työssä, koskaan.

Alihankkijalla on mahdollisuus neuvotella näistä ja sen tuleekin sopimusneuvotteluissa keskittyä myös näihin ei‐kaupallisiin kohtiin ja käyttää tässä apunaan ulkopuolista juristia. Nämä eivät aina ole kiveen hakattuja, vaan näistäkin voidaan usein neuvotella. Kilpailukieltoa on esimerkiksi mahdollisuus usein rajata se koskemaan vain tiettyä toimialaa, eikä sen sijaan kieltää suunnittelun tulosten ja kertyneen tietotaidon kategorinen käyttö kaikkialla. Esimerkiksi hankkija saattaa hyväksyä sen että kilpailukielto koskee metsäteollisuutta, mutta ei konepajateollisuutta tai kemianteollisuutta.

Alihankkijoiden keskinäisista sopimuksista

Yritysten verkostoituessa keskenään ja jakamalla myös suunnittelu‐ ja kehitystyötä keskenään tulisi näiden myös laatia keskinäiset sopimukset, joissa sovitaan vastuista, velvollisuuksista ja riskien jaosta. Tämä on erityisesti Verkostoveturin etujen mukaista.

Jos tutkimus‐ ja kehityshankkeeseen tai toimitukseen osallistuu useita yrityksiä, on tavanomaista laatia konsortiosopimus, jossa näistäkin asioista sovitaan. Yleensä hankkiva yritys tuo oman ehdotuksensa konsortiosopimuspohjaksi. Konsortiosopimukset ovat projektin sisällöstä ja osallistujista riippuen hyvin erilaisia, mutta niissäkin tulee voida neuvotella myös alihankkijan toimintavapautta tulevaisuudessa rajoittavista kohdista.

Jo projektin tarjoamis‐ ja suunnitteluvaiheessa tulisi miettiä em. kysymyksiä, esimerkiksi ottamalla pohjaksi hankkijoiden yleisesti käyttämät sopimusehdot ja miettimällä sitten alihankkijoiden keskinäistä työnjakoa ja sopimisen tarvetta. Tässä vaiheessa on usein hyödyllistä laatia verkoston kesken puitesopimus keskinäisestä työnjaosta. Tämä senkin vuoksi, etteivät nämä asiat sitten tulisi yllättäen vastaan kun  sopimuksen saanut Verkostoveturi sopii ”aliurakoista” toisten alihankkijoiden kanssa.

Verkostoveturin oma alihankinta‐ tai projektisopimus määrittää lopullisesti verkoston välisen sopimisen tarpeen. Verkostoveturin tulisi ”vierittää” sopimusvelvollisuudet myös sen alihankkijoille. Näissä sopimuksissa, tulisi ottaa huomioon myös edellä mainitut ei‐kaupalliset sopimusehdot. Tämä yksityiskohtaisuuden vaatimus pienten yritysten keskinäisille sopimuksille tuntuu usein kohtuuttomalta ottaen huomioon myös alihankinnan arvon, mutta se on tarpeen jos Verkostoveturi haluaa turvata oman asemansa. Alihankintasopimuksen tekevä yritys kun yleensä vastaa myös omien alihankkijoidensa töistä kuin omastaan.

Tämä yksityiskohtaisuus vaatii ensimmäisissä sopimuksissa huomattavasti yritysten johdon aikaa ja kuluja aiheutuu usein ulkopuolisen juristin käytöstä. Tämä työ tulisi kuitenkin nähdä olennaisena osana liiketoiminnan tavanomaista kehittämistä. Pk‐yrityksen kannalta sopimusasiat ja niihin liittyvät yksityiskohdat tuntuvat usein ylivoimaisen vaikeilta selvitettäviksi. Erityisesti teknologiahankkeissa näiden kysymysten käsittelyä ei ole syytä vältellä. Kun oikeudellisten kysymysten huolellisesta suunnittelusta muodostuu käytäntö, myös suhteelliset kustannukset pienevät ja yrityksen oma asema sekä varsinainen suunnittelutyö on varmemmalla pohjalla.

Asioiden suunnittelu ja sopiminen myös eri verkostoyritysten oikeuksien ja velvollisuuksien näkökulmasta antaa tarpeellista ryhtiä ja painokkuutta koko projektille sekä sitouttaa siihen osallistuvia tahoja aivan toisella tavoin kuin löysät ”kahvipöytäpuheet”.

Jari Sotka
OTM, MBA

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa toimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.

Yritysten sopimuksista V - Mallisopimuksista ja vakioehdoista

Sekä vakioehtoihin että mallisopimuksiin liittyy useita ongelmia. Ne on yleensä laadittu  jonkin osapuolen näkökulmaa erityisesti ajatellen. Tällöin sopimusteksti on muotoiltu kyseisen osapuolen kannalta edulliseksi ja taas vastaavasti muiden osapuolten kannalta mahdollisesti vähemmän edulliseksi. Siksi on aina syytä kiinnittää huomiota siihen, kuka vakioehdot tai mallisopimuksen on laatinut ja mihin tarkoitukseen. Laatijasta voi pyrkiä päättelemään, kenen kannalta edulliseksi sopimusehdot on pyritty laatimaan.

