Kuukausittainen arkisto: tammikuu 2014

Yritysten sopimuksista V - Mallisopimuksista ja vakioehdoista

Sekä vakioehtoihin että mallisopimuksiin liittyy useita ongelmia. Ne on yleensä laadittu  jonkin osapuolen näkökulmaa erityisesti ajatellen. Tällöin sopimusteksti on muotoiltu kyseisen osapuolen kannalta edulliseksi ja taas vastaavasti muiden osapuolten kannalta mahdollisesti vähemmän edulliseksi. Siksi on aina syytä kiinnittää huomiota siihen, kuka vakioehdot tai mallisopimuksen on laatinut ja mihin tarkoitukseen. Laatijasta voi pyrkiä päättelemään, kenen kannalta edulliseksi sopimusehdot on pyritty laatimaan.

Toimistomme hoitaa yritysten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista sekä suomen että englannin kielellä. Tämä sopimuksia koskevan artikkelisarjan 5. kirjoitus. Tulevat kirjoitukset käsittelevät alihankkijoiden sopimuksia ja osakassopimuksia sekä toimitusjohtajasopimuksia.

Kansallinen, Eurooppalainen ja kansainvälinen lainsäädäntö asettaa monenlaisia rajoituksia sille, mistä asioista voidaan sopia, millä tavoin niistä voidaan sopia, mitä tietyllä tavalla sovittu asia tarkoittaa ja mitä seuraa siitä, jos jotakin asiaa ei ole sovittu laisinkaan. Sopimuksia voidaan tulkita sopimustekstin kirjaimen perusteella tai arvioiden sitä, mitä sopijoiden katsotaan tarkoittaneen sopimuksellaan.

 

Vakioehdoista

Tavanomaista on osapuolten välillä sopimusta kirjattaessa viitata sopimuksessa joihinkin vakioehtoihin osana sopimusta: ”Tähän sopimukseen sovelletaan…” tai muulla vastaavalla tavalla. Tällöin sopimuksessa mainituista vakioehdoista tulee osa sopimusta osapuolten välillä.

Vakioehdot ovat jonkin yrityksen omaan käyttöönsä tai järjestön jäsentensä tai yleiseen käyttöön laatimia sopimustekstejä. Niissä on pyritty laatimaan usein toistuviin sopimuksiin yleispätevät ehdot, joita tarvittaessa muutetaan tai täydennetään osapuolten välillä neuvotellulla sopimusasiakirjalla.

Vakioehtoja on aiheellista käyttää lähinnä usein toistuvissa, standardimaisissa sopimuksissa. Sopimuksia laadittaessa on usein turvallisinta käyttää apuna siihen erityistä koulutusta saaneita ja kokemusta omaavia henkilöitä eli lakimiehiä. Nyrkkisääntö on, että mitä merkittävämmästä hankkeesta yrityksen kannalta on kysymys, sen todennäköisemmin asiantuntijan käyttö on tarpeellista.

Laajimmin asiakkaani ovat käyttäneet IT2000 sopimusehtoja ja uusia IT2010 sopimusehdot sekä Konsulttitoiminnan Yleiseiä Sopimusehtoja KSE 1995.

IT2010 sopimusehtoja voidaan mielestäni hyvin käyttää sopimisen pohjana IT-alan palvelu- ja ohjelmisto sekä järjestelmätoimituksista sovittaessa. Sekä IT-toimittajayrityksiä että niiden asiakkaita edustavien järjestöjen yhdessä laatimat sopimusehdot ovat hyvä pohja sopimusneuvotteluille.  On kuitenkin hyvä muistaa, että yksittäiset toimitukset ja palvelut eroavat merkittävästi toisistaan. IT2010 ehdot eivät välttämättä kuitenkaan sellaisenaan sovellu kaikkiin sopimuksiin ja niistä voi ja eräissä tapauksissa pitääkin poiketa.

Jos osapuolet päätyvät käyttämään esim. IT2010 ehtoja sellaisenaan, tulee asioista sovittua noudattaen alalla vakiintuneita käytäntöjä ja yleensä kaikista toimituksen keskeisistä ehdoista tulee jollain tavalla sovittua näinkin. Toisaalta osapuolille ei näin tule yllättäviä tai kohtuuttomia ehtoja sopimukseen. Näinkin voidaan toimia, mutta jos sopimus on arvoltaan suuri tai sen kohde monimutkainen esim. järjestelmätoimitus, tulisi osapuolten miettiä tarkasti mitä niiden tulisi sopia vakioehdoista poiketen tai niitä täydentäen.

Konsulttitoiminnan Yleiset Sopimusehdot KSE1995 ovat hyvin ”konsultti- ystävällisesti” laadittu ja siten konsultit pyrkivät mahdollisimman usein saamaan ne sopimuksen osaksi. Jos olet myymässä konsulttina tai suunnittelijana palveluitasi niin nämä kannattaa yrittää saada sopimuksen osaksi. Toisaalta, jos olet ostamassa palveluita, niin silloin kannattaa käydä huolella läpi KSE 1995 ehdot ainakin viivästysseuraamusten ja vahingonkorvausrajoitusten osalta ja katsoa pitääkö näistä ehdoista poiketa sopimuksessa.

Lisäksi julkisen sektorin toimijat vaativat yleensä omien toimitusehtojensa (esim. JHS2007) käyttämistä. Myös jotkut suuryritykset ovat suhtautuneet kielteisesti IT2000 ehtojen ja KSE 1995 ehtojen käyttämiseen. Nämä poikkeukset eivät kuitenkaan vähennä näiden ehtojen käyttökelpoisuutta.

 

Mallisopimuksista

Mallisopimus on jonkin tahon laatima esimerkkisopimus. Mallisopimuksia käytetään usein pohjana kirjoitettaessa yksilöllisesti suunniteltuja ja neuvoteltuja sopimuksia. Mallisopimuksia löytyy erilaisista asiakirjamalli-kokoelmista, etujärjestöiltä, neuvontaorganisaatioilta ym. Internetistäkin saattaa löytyä mallisopimuksia, joiden alkuperästä on joskus vaikeaa saada selkoa.

Muistilista on tyypillisesti lista tärkeimmistä sopimukseen sisällytettävistä asioista. Tällaista muistilistaa voi verrata mallisopimuksen eri kohtien otsikoiden listaan.

Valmiiden sopimusehtojen käyttäminen saattaakin aiheuttaa ongelmia. Ne on tavanomaisesti tehty standarditilanteisiin, jolloin niissä ei oteta huomioon kunkin yksittäistapauksen erityisongelmia. Yksittäistapauksissa käytettyihin sopimusehtoihin perustuvat mallisopimukset puolestaan saattavat sisältää erityisehtoja, jotka eivät laisinkaan sovellu käytettäväksi joissakin muissa yhteyksissä. Valmiiden mallisopimusten käyttö itse laadittujen sopimusten pohjana saattaa näistä syistä johtuen olla monesti jopa vaarallista.

Edes itselle läheisen tahon laatimiin sopimusehtoihin ei kuitenkaan ole syytä luottaa sokeasti. Niiden soveltuvuus kulloinkin kyseessä olevaan erityistapaukseen voi olla puutteellinen. Nyrkkisääntö on, että mallisopimus ei sinänsä kelpaa  allekirjoitettavaksi. Yleensä sopimuksentekotilanteeseen liittyy aina erityisseikkoja, jotka on otettava sopimuksessa huomioon.

Hyödyllisimmillään mallisopimukset ovat silloin, kun ne on laadittu yrityksen omiin tarpeisiin huomioiden sen toimintaan ja tavoitteisiin liittyvät yksityiskohdat. Tähän ei varsinkaan pk-yrityksillä kuitenkaan ole useinkaan varaa.

Mallisopimuksen suurin hyöty on, että se tarjoaa lähtökohdan neuvotteluille ja toimii muistilistana siitä, mistä asioista olisi sovittava. Mallisopimuksia ja muistilistoja voi käyttää erityisesti muistin tukena sopimuksessa sovittavia asioita suunniteltaessa ja neuvoteltaessa sekä esimerkkeinä neuvottelun mahdollisesta lopputuloksesta.

 

Jari Sotka
OTM, MBA

 

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa asianajotoimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.

Yritysten sopimuksista IV - Sopimusneuvottelut ja neuvotteluvaiheen sopimukset

Sopimusneuvottelut edeltävät yleensä sopimuksen syntymistä. Osapuolilla on neuvotteluvapaus, eli sopimuksesta neuvotteleminen ei  sellaisenaan perusta velvollisuutta sopimuksen päättämiseen eikä pelkkä neuvottelu synnytä vastuuta toiselle aiheutuneista kustannuksista. Osapuolten välille syntyy sopimus lähtökohtaisesti vasta silloin, kun annettuun tarjoukseen saadaan hyväksyvä vastaus. Neuvotteluosapuoli voi kieltäytyä sopimuksen päättämisestä ilman seurauksia, ellei muuta ole sovittu.

 

Neuvottelukulujen korvaaminen

Joissain tapauksissa neuvotteluista aiheutuneiden kulujen korvaaminen loukatulle osapuolelle tulla kysymykseen. Tämä edellyttää, että toinen osapuoli kuitenkin syyllistyy hyvän tavan vastaiseen tai muuten sopimattomaan neuvottelukäyttäytymiseen. Vahingonkorvausvelvollisuus voi syntyä tapauksessa, jossa toisella osapuolella ei ole ollut todellista tarkoitusta päättää sopimusta, vaan vastapuolen tarkoituksena on ollut saada tietoja toisen osapuolen hinnoittelusta tai saada kustannusarvio omasta hankkeestaan. Myös harhaanjohtavien tietojen antaminen tai neuvottelujen jatkaminen ilman sopimuksentekotarkoitusta saattaa synnyttää neuvottelukuluihin liittyvän vastuun.

 

Neuvotteluvaiheen sopimukset

Ennen varsinaisen sopimuksen tekemistä osapuolet voivat laatia erilaisia neuvotteluvaihetta koskevia sopimuksia. Neuvotteluvaiheen sopimusten laatiminen voi olla aiheellista esimerkiksi silloin, kun osapuolille aiheutuu jo valmisteluvaiheessa merkittäviä kustannuksia ja siihen liittyvää riskiä halutaan pienentää. Nimenomainen sopiminen neuvottelukustannusten jakautumisesta, sitovan pääsopimuksen muotovaatimuksista sekä liike- ja yrityssalaisuuksien suojaamisesta on hyvä keino hallita vastuu- ja kustannusriskejä neuvoteltaessa taloudelliselta arvoltaan merkittävistä sopimuksesta. Neuvotteluissa esitetyt mielipiteet ja karkeat sopimusehtojen hahmotelmat voidaan kirjata neuvottelupöytäkirjaan tai aiesopimukseen, vaikka hankkeeseen ei vielä haluta sitoutua. Osapuolet voivat sopia myös eksluviteetista, eli neuvottelurauhasta niin, että neuvottelujen jatkuessa samasta sopimuksesta ei saa neuvotella muiden ehdokkaiden kanssa.

 

Aiesopimus; letter of intent tai memorandun of understanding

Aiesopimuksella tarkoitetaan sopimusneuvottelujen aikana laadittavaa asiakirjaa, johon kirjataan osapuolten neuvotteluissa toistaiseksi saavuttama yksimielisyys ja se, miten tullaan etenemään avoinna olevien kysymysten osalta. Aiesopimus ei ole lopullinen sopimus, eikä se lähtökohtaisesti velvoita osapuolia pääsopimuksen tekemiseen. Aiesopimuksessa voidaan kuitenkin sopia sitovistakin asioista, kuten esimerkiksi neuvottelurauhasta. Tavallisesti aiesopimuksessa sovitaan epäselvyyksien välttämiseksi siitä, että kumpikin neuvotteluosapuoli kantaa omat neuvotteluihin liittyvät kuluriskinsä ja kumpikaan osapuoli ei vielä ole sitoutunut lopulliseen sopimukseen.

 

Esisopimus; precontract tai preliminary contract

Esisopimus sitoo osapuolia merkittävästi enemmän kuin aiesopimus. Se on sidonnaisuudeltaan normaaliin sopimukseen verrattavissa. Esisopimus voidaan laatia ehdollisena: velvollisuus pääsopimuksen tekemiseen lakkaa, jos esimerkiksi kilpailuviranomainen estää sopimuksen täyttämisen tai sopimuksen edellyttämää rahoitusta ei saada järjestettyä. Esisopimuksia käytetään myös silloin, kun osapuolet eivät ole vielä päässeet yhteisymmärrykseen sopimuksen kaikista yksityiskohdista mutta ovat valmiita sitoutumaan sopimukseen. Osapuolet sitoutuvat esisopimuksella tekemään pääsopimuksen myöhempänä ajankohtana esisopimuksessa sovittujen asioiden pohjalta. Esisopimuksella on samat laissa määrätyt muotovaatimukset kuin varsinaisella pääsopimuksella esimerkiksi kiinteistökaupassa.