Toimistomme hoitaa yritysten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista  suomen, ruotsin ja englannin kielillä. Tämä sopimuksia koskevan artikkelisarjan 5. kirjoitus. Tulevat kirjoitukset käsittelevät alihankkijoiden sopimuksia ja osakassopimuksia sekä toimitusjohtajasopimuksia.

Kansallinen, Eurooppalainen ja kansainvälinen lainsäädäntö asettaa monenlaisia rajoituksia sille, mistä asioista voidaan sopia, millä tavoin niistä voidaan sopia, mitä tietyllä tavalla sovittu asia tarkoittaa ja mitä seuraa siitä, jos jotakin asiaa ei ole sovittu laisinkaan. Sopimuksia voidaan tulkita sopimustekstin kirjaimen perusteella tai arvioiden sitä, mitä sopijoiden katsotaan tarkoittaneen sopimuksellaan.

Vakioehdoista

Tavanomaista on osapuolten välillä sopimusta kirjattaessa viitata sopimuksessa joihinkin vakioehtoihin osana sopimusta: ”Tähän sopimukseen sovelletaan…” tai muulla vastaavalla tavalla. Tällöin sopimuksessa mainituista vakioehdoista tulee osa sopimusta osapuolten välillä.

Vakioehdot ovat jonkin yrityksen omaan käyttöönsä tai järjestön jäsentensä tai yleiseen käyttöön laatimia sopimustekstejä. Niissä on pyritty laatimaan usein toistuviin sopimuksiin yleispätevät ehdot, joita tarvittaessa muutetaan tai täydennetään osapuolten välillä neuvotellulla sopimusasiakirjalla.

Vakioehtoja on aiheellista käyttää lähinnä usein toistuvissa, standardimaisissa sopimuksissa. Sopimuksia laadittaessa on usein turvallisinta käyttää apuna siihen erityistä koulutusta saaneita ja kokemusta omaavia henkilöitä eli lakimiehiä. Nyrkkisääntö on, että mitä merkittävämmästä hankkeesta yrityksen kannalta on kysymys, sen todennäköisemmin asiantuntijan käyttö on tarpeellista.

Laajimmin asiakkaani ovat käyttäneet IT2010 sopimusehtoja ja uusia IT2015 sopimusehtoja sekä Konsulttitoiminnan Yleisiä Sopimusehtoja KSE 1995.

IT2010 tai IT2015 sopimusehtoja voidaan mielestäni hyvin käyttää sopimisen pohjana IT-alan palvelu- ja ohjelmisto sekä järjestelmätoimituksista sovittaessa. Sekä IT-toimittajayrityksiä että niiden asiakkaita edustavien järjestöjen yhdessä laatimat sopimusehdot ovat hyvä pohja sopimusneuvotteluille.  On kuitenkin hyvä muistaa, että yksittäiset toimitukset ja palvelut eroavat merkittävästi toisistaan. IT2015 ehdot eivät välttämättä kuitenkaan sellaisenaan sovellu kaikkiin sopimuksiin ja niistä voi ja eräissä tapauksissa pitääkin poiketa.

Jos osapuolet päätyvät käyttämään esim. IT2015 ehtoja sellaisenaan, tulee asioista sovittua noudattaen alalla vakiintuneita käytäntöjä ja yleensä kaikista toimituksen keskeisistä ehdoista tulee jollain tavalla sovittua näinkin. Toisaalta osapuolille ei näin tule yllättäviä tai kohtuuttomia ehtoja sopimukseen. Näinkin voidaan toimia, mutta jos sopimus on arvoltaan suuri tai sen kohde monimutkainen esim. järjestelmätoimitus, tulisi osapuolten miettiä tarkasti mitä niiden tulisi sopia vakioehdoista poiketen tai niitä täydentäen.

Konsulttitoiminnan Yleiset Sopimusehdot KSE1995 ovat hyvin ”konsulttiystävällisesti” laadittu ja siten konsultit pyrkivät mahdollisimman usein saamaan ne sopimuksen osaksi. Jos olet myymässä konsulttina tai suunnittelijana palveluitasi niin nämä kannattaa yrittää saada sopimuksen osaksi. Toisaalta, jos olet ostamassa palveluita, niin silloin kannattaa käydä huolella läpi KSE 1995 ehdot ainakin viivästysseuraamusten ja vahingonkorvausrajoitusten osalta ja katsoa pitääkö näistä ehdoista poiketa sopimuksessa.