 

Aie- ja esisopimuksen sitovuudesta

Neuvotteluvaiheen sopimusten sitovuus vaihtelee. Sopimuksen oikeus-vaikutukset riippuvat ensi sijassa siitä, mitä  niissä on sovittu. Asiakirjan sisältö on kuitenkin ensisijainen suhteessa sopimuksen otsikointiin. Näin ollen aiesopimukseksi nimetty asiakirja saatetaan myöhemmin katsoa esisopimukseksi, jos sen sisältö viittaa siihen, että pääsopimuksen tekemiseen on jo sitouduttu. Sopimustyyppeinä aiesopimus ja esisopimus ovat käytännössä vakiintuneita ja antavat viitteitä sitovuuden asteesta, mutta asiakirjan sisältö ratkaisee viime kädessä sopimusinstrumentin sitovuuden. Oikeudellisten epäselvyyksien välttämiseksi olisi asiakirjassa hyvä nimenomaisesti yksilöidä sen sitomattomuus tai tarkoitettu sitovuusaste. Tämän lisäksi on suositeltavaa sopia neuvotteluvaiheen sopimuksen voimassaolosta ja siitä irtaantumisesta.

 

Toimistomme hoitaa yritysten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista sekä suomen että englannin kielellä. Tämä sopimuksia koskevan artikkelisarjan 4. kirjoitus. Tulevat kirjoitukset käsittelevät mallisopimuksia ja vakioehtoja, alihankkijoiden sopimuksia ja osakassopimuksia sekä toimitusjohtajasopimuksia.

 

Jari Sotka
OTM, MBA

 

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa toimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.

 

Yritysten sopimuksista III - Sopimuksen pätemättömyydestä

Sopimuksen pätemättömyys johtaa lähtökohtaisesti siihen, ettei osapuolta voida velvoittaa sopimuksen mukaiseen suoritukseen. Pätemättömyydestä siis seuraa suoritusvelvollisuuden syntymättä jääminen ja samalla suoritusta vastaavan korvausvelvollisuuden estyminen, pätemättömyys oikeudellisesti katsoen estää velvoitteiden täytäntöönpanon vaatimisen oikeusteitse. Jos sopimuksen edellyttämät suoritukset on jo kokonaan tai osittain ehditty tehdä, synnyttää sopimuksen pätemättömäksi toteaminen osapuolille palautusvelvollisuuden. Voidaan myös sanoa, että tältä osin sopimuksen pätemättömäksi toteaminen vastaa sopimuksen purkamista. Joskus suoritusten palauttaminen voi olla osapuolille hankalaa tai jopa mahdotonta, näissä tapauksissa kyseeseen voi pätemättömyyden sijasta tulla hinnanalennus tai vahingonkorvaus.

Lähtökohtaisesti sopimuksen pätemättömyys tulee saattaa voimaan siihen vetoamalla ja tämä oikeus on kaikilla niillä joiden oikeuksia sopimus koskee sekä korostetusti väärinkäytösten kohteeksi joutuneella osapuolella. Pätemättömyys voi myös korjaantua, ja tämä on mahdollista tilanteissa joissa toinen osapuoli jälkikäteen hyväksyy sopimuksen itseään sitovaksi, joko nimenomaisesti tai passiivisesti.

Sopimuksia koskevat pätemättömyysperusteet voidaan jakaa korjaantumattomiin sekä korjaantumismahdollisuuden omaaviin pätemättömyysperusteisiin. Korjaantumattomia perusteita ovat muotovirheet, jotka johtuvat lakisääteisistä muotovaatimuksista, oikeustoimen hyvän tavan tai lain vastaisuus, sopimuksen valeoikeustoimiluonne sekä tiettyjen erityissäännösten vastaisuus. Suurin osa pätemättömyysperusteita on kuitenkin korjaantumiskelpoisia. Onkin huomattava, että osapuolella, jolla on oikeus vedota pätemättömyysperusteeseen, on myös mahdollisuus omasta tahdostaan jättää tämä mahdollisuus käyttämättä.

Sopimus voi olla pätemätön paitsi kokonaan, myös vain osittain. Tällainen osapätemättömyys voi monissa tapauksissa olla edullista molemmille sopimusosapuolille. Tämä tarkoittaa sitä, että osa sopimuksesta katsotaan pätemättömäksi, mutta sopimus muilta osin jätetään voimaan, kuten on sovittu. Tällöin on kuitenkin syytä sopia uudestaan niistä sopimuksen ehdoista, jotka ovat esimerkiksi pakottavan lainsäädännön vastaisina todettu pätemättömiksi.

Tämä sopimuksia koskevan artikkelisarjan 3. kirjoitus. Tulevat kirjoitukset käsittelevät sopimusten vakioehtoja ja mallisopimuksia, yritysverkostojen sopimuksia sekä osakassopimuksia.

 

Pätemättömyysperusteista

Pätemättömyysperusteet voidaan lähtökohtaisesti jaotella sen mukaan, johtuuko pätemättömyys sopimusosapuolista ja heidän ominaisuuksistaan, sopimuksen syntyyn liittyvistä olosuhteista vai itse sopimuksen sisällöstä.

Ensinnäkin, yksityishenkilön tekemä sopimus voi olla pätemätön silloin kun henkilö on vajaavaltainen (alle 18-vuotiaat sekä vajaavaltaiseksi julistetut), hänen toimintakelpoisuuttaan on rajoitettu tai silloin, kun täysivaltainen henkilö ei ole ymmärryskykynsä heikkouden vuoksi kyennyt riittävästi arvioimaan tekemänsä oikeustoimen merkitystä. Oikeushenkilön tekemä sopimus voi olla pätemätön silloin, kun tämän edustajalla ei ole ollut oikeustoimen tekemiseen vaadittavaa kelpoisuutta.

Tällainen edustusvallan puuttuminen on käytännössä varsin tärkeä ja huomioon otettava pätemättömyysperuste. Lisäksi pätemättömyys voi tulla kyseeseen tilanteissa, joissa edustajalla sinänsä on kelpoisuus sopimuksen tekemiseen, mutta hän ylittää toimivaltansa. Tällaisissa tilanteissa pätemättömyys kuitenkin edellyttää toisen osapuolen tietämystä siitä, että edustaja ylittää toimivaltansa.

Toiseksi, sopimuksen pätemättömyys voi johtua sopimuksen syntyyn liittyvistä olosuhteista. Tällaisia pätemättömyysperusteita voidaan kutsua myös väärinkäytösperusteiksi, joita koskeva sääntely ilmenee laissa varallisuusoikeudellisista oikeustoimista (oikeustoimilaki).