Lisäksi julkisen sektorin toimijat vaativat yleensä omien toimitusehtojensa (esim. JHS2007) käyttämistä. Myös jotkut suuryritykset ovat suhtautuneet kielteisesti IT2010 ehtojen ja erityisesti KSE 1995 ehtojen käyttämiseen. Nämä poikkeukset eivät kuitenkaan vähennä näiden ehtojen käyttökelpoisuutta.

Mallisopimuksista

Mallisopimus on jonkin tahon laatima esimerkkisopimus. Mallisopimuksia käytetään usein pohjana kirjoitettaessa yksilöllisesti suunniteltuja ja neuvoteltuja sopimuksia. Mallisopimuksia löytyy erilaisista asiakirjamallikokoelmista, etujärjestöiltä, neuvontaorganisaatioilta ym. Internetistäkin löytyy myös monenlaisia mallisopimuksia ja sopimusmalleja, joiden alkuperästä on joskus vaikeaa saada selkoa.

Muistilista on tyypillisesti lista tärkeimmistä sopimukseen sisällytettävistä asioista. Tällaista muistilistaa voi verrata mallisopimuksen eri kohtien otsikoiden listaan.

Valmiiden mallisopimusten ja sopimusehtojen käyttäminen saattaakin aiheuttaa ongelmia. Ne on tavanomaisesti tehty standarditilanteisiin, jolloin niissä ei oteta huomioon kunkin yksittäistapauksen erityisongelmia. Yksittäistapauksissa käytettyihin sopimusehtoihin perustuvat mallisopimukset puolestaan saattavat sisältää erityisehtoja, jotka eivät laisinkaan sovellu käytettäväksi joissakin muissa yhteyksissä. Valmiiden mallisopimusten käyttö itse laadittujen sopimusten pohjana saattaa näistä syistä johtuen olla monesti jopa vaarallista.

Edes itselle läheisen tahon laatimiin sopimusehtoihin ei kuitenkaan ole syytä luottaa sokeasti. Niiden soveltuvuus kulloinkin kyseessä olevaan erityistapaukseen voi olla puutteellinen. Nyrkkisääntö on, että mallisopimus ei sinänsä kelpaa  allekirjoitettavaksi. Yleensä sopimuksentekotilanteeseen liittyy aina erityisseikkoja, jotka on otettava sopimuksessa huomioon.

Hyödyllisimmillään mallisopimukset ovat silloin, kun ne on laadittu yrityksen omiin tarpeisiin huomioiden sen toimintaan ja tavoitteisiin liittyvät yksityiskohdat. Tähän ei varsinkaan pk-yrityksillä kuitenkaan ole useinkaan varaa.

Mallisopimuksen suurin hyöty on, että se tarjoaa lähtökohdan neuvotteluille ja toimii muistilistana siitä, mistä asioista olisi sovittava. Mallisopimuksia ja muistilistoja voi käyttää erityisesti muistin tukena sopimuksessa sovittavia asioita suunniteltaessa ja neuvoteltaessa sekä esimerkkeinä neuvottelun mahdollisesta lopputuloksesta.

Jari Sotka
OTM, MBA

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa asianajotoimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.

Yritysten sopimuksista IV - Sopimusneuvottelut ja neuvotteluvaiheen sopimukset

Sopimusneuvottelut edeltävät yleensä sopimuksen syntymistä. Osapuolilla on neuvotteluvapaus, eli sopimuksesta neuvotteleminen ei  sellaisenaan perusta velvollisuutta sopimuksen päättämiseen eikä pelkkä neuvottelu synnytä vastuuta toiselle aiheutuneista kustannuksista. Osapuolten välille syntyy sopimus lähtökohtaisesti vasta silloin, kun annettuun tarjoukseen saadaan hyväksyvä vastaus. Neuvotteluosapuoli voi kieltäytyä sopimuksen päättämisestä ilman seurauksia, ellei muuta ole sovittu

Neuvottelukulujen korvaaminen

Joissain tapauksissa neuvotteluista aiheutuneiden kulujen korvaaminen loukatulle osapuolelle tulla kysymykseen. Tämä edellyttää, että toinen osapuoli kuitenkin syyllistyy hyvän tavan vastaiseen tai muuten sopimattomaan neuvottelukäyttäytymiseen. Vahingonkorvausvelvollisuus voi syntyä tapauksessa, jossa toisella osapuolella ei ole ollut todellista tarkoitusta päättää sopimusta, vaan vastapuolen tarkoituksena on ollut saada tietoja toisen osapuolen hinnoittelusta tai saada kustannusarvio omasta hankkeestaan. Myös harhaanjohtavien tietojen antaminen tai neuvottelujen jatkaminen ilman sopimuksentekotarkoitusta saattaa synnyttää neuvottelukuluihin liittyvän vastuun.