 

Pakko

Oikeustoimilaki säätää kahdesta eri pakon muodosta, törkeästä ja lievästä pakosta. Näistä törkeä pakko johtaa lähtökohtaisesti aina sopimuksen pätemättömyyteen, riippumatta siitä kuka sopimusosapuolen on kyseiseen oikeustoimeen pakottanut. Lievän pakon kohdalla pätemättömyyteen voi vedota vain sellaista sopimuskumppania vastaan, joka on itse käyttänyt pakkoa tai tiennyt sen käyttämisestä.

Törkeästä pakosta voidaan katsoa olevan kyse silloin, kun pakko on kohdistettu henkeen tai terveyteen, lievän pakon taas voidaan katsoa kohdistuvan sellaiseen intressiin, joka ei välittömästi uhkaa toisen terveyttä, kuten vapauteen, kunniaan tai omaisuuteen. Pakosta johtuvaa pätemättömyys tulee esille vain osapuolen itsensä esittämän väitteen kautta, eikä pakon aiheuttama pätemättömyys ole lopullista, vaan se voi korjaantua, jos pakotettu osapuoli antaa hyväksyntänsä sopimukselle. Lisäksi pakkoon sopimuksen pätemättömyyden perustana voi vedota vain väärinkäytöksen kohteeksi joutunut osapuoli, ei pakottaja tai pakottamisesta tiennyt osapuoli.

 

Petollinen viettely

Toinen oikeustoimilaista ilmenevä pätemättömyysperuste on niin kutsuttu petollinen viettely. Petollisen viettelyn voidaan katsoa tarkoittavan vilpillistä väärän tiedon antamista sekä vaikenemista sellaisista seikoista, joilla olisi merkitystä toiselle osapuolelle sekä tämä sopimukseen sitoutumiselle. Petollinen viettely tähtää siis toisen osapuolen erehdyttämiseen ja tämän erehdyksen hyväksikäyttämiseen.

Petollisen viettelyn kohdalla on kuitenkin huomattava, ettei ole kiellettyä esittää omaa suoritustaan positiivisessa valossa tai vähätellä sopimuskumppanin kannalta epäedullisia seikkoja. Virheellisen tiedon antaminen on kuitenkin aina kiellettyä. Myös petolliseen viettelyyn on osapuolen itse vedottava ja sen aiheuttama pätemättömyys voi korjaantua aivan kuten pakonkin kohdalla.

 

Kiskonta

Kiskomista on lain mukaan menettely, jossa osapuoli käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä, kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaa asemaa, on ottanut itselleen sellaista aineellista etua, joka on selvässä epäsuhdassa siihen, mitä hän on itse antanut. Olennaista kiskomistapauksissa on kiinnittää huomiota suoritusten keskinäiseen suhteeseen, jos näillä on ilmeinen epäsuhta, voidaan kiskomisen katsoa olevan käsillä. Kiskomiseen voi vedota vain sen kohteeksi joutunut osapuoli ja pätemättömyys voi korjaantua osapuolen hyväksynnän tai passiivisuuden perusteella.

 

Kunnianvastainen ja arvoton menettely

Kunnianvastainen ja arvoton menettely on pätemättömyysperusteena yleisluontoinen ja usein siihen voidaankin vedota myös yhdessä jonkun muun oikeustoimilaista ilmenevän pätemättömyysperusteen, kuten petollisen viettelyn kanssa. Lain mukaan sellaista oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä tietäneen.

Tilanteita, joissa sopimuksen pätemättömyys voitaisiin perustaa kunnianvastaiseen ja arvottomaan menettelyyn on useita ja arviointi onkin suoritettava aina tilannekohtaisesti. Pätemättömyys voi tulla kyseeseen, jos sopimuksen päättämistapa tai sisältö poikkeaa alalla vallitsevasta käytännöstä. Näissäkin tapauksissa on kuitenkin muistettava se, ettei markkinataloudessa ole kiellettyä myydä samanlaisia tuotteita eri hinnoin / ehdoin eri asiakkaille. Myös sopimusosapuolten keskinäiselle suhteelle on annettava merkitystä arvioinnissa.

Usein kunnianvastainen ja arvoton menettely tulee pohdittavaksi tapauksissa, joissa sopimusosapuoli on erehtynyt sopimuksen olennaisista seikoista. Kysymys voi olla siitä, että toisella osapuolella on paremmat tiedot tai siitä, että toinen osapuoli erehtyy esimerkiksi kauppahinnan laskemisessa. Yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että erehdyksen tulee vaikuttaa pääsuoritusvelvollisuuksien tasapainoon, jotta oikeustoimeen vetoaminen olisi kunnianvastaista ja arvotonta. Kuten muidenkin oikeustoimilain pätemättömyysperusteiden kohdalla, myös kunnianvastaiseen ja arvottomaan menettelyyn on loukatun osapuolen vedottava ja pätemättömyys voi korjaantua, joko osapuolen aktiivisen hyväksymisen tai passiivisuuden perusteella.

 

Toimistomme hoitaa yritysten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista sekä suomen että englannin kielellä.

 

Jari Sotka

Asianajaja, OTM, MBA

 

Artikkelin kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka on keskittynyt pk‐yritysten liikejuridiikkaan ja yritysjärjestelyihin. Aiemmin hän on toiminut useita vuosia asianajajana helsinkiläisessä asianajotoimistossa. Kirjoittajalla on myös usean vuoden omakohtainen yrittäjäkokemus.

Yritysten sopimuksista II - Sopimusrikkomuksista

Sopimusta ei tarvita niinkään silloin, kun asiat menevät hyvin, vaan silloin kun kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaan. Jos asioita ei ole sovittu riittävän tarkasti, riidan lopputulos voi olla hyvinkin yllättävä.  Toimistomme hoitaa yritysten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista sekä suomen että englannin kielellä.

Tämä sopimuksia koskevan artikkelisarjan 2. kirjoitus. Tulevat kirjoitukset käsittelevät sopimuksen pätemättömyyttä, mallisopimuksia ja vakioehtoja, yritysverkostojen sopimuksia sekä osakassopimuksia ja toimitusjohtajasopimusta.

 

Sopimusrikkomuksista

Sopimuksen perusteella sopimusosapuolille syntyy velvollisuus suorittaa se, mihin sopimuksessa on sitouduttu. Yleisesti voidaan sanoa, että sopimus sitoo osapuolia ja se on tarkoitettu pysymään voimassa sovitun ajan, sovitulla tavalla. Myyjän puolella tämä yleisesti tarkoittaa oikean tuotteen tai palvelun toimittamista oikeaan aikaan, ostajan velvollisuutena taas on kauppahinnan maksaminen sekä myötävaikuttaminen myyjän velvoitteiden täyttämiseen. Jos osapuolen suoritus ei vastaa sovittua tai tapahtuu väärään aikaan, on kyseessä tällöin usein sopimusrikkomus.

Sopimusrikkomuksen seurauksena on usein ostajan näkökulmasta virheen korjaamisen, uuden toimituksen tai hinnanalennuksen vaatiminen, sekä vahingonkorvaus ja omasta suorituksesta pidättäytyminen. Myyjällä taas on ostajan sopimusrikkomuksen seurauksena oikeus vaatia kauppahinnan maksamista sekä pidättäytyä omasta suorituksestaan. Tämän lisäksi sopimusrikkomus voi johtaa myös sopimuksen purkamiseen.

Purkaminen on kuitenkin jyrkin mahdollinen keino reagoida sopimusrikkomukseen, koska se päättää sopimuksen heti ja johtaa jo tehtyjen suoritusten palauttamiseen. Purkamismahdollisuus on käsillä vain silloin, kun toisen osapuolen sopimusrikkomus on olennainen. Yksinkertaisinta sopimusrikkomusten seurausten määrääminen ja tulkinta on silloin, kun niistä on nimenomaisesti sopimuksessa sovittu.

 

Suorituksen viivästyminen

Viivästys on kysymyksessä silloin, kun osapuoli ei täytä suoritusvelvollisuuttaan oikeaan aikaan. Tämä oikea‐aikaisuus on syytä määritellä osapuolten välisessä sopimuksessa, ellei tällaista määrittelyä ole tehty, voidaan katsoa, että suoritusvelvollisuus tulisi täyttää niin kutsutun kohtuullisen ajan kuluessa. Mikäli viivästys on olennainen, on toinen sopimusosapuoli oikeutettu purkamaan sopimuksen. Usein on syytä kuitenkin ennen purkamista asettaa sopimuskumppanille purku‐uhkainen lisäaika suorituksen tekemiseen.

Viivästykseen voidaan vedota senkin jälkeen, kun osapuoli on jo tehnyt suorituksensa. Tällöin on kuitenkin syytä reagoida mahdollisimman nopeasti sen jälkeen, kun suoritus on tapahtunut, jotta oikeus vahingonkorvaukseen viivästyksen johdosta säilyisi.

Eräänä viivästyksen muotona voidaan nähdä niin kutsuttu ennakkoviivästys. Tämä ennakoitu sopimusrikkomus on käsillä silloin, osapuoli voi jo ennen suoritusajankohtaa päätellä, ettei sopimuksenmukaista suoritusta tule tapahtumaan, pohjautuen esimerkiksi tietoihin sopimuskumppanin toiminnasta tai taloudellisesta tilanteesta.

Myös ennakkoviivästyksen ollessa käsillä, voi purkamisoikeus tulla kyseeseen. On kuitenkin huomattava, että esimerkiksi kauppalaki asettaa purkuoikeuden käyttämiselle rajoituksia, eikä osapuolella ole oikeutta purkaa sopimusta, jos sopimuskumppani asettaa vakuuden suorituksensa täyttämisestä. Ennakkoviivästyksen kohdalla voidaan usein myös pidättäytyä omasta suorituksesta. Tätä ei kuitenkaan voida tulkita sopimusosapuolen omaksi viivästykseksi.

 

Suorituksessa oleva virhe

Laatuvirhe

Virhe suorituksessa voi ilmetä hyvin monella ja erilaisella tavalla. Usein sopimuksen kohde voi olla vioittunut fyysisesti, jolloin puhutaan laatuvirheestä. Tämän lisäksi virhe voi ilmetä oikeudellisena virheenä, tarkoittaen jonkun kolmannen oikeutta sopimuksen kohteeseen tai vallintavirheenä, jolloin lainsäädäntö tai viranomaismääräykset estävät sopimuksen kohteen käytön tavalla, josta on sopimuksessa sovittu.

Virhettä ja sen laatua arvioitaessa on ensimmäisenä kiinnitettävä huomio osapuolten väliseen sopimukseen. Virhettä arvioidaan siis lähtökohtaisesti nimenomaan sen mukaisesti, mistä alun perin on sovittu. On kuitenkin huomattava, ettei läheskään aina sopimuksen kohteesta ja sen sisällöstä ole täysin tarkasti sovittu, jolloin huomioon on otettava yleisiä virheellisyyden arvioinnissa käytettäviä periaatteita ja normeja.

Muissa sopimuksissa kuin kuluttajasopimuksessa virhesääntely on usein ns. tahdonvaltaista eli sääntely jättää osapuolille paljon varaa sopimuksen kohteen virheellisyyden määrittelyyn.

Mikäli virheellisyyden kriteereistä ei ole sovittu mitään, voidaan lähteä siitä, että tavaran on sovelluttava sellaiseen käyttötarkoitukseen, joihin tällaisia tavaroita yleisesti käytetään. Lisäksi tavaran on sovelluttava myös ostajan erityistarkoituksiin, jos myyjä on ollut näistä kaupantekohetkellä tietoinen. Lisäksi sopimuksen kohteen on vastattava myyjän ostajalle esittämää näytettä tai mallia ja olla pakattu asianmukaisesti, jos tällainen pakkaaminen on tarpeen.

Virhearvioinnin ajankohtaa mietittäessä on huomioon otettava sopimuksen suoritushetken lisäksi myös mahdolliset myöhemmät ajankohdat, jolloin virhe havaitaan. Virhevastuu voi syntyä sopimusosapuolelle joko sen vuoksi, että virhe on ollut sopimuksen kohteessa jos suoritushetkellä, mutta ilmennyt vasta myöhemmin tai tilanteessa, jossa sopimusosapuoli vastaa suorituksen laatuominaisuuksista tietyn vähimmäisajan, esimerkiksi laitteelle annetun takuun kestoajan. Takuun antaminen ei kuitenkaan ole edellytys virhevastuun syntymiselle, sillä sopimuksen kohteen on joka tapauksessa kestettävä niin sanottua tavallista käyttöä oli sille annettua myyjän puolesta takuuta tai ei.

Suorituksessa oleva virhe ei aina koske ainoastaan fyysisiä kohteita koskevia sopimuksia. Laatuvirheitä voidaan joutua punnitsemaan myös aineettomien suoritusten, kuten erilaisten palvelujen, erityisesti asiantuntijapalveluiden kohdalla.