Neuvotteluvaiheen sopimukset

Ennen varsinaisen sopimuksen tekemistä osapuolet voivat laatia erilaisia neuvotteluvaihetta koskevia sopimuksia. Neuvotteluvaiheen sopimusten laatiminen voi olla aiheellista esimerkiksi silloin, kun osapuolille aiheutuu jo valmisteluvaiheessa merkittäviä kustannuksia ja siihen liittyvää riskiä halutaan pienentää. Nimenomainen sopiminen neuvottelukustannusten jakautumisesta, sitovan pääsopimuksen muotovaatimuksista sekä liike- ja yrityssalaisuuksien suojaamisesta on hyvä keino hallita vastuu- ja kustannusriskejä neuvoteltaessa taloudelliselta arvoltaan merkittävistä sopimuksesta. Neuvotteluissa esitetyt mielipiteet ja karkeat sopimusehtojen hahmotelmat voidaan kirjata neuvottelupöytäkirjaan tai aiesopimukseen, vaikka hankkeeseen ei vielä haluta sitoutua. Osapuolet voivat sopia myös eksluviteetista, eli neuvottelurauhasta niin, että neuvottelujen jatkuessa samasta sopimuksesta ei saa neuvotella muiden ehdokkaiden kanssa.

Aiesopimus; letter of intent tai memorandun of understanding

Aiesopimuksella tarkoitetaan sopimusneuvottelujen aikana laadittavaa asiakirjaa, johon kirjataan osapuolten neuvotteluissa toistaiseksi saavuttama yksimielisyys ja se, miten tullaan etenemään avoinna olevien kysymysten osalta. Aiesopimus ei ole lopullinen sopimus, eikä se lähtökohtaisesti velvoita osapuolia pääsopimuksen tekemiseen. Aiesopimuksessa voidaan kuitenkin sopia sitovistakin asioista, kuten esimerkiksi neuvottelurauhasta. Tavallisesti aiesopimuksessa sovitaan epäselvyyksien välttämiseksi siitä, että kumpikin neuvotteluosapuoli kantaa omat neuvotteluihin liittyvät kuluriskinsä ja kumpikaan osapuoli ei vielä ole sitoutunut lopulliseen sopimukseen.

Esisopimus; precontract tai preliminary contract

Esisopimus sitoo osapuolia merkittävästi enemmän kuin aiesopimus. Se on sidonnaisuudeltaan normaaliin sopimukseen verrattavissa. Esisopimus voidaan laatia ehdollisena: velvollisuus pääsopimuksen tekemiseen lakkaa, jos esimerkiksi kilpailuviranomainen estää sopimuksen täyttämisen tai sopimuksen edellyttämää rahoitusta ei saada järjestettyä. Esisopimuksia käytetään myös silloin, kun osapuolet eivät ole vielä päässeet yhteisymmärrykseen sopimuksen kaikista yksityiskohdista mutta ovat valmiita sitoutumaan sopimukseen. Osapuolet sitoutuvat esisopimuksella tekemään pääsopimuksen myöhempänä ajankohtana esisopimuksessa sovittujen asioiden pohjalta. Esisopimuksella on samat laissa määrätyt muotovaatimukset kuin varsinaisella pääsopimuksella esimerkiksi kiinteistökaupassa.

Aie- ja esisopimuksen sitovuudesta

Neuvotteluvaiheen sopimusten sitovuus vaihtelee. Sopimuksen oikeus-vaikutukset riippuvat ensi sijassa siitä, mitä  niissä on sovittu. Asiakirjan sisältö on kuitenkin ensisijainen suhteessa sopimuksen otsikointiin. Näin ollen aiesopimukseksi nimetty asiakirja saatetaan myöhemmin katsoa esisopimukseksi, jos sen sisältö viittaa siihen, että pääsopimuksen tekemiseen on jo sitouduttu. Sopimustyyppeinä aiesopimus ja esisopimus ovat käytännössä vakiintuneita ja antavat viitteitä sitovuuden asteesta, mutta asiakirjan sisältö ratkaisee viime kädessä sopimusinstrumentin sitovuuden. Oikeudellisten epäselvyyksien välttämiseksi olisi asiakirjassa hyvä nimenomaisesti yksilöidä sen sitomattomuus tai tarkoitettu sitovuusaste. Tämän lisäksi on suositeltavaa sopia neuvotteluvaiheen sopimuksen voimassaolosta ja siitä irtaantumisesta.

Toimistomme hoitaa yritysten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista sekä suomen että englannin kielellä. Tämä sopimuksia koskevan artikkelisarjan 4. kirjoitus. Tulevat kirjoitukset käsittelevät mallisopimuksia ja vakioehtoja, alihankkijoiden sopimuksia ja osakassopimuksia sekä toimitusjohtajasopimuksia.

Jari Sotka
OTM, MBA

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa toimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.