 

Oikeudellinen virhe ja vallintavirhe

Sopimuksen kohteessa saattaa fyysisten laatuvirheiden lisäksi ilmetä myös oikeudellisia tai vallintavirheitä. Tällöin sopimuksen kohde on ulkoisesti moitteeton, mutta sopimusosapuoli ei kuitenkaan sopimuksen perusteella saavuta sellaista asemaa, johon hän olisi päässyt virheettömän suorituksen toteutuessa. Oikeudellisen virheen kohdalla sopimuksen kohdetta rasittaa jokin ulkopuolisen oikeus. Tämä oikeus voi olla esimerkiksi kolmannelle kuuluva omistusoikeus tai mahdollisesti myös omistuksenpidätysoikeus. On kuitenkin muistettava ettei esimerkiksi kolmannella oleva omistuksenpidätysoikeus aiheuta virhevastuuta, jos tästä oikeus on nimenomaisesti tuotu esiin sopimuksessa ja se on otettu huomioon. Jos sopimuksen mukainen suoritus tai sopimuksen kohteen käyttö estyy lainsäädännöstä tai viranomaismääräyksistä johtuvan kiellon / rajoituksen takia, on kyseessä vallintavirhe.

 

Irtaimen kauppa

Irtaimen kaupan piiriin voidaan katsoa kuuluvan kaikki muu omaisuus paitsi kiinteistöt ja niihin liittyvät oikeudet. Tämä siis jättää irtaimen kaupan piriin kaikenlaiset esineet sekä myös  osakkeet. Suomen sisällä käytävään irtaimen kauppaan sovelletaan elinkeinoharjoittajien välillä kauppalakia, kuluttajakaupassa kuluttajansuojalakia.

Virhearviointi irtaimen omaisuuden kaupassa lähtee sen arvioinnista, poikkeaako tavara ominaisuuksiltaan siitä, mitä on sovittu. Tämän lisäksi tavaran, ollakseen virheetön, on vastattava niitä tietoja, jotka myyjä on tavarasta antanut suullisesti, kirjallisesti tai muuten markkinoinnissaan.

Irtaimen kaupassa tavara on mahdollista myydä myös niin kutsutuin ”sellaisena kuin se on ehdoin”. Tällöin tavaran voidaan katsoa olevan virheellinen jos tavara ei:

  1. vastaa siitä annettuja tietoja,
  2. myyjä on jättänyt antamatta tiedon olennaisesta seikasta, josta ostaja saattoi olettaa saavansa tiedon tai
  3. tavara on olennaisesti huonommassa kunnossa kuin ostaja on voinut hinta ynnämuut seikat huomioon ottaen edellyttää.

Sellaisena kuin se on –ehdoin myyty tuote ei siten kokonaan vapauta myyjää virhevastuusta. Jos tavaran ominaisuuksista ei ole erityisesti sovittu, tulee sen kuitenkin soveltua tarkoitukseen, johon kyseisenlaista tavaraa yleensä käytetään tai soveltua ostajan erityiseen käyttötarkoitukseen, jos myyjä on ollut tästä kaupantekohetkellä tietoinen.

 

Takuun merkityksestä

Takuu on tavaran valmistajan, maahantuojan tai myyjäliikkeen vapaaehtoisesti myöntämä lisäetu, jonka antaminen ei perustu lakiin. Takuulla tarkoitetaan sitä, että sen antaja sitoutuu tietyn ajanjakson aikana vastaamaan tavaran käyttökelpoisuudesta tai sen muista ominaisuuksista. Jos tavara huonontuu takuuaikana ostajasta riippumattomasta syystä, katsotaan tavarassa olevan virhe, jonka takuun myöntäjän tulee korjata. Epäselvyystilanteissa takuun myöntäjällä on näyttövelvollisuus. Jos takuuajan myöntäminen perustuu maksuun, kysymyksessä on usein vakuutus. Tällaista suojaa ei saa kutsua takuuksi.

Kuluttajakaupassa tavaran valmistaja, maahantuoja ja myyjäliike ovat vastuussa virheestä, vaikka tavaralle ei anneta takuuta. Takuun myöntäminen ei rajoita muuta kuluttajan suojaksi säädettyä virhevastuuta, ja myyjällä säilyy vastuu tuotteen riittävästä kestoiästä takuuajan jälkeenkin. Tuotevirheiden tarkkoja vastuuaikoja ei ole määritelty kuluttajansuojalainsäädännössä. Myyjäliikkeellä on ensisijainen vastuu tavaran virheestä, vaikka valmistaja tai maahantuoja olisi myöntänyt tuotteelle takuun, ellei liike ole ennen sopimuksen syntymistä siitä erikseen irtisanoutunut.

 

Jari Sotka
OTM, MBA

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa toimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.

Yritysten sopimuksista I - Kenellä on oikeus tehdä sopimus yrityksen puolesta?

Yksityishenkilö voi itse valita haluaako hän tehdä sopimukset itse vai valtuuttaako hän toimeen edustajan. Oikeushenkilö, kuten esimerkiksi osake-, avoin- ja kommandiittiyhtiö, joutuu toimimaan aina edustajiensa välityksellä. Oikeus tehdä yritystä sitova sopimus perustuu joko lakimääräiseen edustusoikeuteen tai valtuutukseen. Lakisääteisen edustajan kuten toimitusjohtajan tai hallituksen jäsenen kelpoisuus perustuu tämän asemaan. Valtuutuksen kohdalla tarvitaan päämiehen vapaaehtoinen tahdonilmaisu edustussuhteen syntymiseksi.

Toimistomme hoitaa yritysten ja yksityisten sopimusneuvotteluja ja sopimusten laatimista sekä suomen että englannin kielellä.Tyypilliset toimeksiannot liittyvät yhtiöoikeuteen, yritysjärjestelyihin, sopimusneuvotteluihin, riitojen ratkaisuun, rahoitukseen sekä teknologia- ja IT-alan oikeudellisiin kysymyksiin.

Tämä sopimuksia koskevan artikkelisarjan 1. kirjoitus. Tulevat kirjoitukset käsittelevät sopimusrikkomuksia, sopimuksen pätemättömyyttä, mallisopimuksia ja vakioehtoja, yritysverkostojen sopimuksia, osakassopimuksia ja toimitusjohtajasopimuksia.

 

Lakisääteiset edustajat ja näiden kelpoisuus sopimuksen tekemiseen

Osakeyhtiötä edustaa hallitus. Jos yhtiössä on toimitusjohtaja, on myös tällä kelpoisuus edustaa yhtiötä, mutta tämän kelpoisuus on rajattu juoksevan hallinnon hoitamiseen. Yhtiöjärjestykseen voidaan määrätä, että hallituksen puheenjohtajalla, hallituksen muulla jäsenellä yksin tai yhdessä taikka toimitusjohtajalla on oikeus asemansa puolesta edustaa yhtiötä. Tällainen edustusoikeus perustuu henkilön asemaan ja on riippumaton henkilöstä. Yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä myös siitä, että hallituksella on oikeus antaa edustamisoikeus tietyille nimetyille henkilöille. Yhtiötä voi edustaa myös valtuutuksen tai prokuran nojalla.

Avoimessa yhtiössä jokaisella yhtiömiehellä ja kommandiittiyhtiössä jokaisella vastuunalaisella yhtiömiehellä on lainmukainen oikeus yksin edustaa yhtiötä ja tehdä muita yhtiömiehiä sitovia sopimuksia yhtiön toimialaan kuuluvissa asioissa. Yhtiömiehet voivat poiketa tästä pääsäännöstä keskinäisellä sopimuksella, joka on kaupparekisteriin merkittynä kolmatta kohtaan tehokas. Kaupparekisteriin merkitsemättömätkin edustusvaltarajoitukset sitovat yhtiön sopimuskumppania, jos tämä on ollut tietoinen yhtiömiesten keskenään päättämistä rajoituksista. Jos toimenpide ei kuulu yhtiön toimialaan, tulee sopimuksen päättämiseen saada kaikkien yhtiömiesten suostumus. Äänettömällä yhtiömiehellä ei ole kommandiittiyhtiössä edustusvaltaa ilman erillistä valtuutusta. Jos henkilöyhtiössä on toimitusjohtaja, joka ei ole yhtiömies, on tällä oikeus edustaa yhtiötä juoksevien asioiden osalta.

 

Valtuutus, valtakirja tai prokura

Yhtiön edustamisoikeus voi lakimääräisen edustuksen lisäksi perustua nimenomaiseen valtuutukseen tai prokuraan. Valtuutuksella tarkoitetaan tahdonilmaisua, jonka perusteella valtuuttaja tulee sopimuksen osapuoleksi kolmannen kanssa. Valtuutuksen toimia yhtiön puolesta voi antaa hallitus, toimitusjohtaja tai muu yhtiön edustaja oman kelpoisuutensa rajoissa. Kolmas osapuoli voi todeta sopimuskumppaninsa edustajan kelpoisuuden valtakirjasta, valtuuttajan tiedonannosta tai valtuutetun aseman perusteella. Tämän lisäksi valtuutus voi perustua valtuuttajan valtuutetulle tekemään tiedonantoon. Valtuuttaja voi perua valtuutuksen halutessaan.

Prokura on kaupallinen valtakirja, jonka voi antaa kaupparekisteriin merkitty elinkeinonharjoittaja. Osakeyhtiössä prokuran voi antaa vain hallitus, kun taas henkilöyhtiöissä sen antamiseen tarvitaan kaikkien vastuunalaisten yhtiömiesten yhteinen päätös. Prokuristi saa toimia päämiehen puolesta ja kirjoittaa tämän toiminimen. Ilman erityistä valtuutusta prokuristi ei kuitenkaan saa luovuttaa päämiehen kiinteää omaisuutta, tontinvuokraoikeutta tai hakea kiinnitystä niihin. Prokuristin edustamisoikeutta voidaan halutessa kaventaa niin, että hänellä on oikeus edustaa yhtiötä yhdessä yhden tai useamman prokuristin tai muun yhtiön edustajan kanssa. Prokura voidaan merkitä kaupparekisteriin tai se voidaan antaa muulla todisteellisella tavalla.

 

Kaupparekisterimerkinnät

Sopimuskumppanin edustajan edustamisoikeus on aiheellista varmentaa tarvittaessa kaupparekisteriotteesta, koska edustajan kelpoisuuden puuttuminen saattaa johtaa siihen, ettei tehty sopimus sido yhtiötä. Myös edustusoikeuden rajoitukset voi olla hyvä selvittää. On syytä huomata, että toimitusjohtaja ei voi tehdä sitovaa sopimusta yhtiön juoksevan hallinnon alaan kuulumattomassa sopimuksessa ilman hallituksen päätöstä tai valtuutusta.

 

Jari Sotka
OTM, MBA

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa toimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.

Osakekauppa vai liiketoimintakauppa

Liiketoiminnan luovutus tehdään yleensä pääpiirteissään kahdella tapaa, joko myydään yrityksen osakkeet tai yrityksen liiketoiminta. Ei kuitenkaan ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä sukupolvenvaihdos tai yrityskauppa. Vastuukysymyksistä johtuen tavallista on, että jos olet myyjä, haluat myydä osakkeet ja jos olet ostajana, haluat ostaa liiketoiminnan.

Osakekaupan ja liiketoimintakaupan eroa voisi kuvata seuraavasti. Vaikka myyjä omistaisikin kaikki osakeyhtiön osakkeet, hän ei omista yrityksen liiketoimintaa ja sinne hankittua omaisuutta henkilökohtaisesti. Ne omistaa itse osakeyhtiö. Näin ollen liiketoimintaa myytäessä myyjänä on yhtiö, ei yrittäjä, ja kaupasta saatavat rahatkin menevät yhtiöön. Usein avoin tai kommandiittiyhtiö kannattaa muuttaa ensin osakeyhtiöksi ja myydä sen jälkeen yhtiön osakkeet. Sukupolvenvaihdos ja yritystoiminnan luovutukset on helpointa ja edullisinta tehdä juuri osakeyhtiössä. Alla keskitytään vain osakeyhtiön liiketoiminnan luovutukseen tai osakekauppaan.

 

Jakautuminen yrityskaupan esivaiheena

Yrityksiin on usein kertynyt sellaista omaisuutta, joka ei välttämättä kuulu yrityskaupan yhteydessä myytävään liiketoimintaan. Tällaista omaisuutta voivat olla sijoitukset, kiinteistöt tai vapaa‐ajan asunnot, jotka halutaan jättää yrityskaupan ulkopuolelle. Liiketoimintakaupassa ei tällainen omaisuus muodosta ongelmaa. Jos kuitenkin halutaan yritysjärjestely toteuttaa osakekauppana, voi eräänä vaihtoehtona olla yhtiön jakaminen jakautumismenettelyllä kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Tällöin yrityksen ”myytävä” liiketoiminta jätetään toiseen yritykseen ja muu omaisuus toiseen yritykseen. Liikehuoneisto tai kiinteistö voidaan jakautumisella jättää toiseen yhtiöön ja vuokrata ne liiketoimintayhtiön ostajalle. Tämä järjestely alentaa ostajan tarvitseman rahoituksen määrää ja myyjä säilyttää toimitilojen omistuksen sekä saa niistä vuokratuottoa jatkossa. Osakeyhtiön jakautuminen ei aiheuta verotuksellisesti seuraamuksia, jos yrityksen omistus ei järjestelyn yhteydessä muutu. Jakautumisessa syntyneiden yritysten osakkeita käsitellään verotuksessa, kuten vanhan yhtiön osakkeita. Jakautumisesta on myös artikkeli osoitteessa www.jarisotka.fi kohdassa kirjoituksia.

 

Liiketoiminta- eli substanssikauppa

Liiketoimintakaupassa ostaja yleensä ostaa liiketoiminnan sekä sen käyttö‐ ja vaihto-omaisuuden, jonka hän tarvitsee liiketoiminnan jatkamiseen. Kaupassa siirtyvästä käyttöomaisuudesta ja vaihto‐omaisuudesta maksetaan usein käypä arvo. Yrityksen pehmeistä arvoista, sen liiketoiminnasta, nimestä, henkilökunnasta ja sen osaamisesta, toimittajista, asiakkaista, tuotekehityksestä, jakelukanavista yms. maksetaan liike‐ eli goodwill‐arvo. Liiketoimintakaupassa kauppahinta jää liiketoiminnan myyvään yritykseen ja sen siirtäminen haluttaessa yksityiseen käyttöön pitää suunnitella erikseen. Saamallaan rahalla myyjä voi maksaa pois yrityksen velat ja joko lopettaa yrityksen, jakaa voitot osinkoina tai muulla tavalla tai pitää yrityksen sijoitusyhtiönä.

Mahdollisten historiallisten riskien ja helppouden takia ostaja usein haluaa mieluummin ostaa liiketoiminnan kuin koko yrityksen osakekannan. Silloin ostaja vastaa vain yrityksen tulevaisuudesta ja hänen riskinsä on rajoitettu. Lisäksi ostaja pystyy poistoina hyödyntämään ostetun yrityksen liikearvon kymmenen vuoden kuluessa.

Mikäli hankittava liiketoiminta on luvanvaraista tai hankittavat tuotteet tai valmistustavat vaativat viranomaislupia tai viranomaisten hyväksynnän. Tulee varsinkin liiketoimintakaupassa varmistua jo etukäteen siitä ovatko nämä luvat siirrettävissä vai tuleeko liiketoiminnan hankkijan hakea ne uudelleen. Lisäksi tulee viranomaisten kanssa käytävissä neuvotteluissa selvittää ja varmistaa, kuinka liiketoimintaa voidaan jatkaa sillä välin kun viranomainen käsittelee liiketoiminnan hankkijan lupahakemuksia.

 

Osakekauppa

Osakekaupassa myydään yrityksen omistukseen oikeuttavat osakkeet, eli koko yritys velkoineen ja vastuineen. Yrittäjä saa velattoman hinnan yrityksestään. Ostaja ottaa vastatakseen koko yrityksen historian painolastin ml. sopimukset, keskeneräiset työt, ja mahdolliset aiempien urakoiden ja töiden vastuut. Lisäksi myöhempien verotarkastusten yhteydessä voi ilmaantua maksettavaa, josta kukaan ei välttämättä tiedä kaupantekoaikana.

Osakekaupassa ostajalla on liiketoimintakauppaa suurempi riski, koska hän ei voi valita ostettavia osia yrityksestä. Yrityskaupassa myyjä tuntee yrityksen ja ostaja on paljolti riippuvainen siitä tiedosta jonka hän myyjältä saa yrityksestä. Näitä vastuita ja sopimuksellisia riskejä pyritään minimoimaan vaatimalla osakekaupassa erilaisia vakuutuksia myyjältä liiketoiminnasta ja sopimuksista. Myyjä joutuu siksi yrityskaupassa takaamaan paljon asioita. Jos yrityskaupan toteuduttua myöhemmin ilmenee että, vakuutukset eivät pitäneet paikkaansa voi seurauksena olla hinnan alennus tai jopa kaupan purku. Myyjän kannattaa myös varautua siihen, että ostaja todennäköisesti vaatii myyjältä useamman vuoden mittaista kilpailukieltoa ja mahdollisesti jäämistä yrityksen käytettäväksi ainaksin yrityksen haltuunoton ajaksi.

 

Yrityksen sopimukset omistajanvaihdostilanteessa

Sopimuksiin liittyvä pääsääntö on, että ilman toisen sopimusosapuolen suostumusta ei voi vapautua sopimuksesta ja asettaa toista sijaansa. Osakeyhtiön osakkeiden luovutus ei vaikuta yhtiön asemaan sopimusosapuolena voimassa olevissa sopimuksissa. Sopimusehtojen mukaan omistuspohjan muutos saattaa oikeuttaa toisen sopimusosapuolen irtisanomaan sopimuksen, jos tästä on erikseen sovittu. Liiketoiminnan luovutuksessa myyjänä on yritys, jonka omistus ei muutu. Liiketoiminnan luovutus käsittää yleensä liiketoiminnallisen kokonaisuuden sisältäen liiketoimintaan kuuluvat vuokra‐, hankinta‐ jälleenmyynti‐ ja muut sopimukset.

Liiketoimintakaupassa sopimusosapuoli muuttuu luovutetuissa sopimuksissa, joten sopimuskumppanin muutokselle on kaikissa siirrettävissä sopimuksissa saatava toisen sopimusosapuolen suostumus. Tämän vaiheen vaatimaa työmäärää ja vaikutusta yrityskaupan toteuttamisessa ei kannata väheksyä. Jos myydään yhtiön osakkeet tai yhtiöosuudet, yrityksen erilaiset sopimukset jatkuvat pääsääntöisesti sellaisinaan. Jos taas myydään liiketoiminta, sopimukset menevät uusiksi, koska toinen sopimuspuoli vaihtuu. Sopimusten osapuolena ei ole enää myyjäyhtiö vaan se, joka liiketoiminnan osti.

On siis erittäin tärkeää niin ostajan kuin myyjänkin perehtyä liiketoiminnassa tarvittavien sopimuksen ehtoihin ennen kauppaa. Asiantuntijat kutsuvat tällaista tarkastusta leagal due diligense ‐tarkastukseksi, DD:ksi eli lailliseksi tarkasteluksi.

Pääsääntöisesti yrityksen tulevan menestyksen kannalta on järkevämpää tehdä kauppa yhtiön osakkeista tai yhtiöosuuksista silloin, kun yrityksellä on paljon tärkeitä sopimussuhteita, jotka jouduttaisin kaikki neuvottelemaan uusiksi liiketoimintakaupassa. Muista syistä voi olla toki järkevämpi tehdä toisin.

 

Jari Sotka
OTM, MBA

Kirjoittaja on helsinkiläinen asianajaja, joka työskentelee omassa toimistossaan. Toimisto on keskittynyt erityisesti pk-yritysten palvelemiseen. Ennen omaan toimistoon siirtymistään hän on työskentellyt useita vuosia asianajajana isossa liikejuridiikkaan keskittyneessä asianajotoimistossa.